Kolme kuukautta sitten Helsingin kesässä keskusteltiin siitä, miten jotkut perheet ovat itkijäperheitä ja toiset eivät.

Tänään tämä itkijäperheen tytär istui pisara silmäkulmassa David Brower Centerissä taiteilijatapaamisessa, kun Chris Jordan kertoi Midway-saaren linnuista. Pitkään saaren ympärillä meren pinnalla kellui vain levää ja muuta syötäväksi kelpaavaa. Nyt monet linnuista kuolevat syötyään muovia. Lakimiehen uralta valokuvaajaksi loikannut taiteilija kertoi albatrossipoikasten ensimmäisiä lentoyrityksiä katsellessa syntyneestä oivalluksesta, että pelkoa, suuttumusta ja suruakin syvempi tunne on ihmettelevä ihailu, jota paremman sanan puuttuessa voidaan kutsua vaikka rakkaudeksi. Jotkut sentään jäävät henkiin ja nousevat siivilleen.

Tapaamisessa puhuttiin myös parhaillaan Berkeleyssä esillä olevasta Running the Numbers -näyttelystä, joka koostuu amerikkalaista kulutusta visualisoivista valokuvateoksista. Maailmantilaa kuvaavat luvut ovat usein niin suuria, ettei ihmismieli saa niistä otetta. Yksityiskohtien ja kokonaisuuden yhteys jää helposti hämäräksi.

Lähdin tapahtumasta entistä vakuuttuneempana siitä, että maailman ongelmien ratkaisemiseksi taide, tiede ja aktivismi on yhdistettävä toisiinsa. Siksi ei ole yhdentekevää, miten kulttuuritoimintaa rahoitetaan ja kuinka vakaasti taideopetus on koulujen opinto-ohjelmissa. Siksi on tärkeää, että akatemiassa pohditaan työn merkitystä ja tapoja viestiä tutkimustuloksia sisäpiiriä laajemmalle.

Jos tieto ja tunne eivät kohtaa, on vaikea tarttua toimeen tuloksellisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s