Kolmessa kuukaudessa ei ehkä ehdi rakentaa siltaa matematiikasta sosiaalipsykologiaan, mutta yllättävän pitkälle tänä kesänä on päästy.

Välillä pujahdan kenttätutkimusmoodiin. Silloin tarkkailen työkavereita kuin antropologi vierasta heimoa, jonka käytännöistä on tarkoitus ottaa selvää.

Joskus käydään lounaalla ja jutellaan kuin vanhat ystävät. Keskustelu rönsyilee. Kehitellään parasta strategiaa luovia tulevaisuuteen. Siinä sivussa pohditaan, ovatko vuodenajat sittenkään hyväksi ihmisille.

Ja sitten on näitä iltoja, joina syödään taiwanilaiseen tapaan valmistettua munakoisoa, tulista kalaa ja safety chickeniä. Joku kertoo tarinan Putnam-palkinnoista ja kotiin tullessaan oppii Wikipediaa lukiessaan jotain myös siitä, kuinka harvinaislaatuinen hahmo entisen kodin omistaja oikeastaan onkaan – yksi kahdeksasta kautta aikojen.

Syksyyn ja Suomeen suunnatessa aion kiinnittää yllä olevan kuvan työpöytäni läheisyyteen, muistuttamaan, että välillä on parempi jättää todellisuus omaan arvoonsa ja yrittää ajatella kuin matemaatikko.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s