Oivallus on kaikkein tärkein het­ki. — Kun piirtää viimeisen merkin pa­perin alalaitaan, siinä hetkessä ei ole enää mitään kauhean suurta, totesi menestyvä matemaatikko Ylioppilaslehden haastattelussa pari viikkoa sitten.

Ihmistutkimuksen työprosessit eivät ole yhtä selvärajaisia, sillä viimeinen merkki on usein huonosti määritelty. Aina voisi mennä vielä vähän syvemmälle, kurkistaa vielä yhdestä näkökulmasta enemmän, täsmentää, tarkentaa ja tiivistää. Ja kun työ on valmis vertaisarviointiin lähetettäväksi, se ei ole vielä valmis millään lopullisella, muuttumattomalla tavalla.

Kuitenkin olen matemaatikon kanssa aivan samaa mieltä. Kiinnostavinta ei ole viimeistely, ei usein edes analyyttinen käsityö ja oikean kirjoitusasun etsiminen. Ne tekevät työstä tutkimusta, mutta oivallukset osoittavat suunnan.

Siksi suuren deadlinen jälkeinen iisimpi viikko on paitsi hauska, elintärkeä. Parhaat asiat saavat usein alkunsa niissä hetkissä, joina antaa luvan epäjohdonmukaiselle uteliaisuudelle, vitkastelulta näyttävälle sekalaisten tekstien lukemiselle sekä keskusteluille, joille ei ole ennalta varattu aikaa kalenterista.

On oleellista voida sanoa kyllä suomalais-ranskalaisille illallisille, Vox Helsingille, koomisen halvalle balettilipulle, suklaarusinapullalle ja syyspäiväleiriä puuhaaville alumniystäville. Toisin sanoen: My writing would be hollow and pointless if I hadn’t led an insanely random and intense life.

kommenttia
  1. Riikka kirjoitti:

    Niinpä!!! Oli oikeesti kiva nähdä tänään ja huomata elämää olevan myös yläastearjen tuolla puolen. Hei hoi vapaus ja luovat tauot!

  2. […] oivalluksen hetkestä julkaisukelpoiseen tekstiin voi kestää vuosia. Joskus ei mene niin kauan, mutta julkaisuprosessin […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s