Bay arean tunnelma on näinä viikkoina oranssi kuin hockey night konsanaan.

Baseball-kausi lähenee potentiaalisen legendaarista huipennustaan. Juuri nyt kaikki kannattavat jättiläisiä. Kotimatkalla San Franciscosta juna on täynnä oranssiin pukeutuneita iloisesti huutelevia faneja. Tanssitunnin juomatauolla joku tiedottaa pelin etenemisestä. Voiton varmistuessa ohjaaja tanssittaa luokkaa riemukkaan musiikin tahdissa. Vaikka baseball kiinnostaa minua suunnilleen saman verran kuin superpesis, on ilo elää mukana suurissa tunteissa.

Berkeleyyn on halloweenia silmällä pitäen avattu erityinen naamiaisasu- ja koristekauppa. Rojun ja kulutushumun keskellä muistin taas, että amerikkalaisessa kulttuurissa on paljon sellaista, mitä en allekirjoita. Vaikka olisi luontevampaa viedä kynttilöitä hautausmaalle, tämän vuoden tarkoituksena on oppia ymmärtämään tätä maata edes vähän paremmin. Se onnistuu parhaiten osallistumalla. Siksi investointipäätöksen kanssa on turha jahkailla, kun kolmella taalalla irtoaa karnevaalinaamio, jossa on sulkia ja timantti.

Sitä paitsi: juhla, joka saa insinööriopiskelijatkin kaivertamaan kurpitsoja yhdessä keskellä viikkoa, ei voi olla läpeensä paha.

kommenttia
  1. Reetta kirjoitti:

    Hauskaa halloweenia! Nyt sinulla on jo sulka hatussa…hyvin tehty!

  2. Airi kirjoitti:

    Kiitos! Halloween oli melkoinen ja monipuolinen elämys, ylitti odotukset iloisesti. Samoin baseball-turnauksen voitonhetki tänä iltana – harvoin näkee niin paljon niin riemukkaita ihmisiä yhtä aikaa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s