Pari viikkoa sitten näin työpajassa oppaan, jonka kannessa oli rohkaiseva viesti: Maailman muuttaminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nyt.

IMG_4956

Koko maailmasta on vaikea mennä sanomaan, mutta omakohtaisesti väitteessä tuntuu olevan jotain perää.

Eilen koettiin läpimurtoja kaksin kappalein: Kävin träningskompis-kesätarjouksen turvin kuntosalilla ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen. Illalla rohkaistuttiin vihdoin tekemään vietnamilaisia kevätkääryleitä.

Suuremmista muutoksista kiinnostuneille suosittelen tämän taloudellisesta demokratiasta kertovan dokumentin katsomista.

Tällä viikolla laitoksen vahtimestari kysyi, miksi puhumme ruotsalaisen kollegani kanssa englantia, kun kerran molemmat osaamme ruotsia. Niinpä.

Janne Saarikiven uusi essee kritisoi englannin ylivaltaa. Se on vakuuttava palopuhe siitä, että englanti ei väistämättä tarkoita kansainvälisyyttä, vaan ehkä pikemminkin ajattelun kaventumista, jos muut vaihtoehdot jäävät paitsioon. Juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan.

En ole kaikesta samaa mieltä, mutta tämä havainto on tärkeä: ”Kun käytetään vain yhtä kieltä, kuljetaan yhtä tietä. Suurin osa ajatuksista jää ajattelematta. Menneisyyden ovet pysyvät suljettuina, ja tulevaisuuteen pääsee vain yhtä reittiä.”

Tältä uhalta suojautumiseksi aloitan aamuni Duolingon parissa. Tänä vuonna ohjelmassa on ollut tähän mennessä ruotsin kertaamista, hollantia huvin vuoksi ja nyt ranskaa lähestyvää matkaa silmällä pitäen.

Olen myös luvannut itselleni ja maailmalle, että kirjoitan tänä vuonna suomenkielistä Wikipediaa. Kirjoittaisitko sinäkin?

 

Näinä aikoina maailmanmenon seuraaminen uhkaa viedä voimat suuremmastakin optimistista.

Aiemmin tänä keväänä poistin puhelimesta Facebookin ja Twitterin. Se on auttanut aloittamaan aamut hyväntuulisempana sekä hyppäämään uutisvirtaan harvemmin ja harkitummin. Suosittelen kokeilemaan.

Samaan settiin sopii tämä tehtävä, joka neuvoo, ettei tarvitse lakata tuntemasta, ettei pidä luopua toiminnasta, ja ettei varsinkaan kannata antautua yksinomaan murehtimaan:

FOCUS_rwb

On opittava suhtautumaan paradokseihin ja epävarmuuteen tyynemmin. Ja on keskityttävä, aherrettava – ja kyllä, myös iloittava aina kun voi, sillä se jos mikä on voimaannuttavaa vastarintaa.

Pohjolan kesässä valoa riittää.

Kesyä kapinaa

Posted: 20/05/2017 in Uncategorized
Avainsanat:, , , ,

Konferenssit ovat akateemisen elämän tähtihetkiä, mutta ne ovat useimmiten myös karnevaali, jossa tiedeyhteisön jäsenet yhdessä teeskentelevät, ettemme tarvitse unta, kunnon ruokaa tai taukoja.

Viikon päätteeksi muistikirja voi olla täynnä hyviä merkintöjä ja meininki innostunut, mutta olo silti samalla enemmän loppuunkulutettu kuin ravittu.

Suunnatessani aiemmin tässä kuussa Denveriin päätin tehdä pari pientä asiaa toisin.

Tein jokaisena konferenssiaamuna lyhyen Youtube-joogan: En niin perusteellista, että tapahtunutta voisi tuulettaa liikuntasaavutuksena, mutta sen verran, että ehdin muistaa miltä tuntuu hengittää syvään, kuunnella miltä tuntuu ja olla paikallaan.

Päätin myös juoda ainoastaan hyvää kahvia, ja kuten kotonakin, enintään kaksi kuppia päivässä. En koskenut kaikkialla tyrkyllä olevaan konferenssisumppiin kertaakaan, koska tulen siitä vain hermostuneeksi ja huonovointiseksi.

Kesy kapina toimi, pienenä parannuksena ja suurena näyttönä siitä, että muutos kohti parempaa on mahdollista.

Jälleen kerran tekisi mieli lähettää terveisiä minulle vuosi tai kaksi sitten:

Kehottaisin uskomaan Koivistoa kevyemmin mielin: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Kertoisin, että kun luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, niin välillä tosiaankin käy. Kehuisin uskalluksesta miettiä mitä minä haluan tehdä töissä, riippumatta siitä, onko se jonkun muun mielestä kunnianhimoisin kuviteltavissa oleva vaihtoehto.

Sanoisin, että Kalifornian ja Helsingin kaipuut eivät katoa minnekään, mutta niiden kanssa oppii elämään. Ja muistuttaisin, että erityisesti tällaisina aurinkoisina toukokuun iltoina Tukholma on erinomaisen hyvä koti.

Tämänhetkisen itseni haluan määrätä sanomaan vielä useammin ei houkutteleville sivujuonteille ja tarttumaan vihdoin kunnolla toimeen kirjankirjoitusrintamalla, mutta myös hankkimaan uuden pakan IVAO-tarroja ja ottamaan niistä opiksi.

Kiire hengittää

Posted: 05/05/2017 in Uncategorized
Avainsanat:, , , ,

Pienistä kirjeistä on tullut hyvä tapa, mutta kaikkeen ne eivät taivu. Siksi on aika rikkoa hiljaisuus.

Koska jostain on aloitettava ja kiirettä riittää, aloitan joogaopettajan aiemmin tällä viikolla lukemasta tekstistä: ”I lied and said I was busy / I was busy / But not in a way most people understand / I was busy taking deeper breaths / I was busy silencing irrational thoughts / I was busy calming an irrational heart / I was busy telling myself I am okay / Sometimes this is my busy / And I will not apologise for it.”

Lakritsipiippuvallankumous jatkuu, ja nyt siitä on taas aika kirjoittaa myös tässä blogissa, suomeksi, ilman ammatillisia tarkoitusperiä.

Pienet kirjeet

Posted: 29/07/2015 in Uncategorized
Avainsanat:, ,

Olen kokeillut muutaman viikon jotain uutta. Koska kokeilu sujuu hyvin, se saa luvan jatkua toistaiseksi.

Siispä, jos haluatte sähköpostiin pieniä kirjeitä, tervetuloa lukemaan ~viikottaista uutiskirjettä. Sen nimi on Petit Fours. Se on lyhyt. Se kertoo ajankohtaisista asioista, englanniksi. Sitä on kiva kirjoittaa.

Lakritsipiippuvallankumous jatkuu, ikuiseen voittoon asti, mutta blogi viettää nyt suosiolla vähän hiljaiseloa.