Sain eilen puhelun, jota en ollut osannut odottaa. Minut oli poimittu amerikkalaiseen gallupiin.

Kerroin olevani viimeaikaisten uutisten pohjalta siinä käsityksessä, että maan talous on huonossa jamassa. Tilanteen absurdi huvittavuus kiteytyi haastattelijan esittämissä tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvissä kysymyksissä. Would you say you ever use the Internet at all ma’am? Kyllä vain, käytän internetiä. Did you happen to use the Internet yesterday, ma’am? Kyllä, käytin internetiä myös eilen.

Puhelu oli tehokas muistutus siitä, miksi kyselydataa täytyy analysoida pienellä varauksella mutta ennen kaikkea siitä, miksi niiden rinnalle on tärkeää hankkia muunlaisia aineistoja. Lyhyenkin haastattelun aikana törmäsin moneen kysymykseen, joissa yksikään vastausvaihtoehdoista ei täsmännyt todellisuuteni kanssa millään mielekkäällä tavalla. Jotain oli kuitenkin valittava eikä valintaansa saanut perustella. Sellainen on paitsi turhauttavaa haastateltavalle, myös ongelmallista tulosten kannalta. Elämä ei mahdu datapisteeseen.

Kerrottakoon kuitenkin tilastotietona lakritsipiippuvallankumouksen edenneen reilussa kolmessa kuukaudessa 70 kirjoituksen ja yli 2000 sivulatauksen verran.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s