Kymmenen vuotta sitten kirjoitin gradua. Vaikkei varsinaisesti ollut tarkoitus, jäin sille tielleni. HCI-ryhmään liittymisestä avautuneet polut ovat kuljettaneet kiinnostaviin paikkoihin. Tässä vinkkejä vuoteen 2008 eli oppeja, joista olen matkan varrella vakuuttunut:

1. Sitoudu ideoihin ja ihmisiin tiukemmin kuin projekteihin ja instituutioihin.

2. Juhli pieniäkin voittoja. Isoja tulee parhaassakin tapauksessa vain harvoin.

3. Kehu ja kiitä. Malta kuunnella ja muista arvostaa ihmisiä ympärilläsi – töissä on paljon mukavampaa, jos huomaat, miten ihmeellisissä jengeissä saat työskennellä.

4. Osallistu konferensseissa town hall -sessioihin. Tiedät, mitä on tekeillä, mutta vielä olennaisemmin opit kuuluvasi joukkoon siinä missä muutkin. Se on tärkeää.

5. Ota yhteyttä keneen vain haluat. Älä oleta, että kaikki vastaavat, mutta varaudu siihen, että maailma on yllättävän altis. Muista konferensseissa viisaan miehen ohje: Get into small rooms with people.

6. Lue paljon, kärsivällisesti ja mielenkiinnon oikkuja arvostaen. Jatka, vaikka tuntuu, ettei mikään millään riitä. Vuosien myötä kerrytys kannattaa.

7. Viesti hankaluuksista ja viiveistä ajoissa – aikatauluissa on usein joustoa ja ongelmat voidaan melkein aina ratkoa yhdessä, kunhan kaikki ovat tilanteen tasalla.

8 .Vertaisarviointi on yhteistyössä, vapaaehtoisvoimin toteutuva aikaansaannos. Suhtaudu siihen asianmukaisella kunnioituksella ja tee osasi huolella. Jos olet luvannut hoitaa jotakin, pidä #7 kirkkaana mielessäsi.

9. Moni asia tulee viittaamaan siihen, että tutkimustyö olisi lyhyen tähtäimen yksilölaji. Ymmärrä pelisäännöt ja ota ne huomioon, mutta älä suostu uskomaan, että ne olisivat kuvaus mistään oleellisesta. Ajattele useammin me kuin minä. Vältä tekemästä sellaista, millä ei enää ensi vuonna ole väliä.

10. Jos tuntuu, että joudut valitsemaan joko merkityksellisen elämän tai vaihtoehtoisesti akateemisen uran, suosittelen ensimmäistä. Jos oikein hyvin käy, voit saada molemmat.

Mainokset

Olin jo melkein luopunut toivosta, että tulisin menneeksi, mutta menin kuitenkin.

Näyttelyn toiseksi viimeisenä päivänä paistoi aurinko, Millesgården osoittautui paikaksi, jossa pitäisi käydä useamminkin – ja Helene, Ellen, Sigrid & Elga? Upeita moderneja naisia kaikki neljä.

Aamulla luin Märtan runoja, taas kerran. Kun arki välillä tuntuu rämpimiseltä, tämä on syytä pitää mielessä:

img_6069.jpeg

Maailmassa on moni asia vintallaan, mutta esikuvallisten taitelijanaisten puutteesta minun sukupolvellani ei ole varaa napista.

Sienimetsässä syksy ei tunnu väärältä eikä vastenmieliseltä.

Se, että vuodenajat tuntuvat luonnossa luontevilta, on vähäisempi yllätys kuin se, miten monena päivänä olen tänä syksynä ollut metsässä. Tervetuloa keski-ikä ja satokausiharrastukset! Ehkä pitäisi perustaa bändi nimellä Yellow Foot and the Black Trumpets.

2017-09-12 18.08.54.jpg

Kantakaupungissa lyhenevät päivät ovatkin sitten vähän eri juttu. Onneksi välillä kohdalle osuu aurinkoinen iltapäivä, erinomainen seminaaripuhuja, kaupunkipyörällä taittuva kotimatka ja vahva fiilis siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Nyt on selvästi vihdoin ylitetty jokin raja: Tunnen kuuluvani Tukholmassakin kalustoon, ja niinpä uskallan solahtaa omaan rooliini yhteisöelämän agitaattorina.

Pari viikkoa sitten näin työpajassa oppaan, jonka kannessa oli rohkaiseva viesti: Maailman muuttaminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nyt.

IMG_4956

Koko maailmasta on vaikea mennä sanomaan, mutta omakohtaisesti väitteessä tuntuu olevan jotain perää.

Eilen koettiin läpimurtoja kaksin kappalein: Kävin träningskompis-kesätarjouksen turvin kuntosalilla ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen. Illalla rohkaistuttiin vihdoin tekemään vietnamilaisia kevätkääryleitä.

Suuremmista muutoksista kiinnostuneille suosittelen tämän taloudellisesta demokratiasta kertovan dokumentin katsomista.

Tällä viikolla laitoksen vahtimestari kysyi, miksi puhumme ruotsalaisen kollegani kanssa englantia, kun kerran molemmat osaamme ruotsia. Niinpä.

Janne Saarikiven uusi essee kritisoi englannin ylivaltaa. Se on vakuuttava palopuhe siitä, että englanti ei väistämättä tarkoita kansainvälisyyttä, vaan ehkä pikemminkin ajattelun kaventumista, jos muut vaihtoehdot jäävät paitsioon. Juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan.

En ole kaikesta samaa mieltä, mutta tämä havainto on tärkeä: ”Kun käytetään vain yhtä kieltä, kuljetaan yhtä tietä. Suurin osa ajatuksista jää ajattelematta. Menneisyyden ovet pysyvät suljettuina, ja tulevaisuuteen pääsee vain yhtä reittiä.”

Tältä uhalta suojautumiseksi aloitan aamuni Duolingon parissa. Tänä vuonna ohjelmassa on ollut tähän mennessä ruotsin kertaamista, hollantia huvin vuoksi ja nyt ranskaa lähestyvää matkaa silmällä pitäen.

Olen myös luvannut itselleni ja maailmalle, että kirjoitan tänä vuonna suomenkielistä Wikipediaa. Kirjoittaisitko sinäkin?

 

Näinä aikoina maailmanmenon seuraaminen uhkaa viedä voimat suuremmastakin optimistista.

Aiemmin tänä keväänä poistin puhelimesta Facebookin ja Twitterin. Se on auttanut aloittamaan aamut hyväntuulisempana sekä hyppäämään uutisvirtaan harvemmin ja harkitummin. Suosittelen kokeilemaan.

Samaan settiin sopii tämä tehtävä, joka neuvoo, ettei tarvitse lakata tuntemasta, ettei pidä luopua toiminnasta, ja ettei varsinkaan kannata antautua yksinomaan murehtimaan:

FOCUS_rwb

On opittava suhtautumaan paradokseihin ja epävarmuuteen tyynemmin. Ja on keskityttävä, aherrettava – ja kyllä, myös iloittava aina kun voi, sillä se jos mikä on voimaannuttavaa vastarintaa.

Pohjolan kesässä valoa riittää.

Kesyä kapinaa

Posted: 20/05/2017 in Uncategorized
Avainsanat:, , , ,

Konferenssit ovat akateemisen elämän tähtihetkiä, mutta ne ovat useimmiten myös karnevaali, jossa tiedeyhteisön jäsenet yhdessä teeskentelevät, ettemme tarvitse unta, kunnon ruokaa tai taukoja.

Viikon päätteeksi muistikirja voi olla täynnä hyviä merkintöjä ja meininki innostunut, mutta olo silti samalla enemmän loppuunkulutettu kuin ravittu.

Suunnatessani aiemmin tässä kuussa Denveriin päätin tehdä pari pientä asiaa toisin.

Tein jokaisena konferenssiaamuna lyhyen Youtube-joogan: En niin perusteellista, että tapahtunutta voisi tuulettaa liikuntasaavutuksena, mutta sen verran, että ehdin muistaa miltä tuntuu hengittää syvään, kuunnella miltä tuntuu ja olla paikallaan.

Päätin myös juoda ainoastaan hyvää kahvia, ja kuten kotonakin, enintään kaksi kuppia päivässä. En koskenut kaikkialla tyrkyllä olevaan konferenssisumppiin kertaakaan, koska tulen siitä vain hermostuneeksi ja huonovointiseksi.

Kesy kapina toimi, pienenä parannuksena ja suurena näyttönä siitä, että muutos kohti parempaa on mahdollista.