Lapsena meillä oli hiekkakasa, ei laatikkoa.

Filosofisesti laatikko ja kasa eroavat toisistaan radikaalisti. Siinä missä hiekkalaatikoiden laidat asettavat leikille selvät rajat, hiekkakasa sulautuu osaksi ympäristöään. Koska laitaa ei voi osoittaa, se ei ole leikin kannalta keskeinen.

Tänään mielessäni pyöri vanha ajatus siitä, vaikuttaako hiekkakasalla leikkiminen ihmiseen perustavasti eri tavalla kuin hiekkalaatikkoleikki. Olisi houkuttelevan mehukasta selittää poikkitieteellisyys hiekkakasan tekosiksi – jos ei lapsena opi välittämään rajoista, ei aikuisena koe tarvetta suhtautua akatemiisiin tai ammatillisiin hiekkalaatikohin suurella vakavuudella.

Jos teoria pitää paikkansa, Berkeleyssä on paljon hiekkakasataustaisia lapsia. On mukavaa, kun kukaan ei kyseenalaista intoani kimpoilla pitkin kampusta mielenkiintoisilla luennoilla. Tämän päivän tutkimusretkellä opin, mitä yhteistä on yrittäjillä ja merirosvoilla.

Mainokset
kommenttia
  1. Laura sanoo:

    Oi, meilläkin oli hiekkakasa! Siinä pystyi paitsi leikkimään perinteisiä hiekkaleikkejä, myös hautaamaan toisiaan kaulaa myöten hiekkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s