Avainsanaan ‘aamuaurinko’ liitetyt artikkelit

Kalifornia on seikkailuja ja yllätyksiä.

Täällä on paras odottaa odottamatonta, kuten siskon matkoillaan ikuistamassa katutaideteoksessa neuvotaan. Koskaan ei tiedä, milloin San Franciscoon saapuu kirjakiertueelle kollega YK-ajoilta. Siitä sen sijaan voi olla melkein varma, että Iron & Wine yllättää keikallaan tavalla tai toisella.

Image

Mutta Berkeley on myös rauhaa ja rutiineja.

Arkipäivinä toimistolle voi kävellä aamuauringossa, juoda teetä ja lukea New York Timesin verkkoversion, väkertää artikkelikäsikirjoitusten parissa häiriöttä, syödä melkein aina samoissa paikoissa vaikka muitakin olisi, ja käydä kotimatkalla urheilemassa. Keskellä viikkoa on usein parasta yrittää olla se tylsä tyyppi, joka menee ajoissa nukkumaan.

Taikuus tapahtuu tavanomaisen lomassa, esimerkiksi silloin, kun lounaalta palatessa Sproul Plazalla esiintyy a cappella -ryhmä, marssiorkesteri, tai ennalta tuntematon tanssiseurue. 

Mainokset

Narsissit kukkivat ikkunalaudalla. Aamuaurinko paistaa.

Verkosta löytyy hätkähdyttävää Pac-Man-tietoutta. Jokaisella haamulla on oma strategiansa. Niistä on saatavilla yksityiskohtaisia kuvauksia. On kutkuttavaa spekuloida, miten nämä tiedot olisivat voineet vaikuttaa perheensisäisten turnausten lopputuloksiin 90-luvulla. Silloin ei ajateltu algoritmeja, vaan keskityttiin hienomotoriikkaan ja hermopeliin.

Kuukausiliitteessä kerrotaan, miten elämänmeno aina vain paranee. Tänä aamuna nielaisen hyvän mielen argumentin sellaisenaan, ilman kriittisiä vastalauseita.

Sera on oikeassa: You’ll waste the rest of your days if you worry all your life. Elämää ei pidä murehtia pilalle.

Ympyrä

Posted: 02/05/2011 in Uncategorized
Avainsanat:, , , , , , ,

Joissakin kulttuureissa ajan ajatellaan kulkevan kehissä, ei yksinomaan eteenpäin. Minä ajattelen aikaa kaikkein mieluiten ylöspäin kohoavana spiraalina, jossa tutun toistuminen sekoittuu aina johonkin uuteen.

Lauantaiaamuna heräsin jo melkein tyhjässä kodissa tajuten, että on viimeinen aamu. Saman päivän iltana kiipesin tuttuja portaita ylös ensimmäiseen Berkeley-kotiini, pohtien sitä, mitä viime kesänä puhuttiin elämästä sulkeutuvina ja avautuvina ympyröinä.

Sille ei tarvitse voida mitään, että Nobel-kodin siirtyminen nykyisyydestä palaksi muistoja on outoa ja haikeaa. Samalla sille ei onneksi voi mitään, että muutoksessa vanhaan ja tuttuun on paljon hyvääkin, kuten aamuaurinkoinen kylpyhuone, lempiruokakaupan läheisyys ja vähemmän mäkinen kotimatka.

Toivon, että syksyllä Helsingistäkin löytyy joukko pieniä hyviä tuttuja asioita, joita olen unohtanut kaivata, mutta jotka arjen keskellä tekevät ihmeen iloiseksi. Sitä ennen osoite kuitenkin muuttuu vielä sen verran tiheään, että posti minulle on paras lähettää seuraavat neljä kuukautta digitaalisena versiona.