WikiLeaksin Julian Assange jakaa minun ja monien muiden kanssa tunteen siitä, että välillä on vaikeaa löytää päivä, jona ehtisi istua alas lukemaan kirjaa: ”When it comes to the point where you occasionally look forward to being in prison on the basis that you might be able to spend a day reading a book, the realization dawns that perhaps the situation has become a little more stressful than you would like.”

Viime kuukausina olen nauttinut siekailematta siitä, ettei minun useimpina päivinä tarvitse katsoa kalenteriini tietääkseni, mitä tehdä ja minne mennä. Vihdoinkin minun aikatauluni ei yleensä ole se, joka tekee tapaamisten sopimisesta vaikeaa. Arjen joustavuus on luksusta, vaikkei se poistakaan haastetta löytää tasapaino sosiaalisen viipottamisen ja rauhallisen, hiljaisen ajatteluajan välillä.

Olen syrjäyttänyt Helsingin ruuhkavuosilta tutun kahden viikon kahvisäännön absurdina. Uudet sääntöni ovat enemmänkin tällaiset: Joka päivä on ehdittävä mennä kahville tai kuuntelemaan kiinnostavaa luentoa tai jutella, jos jollakulla on keskusteluntarve. On keskityttävä oleelliseen niin työssä kuin vapaa-ajalla ja karsittava muusta kainostelematta. Täytyy tuntea vapaus olla avoin yllätyskäänteille mutta myös uskallus istuutua paljouden keskellä perustehtävien äärelle.

Lyhyesti: On elettävä niin, ettei tarvitse haaveilla joutumisesta vankilaan, koska siellä ehtisi tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s