Ilmainen hauska on usein parasta viihdettä, eikä outoja käänteitä pidä kaihtaa. Näiden opinkappaleiden varassa päädyin taas katsomaan koripalloa mutta myös tutustumiskäynnille Lawrence Berkeley National Laboratoryyn. Se on se paikka Berkeleyn ylärinteessä, josta tulee mieleen CERN: aidattu laboratoriokampus, joka kuhisee nobelisteja ja jolle minulla ei varsinaisesti pitäisi olla mitään asiaa. Mutta kun kerran kutsutaan, niin tyhmäähän se olisi jättää käymättä.

LBNL:ssä ei törmäytetä hiukkasia, vaan tutkitaan pikkutarkkoja asioita: materiaalien ominaisuuksia hiuksen kymmenestuhannesosaa vastaavan pituuden tasolla ja aikayksikköinä, joita mahtuu sekuntiin enemmän kuin sekunteja tähänastiseen maailmanhistoriaan. Tämän lafkan tutkijat pääsevät hyvinä päivinään nimeämään jaksolliseen järjestelmään uusia alkuaineita. Niille annetaan tietenkin kainostelmattoman paikallisia nimiä, kuten lawrencium, californium ja berkelium.

Kaikkein parasta ilmaista onnea tarjoilee kuitenkin taivaalla paistava vappuaurinko. Lämpö rauhoittaa viettämään aikaa sykkimättä minnekään. Kaikenlaista voisi tehdä, mutta joskus parasta on vain lojua juttelemassa niitä näitä ja katsella kun usva haihtuu merenlahden yltä. Sadekausi ei ole vielä ohi, mutta sen tauot ovat hetkiä, joina havahtuu ihmettelemään, voiko tämä ihana ja absurdi sikermä olla minun elämäni – oikeasti ja oikeutetusti. Kyllä vain voi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s