Paluu arkeen tuntuu melkein epäuskottavan riemukkaalta. Silti, vaikkei töihin tarttuminen olekaan vastenmielistä, viikonlopuissa on oma hohtonsa.

Eilen tanssitunnin jälkeen söin lounasta Farmer’s Marketilla ja lähdin sitten seikkailemaan suurempaan hippikaupunkiin. Tulin vihdoin menneeksi beat-kulmille City Lights-kirjakauppaan, kiipesin Telegraph-kukkulalle ja kävelin China Townin halki. Illalla päädyttiin kulttuurikuppilassa siihen yhteen ainoaan pöytään, jonka kohdalla seinälle on ripustettu vuonna 1988 julkaistu suomenkielinen lehtijuttu kyseisestä kapakasta. Kirjoittaja kertoo siinä jättäneensä sydämensä San Franciscoon.

Berkeley Repin tarjoilema Mike Daiseyn monologi The Last Cargo Cult muistutti, miksi teatterissa pitäisi käydä paljon useammin. Teatterin edustalta, keväiseltä kadulta löytyi runo:

Advertisements
kommenttia
  1. Reetta sanoo:

    Onko siellä nyt jo ihan oikeasti kevät???

  2. Airi sanoo:

    Tällä viikolla on, ensi viikosta en mene sanomaan. Kämppis sanoi asuneensa niin monta vuotta peräjälkeen paikoissa, joissa ei ole kunnollisia vuodenaikoja, ettei enää osaa ajatella vuotta niiden tahdittamana :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s