Viime viikkoina olen kylpenyt työn puolesta yllättävän monta kertaa.

Lokakuun alkupuolella tutkimusryhmä suuntasi juonimaan tulevaisuutta Tukholman saaristossa sijaitsevaan japanilaiseen kylpylään. Sitten lähdin tuplakonferenssimatkalle Daeguun ja Helsinkiin. Koreassa pääsin kahdesti jijimlbangiin, Suomessa saunasta pikapyrähdykselle syksyiseen Itämereen.

Onneksi tämänhetkinen työviihtyvyyteni ei kuitenkaan rakennu pelkkien porealtaiden ja löylyjen varaan.

2014-09-29 17.01.28

Olennaisempaa on varmuus siitä, että olen siellä missä juuri nyt pitääkin. On riemullista, kun töissä tuntuu, että olen sopivaa kokoa, samalla kun toimenkuvaan on jätetty myös kasvunvaraa. Tekemistä on paljon, mutta siihen voi keskittyä levollisemmin mielin kuin aikoihin.

Arki alkaa asettua uomiinsa. Vaikka on marraskuu, olen vihdoin alkanut tutustua naapuruston joogamahdollisuuksiin, hakenut kirjastosta ruotsinkielisiä äänikirjoja ja hankkinut villasukkalankoja iltapuhteeksi.

Tänä syksynä saa sanoa kyllä.

Olen antanut itselleni luvan innostua kaupungista: sen lämpimänväristen kivitalojen kauneudesta, metsäntuoksusta lenkkipolun varressa, lähikahvilan maitokahvista ja kardemummapullasta. On onni löytää näin suuri ja kansainvälinen kaupunki näin läheltä Suomea.

Aion nyt viihtyä, suunnittelematta seuraavaa siirtoa. Siksi laadukkaat rutiinit ovat tärkeitä. Asialistalla on ainakin leikkokukkien hankkiminen viikkosiivouspalkkioksi, rauhalliset lukuhetket työmatkalla aamuin illoin ja vähintään yksi kunnollinen vapaapäivä viikossa. Kaikkia on jo kokeiltu.

Uusi työ kannustaa sanomaan kyllä uusille seikkailuille. Kyn pyydettiin, hyppäsin mukaan kirjoittamaan CHI-paperia kolmanneksi pyöräksi skotlantilais-portugalilaiseen tiimiin. Kävin luennoimassa jakamistaloudesta Kunglika Tekniska Högskolanilla. Ensisilmäyksellä KTH:n kampus on kaunis ja meininki hyvä.

Ja kun kutsuttiin, menin studiovieraaksi Docventuresiin. Puhuttiin muun muassa totuudesta, profiilityöstä, uuden ja vanhan median yhteispelistä, sosiaalisista kuplista ja hakukoneista.

Kotiutumisen ja omien rajojen ravistelun lomassa voi onneksi myös käydä vuoristofilmifestivaalilla ja lukea runoja, yrittäen ottaa molemmista opikseen: live free of possessions / and full of belonging.

Kun toimistosta on siivottu seitsemän vuoden paperit, asunto puunattu luovutuskuntoon ja puheet vastaväitelleiden työkavereiden kunniaksi pidetty, on aika lähteä. Silloin ajetaan polkupyörät autokannelle ja otetaan laivamatka mahdollisuutena nukkua viikon pisimmät unet.

Aamulla fillaroidaan kaupungin halki uusille kotikulmille. Sieltä löyty hyvää ruokaa ja erinomaisia lenkkimaastoja. Melkoinen momindalen.

Matka uudelle työpaikalle taittuu metrolla. Töissä on sellainen kiire kuin syyskuussa aina on, mutta kahvinjuonnista ja kuulumistenvaihdosta ei silti tingitä. Kun johtajatar täyttää vuosia, suunnataan levytysstudiolle laulamaan Abbaa.

Lauantaina käydään leffassa, sunnuntaina muutetaan uuteen kotiin.

Jos muistaa suhtautua maltilla siihen, ettei vielä oikein osaa eikä tiedä mitään, eikä varsinkaan tunne parhaita pyöräreittejä, nämä uutuuden kyllästämät syksyt voivat olla elämän parasta aikaa.

On hyviä syitä olla Euroopassa.

Kun viettää kesälomaa Tonavan varrella, muistaa, että tämä vanha manner oli aikoinaan paikka täynnä toiveita, seikkailuja ja kulmia, joiden takaa saattoi löytää mitä vain. On se vieläkin, kunhan vain asennoituu oikein.

Budapestin rauniobaareissa riittää tutkittavaa. Olut ei ehkä ole erikoisherkkua, mutta kansanmusiikki yllättää iloisesti ja pöytäjalkapallotaidot paranevat pelaamalla. Vanhassa ottomaanikylpylässä on juuri sellaista parantolatunnelmaa kuin pitääkin.

Koska ollaan lomalla, vanha kaupunki kierretään vain aamulenkillä. Mitään ei ole pakko.

Kahviloissa ja junamatkoilla luen Murakamia ja Franzenia, ellen sitten tuijota kummempia miettimättä vastapäisen talon seinää tai ikkunan takana vilistävää peltomaisemaa.

Bratislavassa syödään riittävän monen ruokalajin illallinen ukkoskuuron rummuttaessa ravintolan ikkunoita. Päätetään tulla toistekin, paremmalla ajalla.

Wieniläisen aamiaispöydän ääressä puhutaan seitsemää kieltä, enimmäkseen Erasmus-englantia. Fête de l’Amitié on niin onnistunut, että aletaan jo juonia uutta vuotta sekä parin vuoden päästä järjestettäviä 10-vuotisjuhlia.

Tukholmassa on kesä ja upea kutina kaikesta uudesta. Matkan viimeisenä päivänä käydään asunnossa, johon uskomattoman tuurin ansiosta viittaan pian sanalla koti.

Yhtenä päivänä jätän rakkaan ullakon taakseni, raahaan lumilaudan ja kitaran lentokentälle, juon viimeiset lähtökahvit ja astun lentokoneeseen.

Seuraavana saavun Suomeen.

Kesäkuun alussa joka toinen päivä on deadline. Journaalin erikoisnumero lähtee painoon, kuusi vuotta työn alla ollut artikkeli hyväksytään julkaisuun, ja jollain ihmeen tavalla kaikki tarpeellinen saadaan tehtyä aikanaan. Sitten kun töitä on tehty enemmän kuin sielu sietää, eikä jaksaisi enää päivääkään enempää, lähdetään Lappiin. Siellä on viileää, valoisaa ja lupa levätä.

Heinäkuu tuo tullessaan kauan kaivatun arjen: polkupyöräilyä, puistojoogaa, rauhallisia työpäiviä, myöhäisiä iltoja jalkapalloa katsellen. Uusi Kaisa-kirjasto ilahduttaa, kuten myös sen hyllystä silmiin osuva pino käytössä kuluneita Otteita verkosta.

2014-07-09 13.35.52

Kotimaan matkailu maistuu, mutta samalla valmistellaan jo seuraavaa muuttoa. Syyskuun alussa karavaani kulkee Tukholmaan, uusien töiden perässä. Det kommer att vara jätteroligt.

 

Bite off more than you can chew, then you chew like hell. Tämä oli Lisa Ganskyn, yhden jakamistalousilmiön kärkihahmoista, keskeinen neuvo SHARE-konferenssin yleisölle.

Ja juuri niin tässä on taas tainnut tulla tehtyä.

Huhtikuun alun jälkeen olen istunut lentokoneissa suuntana Chicago, Soul, ja Boston. Ensimmäinen oli konferenssi, viimeinen meneillään oleva paluu parin vuoden takaisille kotikulmille. Keskimmäinen sentään oli hyvään tarpeeseen tullut, viime kesältä rästiin jäänyt loma.

Tutkimushaastattelukierros on kuljettanut minua ympäri Bay Arean naapurustoja. Kalifornia-päivien huvetessa olen myös vihdoin käynyt vierailulla Airbnb:n ja Couchsurfingin toimistoilla, tavannut paikallisen aikapankkitutkijan ja sopinut kahveista Yerdlen edustajan kanssa.

Onneksi on muutakin. Olen kiivennyt Claremont Canyonin polkua kukkulan laelle ja katsellut sieltä lahden takana siintävää valtamerta. Pujahtanut joogasalin rauhaan ja poetry slamin melskeeseen. Viettänyt sunnuntai-iltaa Berkeleyn kreikkalaisella teatterilla ja valmistanut jälkivapuksi simaa, koska The Nationalin keikalle ja ystäville nyt vain on oltava aikaa.

On ollut sellaista kiirettä ja hulinaa, joka saa ihmeelliset asiat tuntumaan arkisilta ja arkiset ihmeellisiltä.

Viikon päästä palaan Suomeen, mutta kesäkuun deadlinesumasta päätellen vimmainen pureskelu jatkuu ainakin juhannukseen asti.

Berkeley tunnetaan hipeistään ja nobelisteistaan. Tästä kaupungista on kuitenkin kotoisin myös latte.

Telegraph Avenuella on 50-luvun lopulla perustettu kahvila, jonka alkuperäisistä omistajista yksi oli bay arean ensimmäinen Italiassa koulutettu barista, Lino Meiorin. Kalifornialaiset asiakkaat eivät olleet tottuneet tujuun italocappucinoon. Niinpä Lino komensi alaisiaan lorauttamaan juomaan enemmän maitoa. Huudeltuaan aikansa päivät pitkät latte,  hän keksi lisätä kahvilansa listalle isomman kahvijuoman, jossa olisi jo valmiiksi runsaasti maitoa.

Niin syntyi caffe latte, tai niin tarina ainakin kertoo.

2014-04-03 09.26.35

Nykyisin laten tilaamisesta tekee erityisen kiinnostavaa se, ettei koskaan voi tietää, millainen taideteos kahvin pintaan on taiteiltu.