Berkeley tunnetaan hipeistään ja nobelisteistaan. Tästä kaupungista on kuitenkin kotoisin myös latte.

Telegraph Avenuella on 50-luvun lopulla perustettu kahvila, jonka alkuperäisistä omistajista yksi oli bay arean ensimmäinen Italiassa koulutettu barista, Lino Meiorin. Kalifornialaiset asiakkaat eivät olleet tottuneet tujuun italocappucinoon. Niinpä Lino komensi alaisiaan lorauttamaan juomaan enemmän maitoa. Huudeltuaan aikansa päivät pitkät latte,  hän keksi lisätä kahvilansa listalle isomman kahvijuoman, jossa olisi jo valmiiksi runsaasti maitoa.

Niin syntyi caffe latte, tai niin tarina ainakin kertoo.

2014-04-03 09.26.35

Nykyisin laten tilaamisesta tekee erityisen kiinnostavaa se, ettei koskaan voi tietää, millainen taideteos kahvin pintaan on taiteiltu.

Alvin Ailey Dance Company saapui kaupunkiin kevätkiertueelleen. Siitä sopii olla tohkeissaan, vaikkeivät afroamerikkalainen kulttuuri ja nykytanssipiirit olisikaan omaa kotikenttää. Tanssi kuuluu kaikille.

https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSTqR-fdC0ovT1tCBs5JESAeJvSg8fbBD-dA3NP2laODZh7_8ns

Kollegat järjestivät erityisen lukupiirisession kunnianosoituksena äskettäin kuolleelle kulttuuriteoreetikko Stuart Hallille.  Menin mukaan, sillä on hyvä ajatus identifioitua sellaiseen ystävälliseen akateemiseen kulttuuriin, jossa ihmiset välittävät toisistaan ja töistään.

Hallin ajatukset identiteetistä ovat tuttuja vuosien takaa Valtsikalta. Niiden ydintä on se, että identiteetit ovat aina työn alla. Olemme niitä tarinoita, joita kerromme menneisyydestä ja tulevaisuudesta:

Cultural identity is a matter of ’becoming’ as well as of ’being’. It belongs to the future as much as to the past. It is not something which already exists, transcending place, time, history and culture. Cultural identities come from somewhere, have histories. But, like everything which is historical, they undergo constant transformation. Far from being eternally fixed in some essentialised past, they are subject to the continuous ’play’ of history, culture and power. Far from being grounded in a mere ’recovery’ of the past, which is waiting to be found, and which, when found, will secure our sense of ourselves into eternity, identities are the names we give to the different ways we are positioned by, and position ourselves within, the narratives of the past.

Kaikesta ei kannata tehdä identiteettikysymystä. Jos kuitenkin tekee, on paras muistaa, ettei asioiden tarvitse olla joko-tai.

Iltalenkillä viheriöivien puiden reunustamilla kaduilla Berkeleyn puutaloja ja puutarhoja silmäillessä tuntuu selvältä, etten koskaan saa Kaliforniasta tarpeekseni. Yhtä selvää kuitenkin on, että jos paluusta Pohjolaan haluaa innostua, hyvä hetki on juuri nyt, kun Kalifornia voittaa kyllä päivien aurinkoisuudessa, muttei enää pitkien iltojen valoisuudessa.

Juuri nyt kaikkea on paljon.

Sanoista pitäisi koota lauseita, lauseista artikkeleita, ja lopulta artikkeleista kirjoja. Rahoitushakemusten ja -neuvottelujen pohjalta pitäisi rakennella tulevaisuus.

Kuten polkupyöräilyviisaus opettaa, tasapainon säilyttämiseksi on pysyttävä liikkeessä.

http://img0.etsystatic.com/001/0/6816622/il_570xN.473048586_2oqj.jpg

Mutta samalla pitäisi osata keskittyä pieniin palasiin. Nyt pöydällä olevat legot eivät määritä koko rakennelmaa, mutta ne ovat ne, jotka ovat käytettävissä juuri nyt.

Joogaopettajan mukaan pienissä hetkissä kannattaa oppia olemaan, koska koko elämä muodostuu niistä. Vähän samaa sanoi Wall Streetista etnografisen kirjan kirjoittanut Karen Ho eilisessä esityksessään, Bruno Latouria siteeraten: Train tracks that span continents are themselves local at every point.

 

Suunnitelmat kesälle ja tulevaisuudelle selkenevät vähitellen. Sitä odotellessa ei pitäisi liikaa hermoilla.

Onneksi arkipäiviin ja niiden lomaan mahtuu sellaista hyvää elämää, jonka ansiosta on helppo pysyä hetkessä.

Hiihtolomallakin kannattaa herätä aikaisin: Kun vuorilla on satanut lunta koko yön, olemme hissijonossa ensimmäisten joukossa. Koskematon puuteri palkitsee. Päivän päätteeksi majatalon afterskissa on tarjolla kakkua, ja siskon uimatreeniohjelman ansiosta myös porealtaan lämpöä.

Matkustusrumban jälkeisenä päivänä kaveri soittaa kitaradebyyttinsä paikallisella musiikkiopistolla. On mukavaa olla kotikulmilla ja istua sohvan nurkassa höpöttämässä niitä näitä, kuin sunnuntaihengauksessa konsanaan.

Työkavereilta lahjaksi saadun kuumailmapallolennon varjolla lähdetään koko viikonlopuksi viinilaaksoihin nautiskelemaan. Taas yksi lapsuusunelma toteutuu, kun leijaillaan auringon noustessa tuulen vieminä. Uusiovierailulla Russian River Brewing Companyyn maistellaan läpi kaikki 19 olutta, pieninä annoksina. Seuraavana päivänä käydään punapuumetsässä sunnuntaikävelyllä.

Sitten järjestetään lettukestit.

Ja nyt opetan yhtä kämppiksistäni neulomaan sukkaa. Pikkuhiljaa nurjat ja oikeat alkavat sujua.

Photo 22.3.2014 7.18.15

Tämänkertaista Berkeley-elämää on jäljellä enää kaksi kuukautta. Aion käyttää ne hyvin.

Tämän viikon tehtävänä oli hoitaa kolmen viikon arki ja loppukevään matkajärjestelyt kertaheitolla. Se on ollut mielenkiintoinen mutta uuvuttava haaste.

Tästä keväästä on tulossa melkoinen.

On kuitenkin vaikea puhkua intoa, jos on uuvuksissa. Ja töitä taas on vaikea hoitaa hyvin, ellei ole innoissaan. Siitä todistaa kaverin fortune cookiesta löytämä viisauskin.

(c) Judd Antin

Siksi välillä pitää vähän hengähtää.

Eilen nautittiin meksikolaisesta illallisesta ja argentiinalaisesta tangosta. Konsertin ennakkoesittelyssä todettiin ykskantaan: There will be no dancing. Arvostan. Joskus hiljaa omissa ajatuksissa istuminen tulee tarpeeseen.

Jotta intoa riittäisi aina kesälomaan asti, suuntaan ylihuomenna alkavalla hiihtolomalla sinne, missä lunta ja aksentteja riittää.

Ajan kanssa arkiset asiat saattavat muuttua näkymättömiksi, kunnes jokin tekee ne taas näkyviksi.

Tänään julkaistu XKCD pysäyttää ihmettelemään, miten rutiininomaisesti mannertenvälinen sompailu nykyään sujuu. Aina ei ole ollut niin, että perheenjäsenten tai työkavereiden kanssa juttutuokiosta sovittaessa pitäisi ajatella tähän tapaan:

Ei aika kuitenkaan ainoastaan pyöri, se myös kulkee eteenpäin – sellaisella vauhdilla, että hetkittäin hirvittää. Berkeley-vierailua on jäljellä enää vähän yli kolme kuukautta. Se tuntuu kauhean vähältä, liian vähältä.

Onneksi on sisko, joka vinkkaa videosta, jonka avulla on helppo generoida kaipuu Suomeen. Kesästä tulee kivaa, en epäile sitä vähääkään.

Heikoimpina hetkinäni ajattelen silti yhä ellipsejä, sillä sen olen oppinut, ettei lähtemisen tarvitse olla binääristä.

Ystävänpäivä on yksi niistä vuosittaisista hetkistä, joina suomalaisesta kulttuurista on helppo olla ylpeä.

Siitä, että vday on meille pohjoismaisen demokraattinen ystävyyden juhla, olisi monilla amerikkalaisilla paljon opittavaa. Täällä sinkut surevat ja pariskunnat riitelevät. Jos kalenteri määrää, että pitäisi olla erittäin spesiaalia, on harvoin riittävän spesiaalia. Markkinatalous kukoistaa, kun suklaata myydään lahjaksi, lohduksi ja lepyttelyksi.

Laveasti määritellyssä ystävyydessä sen sijaan on ainekset sellaiseen juhlaan, jonka ydin ei ole mielensä pahoittamisessa tai normien määräämän performanssin suorittamisessa.

Jos sattuu löytymään oikein sopiva kortti, sen voi sujauttaa yllätykseksi kaverin läppäripussiin. Mikään pakko ei kuitenkaan ole.

Itärannikolla vietetään seuraavana päivänä käyttämättömien lahjakorttien karnevaalia manikyyrin, neljän ruokalajin illallisen ja drinkin äärellä lörpöttelyn merkeissä.

Konferenssissa voi riemastua siitä, kuinka hauskaa on nähdä vuosien varrella tutuiksi tulleita kollegoita. Sosiaalisen median, sohvasurffauksen, mainemekanismien ja joukkorahoituksen ohella saattaa päätyä keskustelemaan neulomisesta, jääkiekosta ja kaloista.

Ja kun kohdalle osuu riittävän hiljainen päivä, pidetään ensin sunnuntaihengaus neljässä kaupungissa kolmella aikavyöhykkeellä, ja päivitetään sen jälkeen keittiössä kuulumiset kämppisten kesken.