Elämä on siinä mielessä ihmeellistä, että kun näennäisesti aivan tavallisena päivänä lähtee luennon jälkeen työkaverin kanssa kahville, saattaa yhtäkkiä löytää itsensä kättelemästä Frederick Wisemania ja tämän kuvausryhmää. Ellei sellaisena hetkenä olisi ihmettelevästi innoissaan, tuntisi itsensä luultavasti sivistymättömäksi typerykseksi, koska ei ole aiemmin oikein edes rekisteröinyt koko maestron olemassaoloa.

Työpäivä päättyi tänään cembalo-konserttiin, jossa nuori taiteilija kertoi silmät säihkyen, mikä kunnia on saada soittaa vanhoista nuoteista, hyvällä soittimella, kauniissa tilassa. Konsertin jälkeen tarjolla oli notkuva apéro-pöytä, jollaisista Aallon virkistymistapahtumien olisi hyvä ottaa mallia. Sen äärellä ähkyltä säästi ainoastaan tietoisuus joogatunnin läheisyydestä. Ja sillä joogatunnilla tapahtui pieni mutta riemullinen tasapainoläpimurto.

Aivan tavallisia päiviä ei taida olla olemassakaan, mutta nämä eriskummalliset ovat oikein hyviä.

kommenttia
  1. […] viihteestä vastasi eilen nelituntinen dokumenttielokuva At Berkeley. Tätä Wiseman kuvasi syksyllä 2010, kun tapasimme hänet sattumalta […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s