Kaivoin metsäretkeä varten esiin päiväkirjani. Viimeisin merkintä on kirjoitettu lentokoneessa matkalla Yhdysvaltoihin.

Taaksepäin selatessa punaisten kansien välistä löytyy ajatuksia, joita en muistanut kirjoittaneeni mutta jotka lukiessa välittömästi tunnistan omikseni. Useimmat merkinnät on kirjoitettu matkalla koteihin – omiin tai muiden, entisiin, nykyisiin ja tuleviin. Paljossa heijastuu vaikeus luottaa siihen, että nykyhetki riittää, ettei tulevaisuuteen tarvitse yrittää ryntäillä.

Meidän sukupolvemme etsii vastausta siihen, miten voisi yhtä aikaa kulkea ja olla aloillaan. Eilen puhuttiin siitä, miten järjetöntä on yrittää ominpäin päättää, missä tahtoo elää. Samalla on huikeaa tietää, että on monia paikkoja, joissa voisi olla onnellinen.

Viime viikon määritelmän mukaan käsillä on elämänmittainen haaste malttaa. Paras tuntemani vastalääke malttamattomuudelle on määrätietoinen ei nyt. Mahdollisten tulevaisuuksien loputonta jonoa ei tarvitse täysin tyrmätä, mutta on muistettava, että vaikka melkein mikä vain voisi olla mahdollista, se ei koskaan tarkoita kaikkea kerralla.

Ehkä elämästä pitäisi ajatella samalla tavalla kuin sisko aikoinaan opasti suhtautumaan suurkaupunkeihin: kaiken paljoutta ei tarvitse pelätä, sillä vaikka ympäriltä löytyykin mitä tahansa, itse on silti aina vain yhdessä kaupunginosassa kerrallaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s