Aamulla ei tullut mieleenkään torkuttaa herätyskelloa, sillä tiesin liikkeelle lähtemällä pääseväni toteuttamaan yhtä vanhimmista unelmistani, viilettämistä lumisessa amerikkalaisessa vuoristossa.

Laskupäivät ovat melkein aina hetkiä, joina pohtii, miksi vuoden päivistä niin riittämättömän harvat kuluvat alamäessä. Elämässä on paljon muutakin merkityksellistä, mutta joku siinä on, että lauta jalkoihin kiinnitettynä tuntee silti olevansa aina asteen verran enemmän elossa kuin kaupungeissa ja kampuksilla. Majatalon aamiaispöydässä ja hissimatkoilla tapaa enemmän ja eklektisempiä tyyppejä kuin ehtii käsittää. Vaikka lähdin matkaan ominpäin, olen silti keskellä yhteisöä.

On jotenkin unelmien toteuttamisen olemusta kuvaavaa, että päivän mittaan on aktiivisesti vältettävä niin nestehukkaa, auringonpolttamia kuin kylmettymistäkin. Mukavuus ja mielekkyys, sen paremmin kuin helppo ja hyväkään, eivät aina ole synonyymejä. Se on kuitenkin varmaa, että kuten takavuosien matkanjohtaja, minäkin olen hirmuonnellinen, että lähdin tälle matkalle.

kommenttia
  1. Reetta kirjoitti:

    Onnellisia ja turvallisia laskupäiviä. Mekin menemme viikonloppuna näille lähi alpeille kokeilemaan polvien kuntoa:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s