Ollaan auttamattomasti siinä vaiheessa kesää, jolloin vastoin parempaa tietoani toivon, että minua olisi kymmenen.

Työnjako voisi olla vaikka tällainen:

Yksi hoitaisi asialliset hommat kiirehtimättä, vilkuilematta kelloa ja surematta sitä, että jotain hauskaa jää aina tekemättä, jos yrittää huolehtia kaikesta siitä, mistä pitäisi.

Toisella olisi ruhtinaallisesti aikaa akateemisilla raja-alueilla seilaaviin kohtaamisiin. Koskaan ei tarvitsisi jättää menemättä kiinnostavaan seminaariin tai karata lounaspöydästä puhelinkokoukseen kesken inspiroivan keskustelun. Toinen osallistuisi kurittomiin ajatuskokeisiin ja oppisi ymmärtämään, miksi ruma matematiikka ei kestä ajan hammasta, kun taas kauniille teoreemille löytyy melkein aina, lopulta, myös käytännöllinen sovellus.

Kolmas keskittyisi lukemaan ja kirjoittamaan, rajoituksetta ja riemulla. Kolmannen ansiosta kirjahylly ei olisi täynnä kirjoja, jotka olisi pitänyt lukea vuosia sitten, eikä työpöydällä pyörisi käsikirjoituksia, jotka tarvitsisivat vain vähän lisää työstöä voidaakseen lähteä maailmalle.

Neljäs kysyisi muilta miten voin olla avuksi. Joutohetkinä voisi leipoa työpaikalle kakun tai kirjoittaa kirjeitä ystäville.

Viides saisi aina sanoa kyllä illalliskutsuille, teatteriesityksille ja after work -hengauksille. Viides murehtisi muidenkin puolesta sitä, että ihan pian toimistossa ei enää ole joka aamu kaikkia niitä lämminsilmäisiä ihmisiä, joiden läsnäoloon on huomaamattaan tottunut.

Kuudes tanssisi, joogaisi ja juoksisi. Unta ja liikuntaa olisi tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein. Kotona olisi aina tuoreita hedelmiä ja puhtaita vaatteita. Kuudes ei olisi niin uppoutunut kaikkeen muuhun, että unohtaisi viikko toisensa jälkeen mennä kampaajalle.

Seitsemäs olisi Suomessa, kahdeksas Kaliforniassa, ja yhdeksäs valmiina matkustamaan minne ikinä tilanne vaatii.

Kymmenes ottaisi iisisti ja olisi avoin yllätyksille.

kommenttia
  1. Tiina kirjoitti:

    Tämä on niin totta! Et olisi paremmin voinut kuvailla, miltä niin kovin usein tuntuu. Voisitko seuraavassa blogipostissa valottaa sitä, miten elää tyytyväisenä valintoihinsa, vaikka on vain yksi elämä kymmenen sijaan?

  2. Airi Lampinen kirjoitti:

    Hih, en voinut.

    Olennaista on ainakin ajatella, että usein ei tarvitse valita mitä, vaan missä järjestyksessä.

    Pitää muistaa, että Einstein luopui nauhallisten kenkien käytöstä, koska elämässä on parempaakin tekemistä.

    Ihan kaikkeen ei siis tarvitse yltää ja siitä, mihin päättää panostaa, tulee merkityksellistä osin siksi, että on ollut pakko tehdä valintoja.

    Keskeisenä lähtökohtana Genevessä määritelty viiden lista pitää kutinsa: onneen tarvitaan riittävästi unta, ruokaa, urheilua, aurinkoa ja naurua.

  3. Reetta kirjoitti:

    Hyvä Airi, pidä Geneven lista mielessäsi!!!!

  4. Airi Lampinen kirjoitti:

    Tiina ja kaikki, tää on myös hyvä lukea: http://frankmartela.fi/2012/08/mahdollisuuksien-aikakautena-vain-nortit-selviavat/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s