The Economist maalaa synkän kuvan jatko-opinnoista. Akateemisessa järjestelmässä on paljon vintallaan, ja minut jos joku on helppo yllyttää meuhkaamaan asioista, joiden pitäisi olla toisin. Ja on ihan varmasti totta, että jos päätavoite on tienata paljon, jatko-opinnot ovat huono idea. En kuitenkaan näe mitään syytä vaipua synkkämielisyyteen.

Jutussa riittää paljon porua siitä, miten tohtorinhattu ei takaa turvallisen pysyvää työsuhdetta. Se on ongelma, jos sen antaa olla sellainen. En tiedä muista, mutta omassa kaveripiirissäni harva uskoo työnantajien millään sektorilla tarjoavan näinä aikoina turvallista pysyvyyttä. Instituutioihin luottamisen sijaan elämän voi rakentaa luottopelureiden ja pitkän tähtäimen vision varaan.

Surullisen ekonomistihenkisesti artikkeli kuittaa sivulauseella asennoitumisen oppimiseen arvona itsessään sekä asioiden tekemisen siksi, että ne tuntuvat mielekkäiltä. Mitään ei puhuta myöskään siitä, millaista vapautta jatko-opinnot voivat parhaimmillaan tarjota, miten mahtavaa jengiä niiden puitteissa tapaa tai miten väitöskirjan toteuttaminen rahoituksen hankkimisineen ja tutkimuskokonaisuuden hahmottelemisineen on ensiluokkainen koulutus itsenäiseen epävarmuuden sietämiseen.

Juuri nyt on vaikea kuvitella, mikä diili voisi olla paljon parempi kuin se, että saa työkseen ajatella, lukea, kirjoittaa ja keskustella kiinnostavien ihmisten kanssa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s