Jälleen kerran tekisi mieli lähettää terveisiä minulle vuosi tai kaksi sitten:

Kehottaisin uskomaan Koivistoa kevyemmin mielin: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Kertoisin, että kun luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, niin välillä tosiaankin käy. Kehuisin uskalluksesta miettiä mitä minä haluan tehdä töissä, riippumatta siitä, onko se jonkun muun mielestä kunnianhimoisin kuviteltavissa oleva vaihtoehto.

Sanoisin, että Kalifornian ja Helsingin kaipuut eivät katoa minnekään, mutta niiden kanssa oppii elämään. Ja muistuttaisin, että erityisesti tällaisina aurinkoisina toukokuun iltoina Tukholma on erinomaisen hyvä koti.

Tämänhetkisen itseni haluan määrätä sanomaan vielä useammin ei houkutteleville sivujuonteille ja tarttumaan vihdoin kunnolla toimeen kirjankirjoitusrintamalla, mutta myös hankkimaan uuden pakan IVAO-tarroja ja ottamaan niistä opiksi.

Mainokset

Kiire hengittää

Posted: 05/05/2017 in Uncategorized
Avainsanat:, , , ,

Pienistä kirjeistä on tullut hyvä tapa, mutta kaikkeen ne eivät taivu. Siksi on aika rikkoa hiljaisuus.

Koska jostain on aloitettava ja kiirettä riittää, aloitan joogaopettajan aiemmin tällä viikolla lukemasta tekstistä: ”I lied and said I was busy / I was busy / But not in a way most people understand / I was busy taking deeper breaths / I was busy silencing irrational thoughts / I was busy calming an irrational heart / I was busy telling myself I am okay / Sometimes this is my busy / And I will not apologise for it.”

Lakritsipiippuvallankumous jatkuu, ja nyt siitä on taas aika kirjoittaa myös tässä blogissa, suomeksi, ilman ammatillisia tarkoitusperiä.

Pienet kirjeet

Posted: 29/07/2015 in Uncategorized
Avainsanat:, ,

Olen kokeillut muutaman viikon jotain uutta. Koska kokeilu sujuu hyvin, se saa luvan jatkua toistaiseksi.

Siispä, jos haluatte sähköpostiin pieniä kirjeitä, tervetuloa lukemaan ~viikottaista uutiskirjettä. Sen nimi on Petit Fours. Se on lyhyt. Se kertoo ajankohtaisista asioista, englanniksi. Sitä on kiva kirjoittaa.

Lakritsipiippuvallankumous jatkuu, ikuiseen voittoon asti, mutta blogi viettää nyt suosiolla vähän hiljaiseloa.

Tämän viikon työmatka ei mennyt ihan nappiin: Pikataival Tukholmasta Brysseliin kesti keskiviikkoaamusta torstai-iltaan. Onneksi välissä pääsi kotiin nukkumaan.

2015-05-26 19.44.33

Amanda Palmerin The Art of Asking oli parasta matkalukemista pitkään aikaan. Kirja on loistava muistutus perusasioista: Elämä ei ole yksinpeli. Ihmiset auttavat mielellään, kun vain rohkenee pyytää. Me jopa nautimme kun saamme olla avuksi, osallisia ja arvokkaita.

Vaikka olen julkaissut tästä samasta aiheesta tutkimusta, yhä vain on ajoittain vaikeaa muistaa, ettei kaikkia lankoja tarvitse yrittää pitää kontrollissa rystyset valkoisina, ominpäin.

(Jos kirja on liikaa, kannattaa katsoa ainakin tämä TED Talk.)

Lakritsipiippuvallankumous etenee, vaikka sen historiaa kirjoitetaan laiskasti.

Kaikkea ei tarvitse dokumentoida, mutta jos nyt jotain: Olen vihdoin alkanut opetella kitaransoittoa, kirjoittanut enemmän tutkimuspapereita kuin sielu sietää ja käynyt naapuruston mukavimmissa kahviloissa niin usein, että vähitellen minutkin tunnistetaan stammikseksi.

IMG_1388

Vasastanista on talven aikana tullut koti. Kun muistaa nostaa katseensa tietokoneen näytöltä, huomaa kevään taittuneen kesäksi.

Ja olen aika varma, että tästä kesästä tulee hyvä.

Viime viikkoina olen kylpenyt työn puolesta yllättävän monta kertaa.

Lokakuun alkupuolella tutkimusryhmä suuntasi juonimaan tulevaisuutta Tukholman saaristossa sijaitsevaan japanilaiseen kylpylään. Sitten lähdin tuplakonferenssimatkalle Daeguun ja Helsinkiin. Koreassa pääsin kahdesti jijimlbangiin, Suomessa saunasta pikapyrähdykselle syksyiseen Itämereen.

Onneksi tämänhetkinen työviihtyvyyteni ei kuitenkaan rakennu pelkkien porealtaiden ja löylyjen varaan.

2014-09-29 17.01.28

Olennaisempaa on varmuus siitä, että olen siellä missä juuri nyt pitääkin. On riemullista, kun töissä tuntuu, että olen sopivaa kokoa, samalla kun toimenkuvaan on jätetty myös kasvunvaraa. Tekemistä on paljon, mutta siihen voi keskittyä levollisemmin mielin kuin aikoihin.

Arki alkaa asettua uomiinsa. Vaikka on marraskuu, olen vihdoin alkanut tutustua naapuruston joogamahdollisuuksiin, hakenut kirjastosta ruotsinkielisiä äänikirjoja ja hankkinut villasukkalankoja iltapuhteeksi.

Tänä syksynä saa sanoa kyllä.

Olen antanut itselleni luvan innostua kaupungista: sen lämpimänväristen kivitalojen kauneudesta, metsäntuoksusta lenkkipolun varressa, lähikahvilan maitokahvista ja kardemummapullasta. On onni löytää näin suuri ja kansainvälinen kaupunki näin läheltä Suomea.

Aion nyt viihtyä, suunnittelematta seuraavaa siirtoa. Siksi laadukkaat rutiinit ovat tärkeitä. Asialistalla on ainakin leikkokukkien hankkiminen viikkosiivouspalkkioksi, rauhalliset lukuhetket työmatkalla aamuin illoin ja vähintään yksi kunnollinen vapaapäivä viikossa. Kaikkia on jo kokeiltu.

Uusi työ kannustaa sanomaan kyllä uusille seikkailuille. Kyn pyydettiin, hyppäsin mukaan kirjoittamaan CHI-paperia kolmanneksi pyöräksi skotlantilais-portugalilaiseen tiimiin. Kävin luennoimassa jakamistaloudesta Kunglika Tekniska Högskolanilla. Ensisilmäyksellä KTH:n kampus on kaunis ja meininki hyvä.

Ja kun kutsuttiin, menin studiovieraaksi Docventuresiin. Puhuttiin muun muassa totuudesta, profiilityöstä, uuden ja vanhan median yhteispelistä, sosiaalisista kuplista ja hakukoneista.

Kotiutumisen ja omien rajojen ravistelun lomassa voi onneksi myös käydä vuoristofilmifestivaalilla ja lukea runoja, yrittäen ottaa molemmista opikseen: live free of possessions / and full of belonging.