Avainsanaan ‘arki’ liitetyt artikkelit

Yhtenä päivänä jätän rakkaan ullakon taakseni, raahaan lumilaudan ja kitaran lentokentälle, juon viimeiset lähtökahvit ja astun lentokoneeseen.

Seuraavana saavun Suomeen.

Kesäkuun alussa joka toinen päivä on deadline. Journaalin erikoisnumero lähtee painoon, kuusi vuotta työn alla ollut artikkeli hyväksytään julkaisuun, ja jollain ihmeen tavalla kaikki tarpeellinen saadaan tehtyä aikanaan. Sitten kun töitä on tehty enemmän kuin sielu sietää, eikä jaksaisi enää päivääkään enempää, lähdetään Lappiin. Siellä on viileää, valoisaa ja lupa levätä.

Heinäkuu tuo tullessaan kauan kaivatun arjen: polkupyöräilyä, puistojoogaa, rauhallisia työpäiviä, myöhäisiä iltoja jalkapalloa katsellen. Uusi Kaisa-kirjasto ilahduttaa, kuten myös sen hyllystä silmiin osuva pino käytössä kuluneita Otteita verkosta.

2014-07-09 13.35.52

Kotimaan matkailu maistuu, mutta samalla valmistellaan jo seuraavaa muuttoa. Syyskuun alussa karavaani kulkee Tukholmaan, uusien töiden perässä. Det kommer att vara jätteroligt.

 

Suunnitelmat kesälle ja tulevaisuudelle selkenevät vähitellen. Sitä odotellessa ei pitäisi liikaa hermoilla.

Onneksi arkipäiviin ja niiden lomaan mahtuu sellaista hyvää elämää, jonka ansiosta on helppo pysyä hetkessä.

Hiihtolomallakin kannattaa herätä aikaisin: Kun vuorilla on satanut lunta koko yön, olemme hissijonossa ensimmäisten joukossa. Koskematon puuteri palkitsee. Päivän päätteeksi majatalon afterskissa on tarjolla kakkua, ja siskon uimatreeniohjelman ansiosta myös porealtaan lämpöä.

Matkustusrumban jälkeisenä päivänä kaveri soittaa kitaradebyyttinsä paikallisella musiikkiopistolla. On mukavaa olla kotikulmilla ja istua sohvan nurkassa höpöttämässä niitä näitä, kuin sunnuntaihengauksessa konsanaan.

Työkavereilta lahjaksi saadun kuumailmapallolennon varjolla lähdetään koko viikonlopuksi viinilaaksoihin nautiskelemaan. Taas yksi lapsuusunelma toteutuu, kun leijaillaan auringon noustessa tuulen vieminä. Uusiovierailulla Russian River Brewing Companyyn maistellaan läpi kaikki 19 olutta, pieninä annoksina. Seuraavana päivänä käydään punapuumetsässä sunnuntaikävelyllä.

Sitten järjestetään lettukestit.

Ja nyt opetan yhtä kämppiksistäni neulomaan sukkaa. Pikkuhiljaa nurjat ja oikeat alkavat sujua.

Photo 22.3.2014 7.18.15

Tämänkertaista Berkeley-elämää on jäljellä enää kaksi kuukautta. Aion käyttää ne hyvin.

Tämän viikon tehtävänä oli hoitaa kolmen viikon arki ja loppukevään matkajärjestelyt kertaheitolla. Se on ollut mielenkiintoinen mutta uuvuttava haaste.

Tästä keväästä on tulossa melkoinen.

On kuitenkin vaikea puhkua intoa, jos on uuvuksissa. Ja töitä taas on vaikea hoitaa hyvin, ellei ole innoissaan. Siitä todistaa kaverin fortune cookiesta löytämä viisauskin.

(c) Judd Antin

Siksi välillä pitää vähän hengähtää.

Eilen nautittiin meksikolaisesta illallisesta ja argentiinalaisesta tangosta. Konsertin ennakkoesittelyssä todettiin ykskantaan: There will be no dancing. Arvostan. Joskus hiljaa omissa ajatuksissa istuminen tulee tarpeeseen.

Jotta intoa riittäisi aina kesälomaan asti, suuntaan ylihuomenna alkavalla hiihtolomalla sinne, missä lunta ja aksentteja riittää.

Ajan kanssa arkiset asiat saattavat muuttua näkymättömiksi, kunnes jokin tekee ne taas näkyviksi.

Tänään julkaistu XKCD pysäyttää ihmettelemään, miten rutiininomaisesti mannertenvälinen sompailu nykyään sujuu. Aina ei ole ollut niin, että perheenjäsenten tai työkavereiden kanssa juttutuokiosta sovittaessa pitäisi ajatella tähän tapaan:

Ei aika kuitenkaan ainoastaan pyöri, se myös kulkee eteenpäin – sellaisella vauhdilla, että hetkittäin hirvittää. Berkeley-vierailua on jäljellä enää vähän yli kolme kuukautta. Se tuntuu kauhean vähältä, liian vähältä.

Onneksi on sisko, joka vinkkaa videosta, jonka avulla on helppo generoida kaipuu Suomeen. Kesästä tulee kivaa, en epäile sitä vähääkään.

Heikoimpina hetkinäni ajattelen silti yhä ellipsejä, sillä sen olen oppinut, ettei lähtemisen tarvitse olla binääristä.

Kolibrit laulavat. Magnolia kukkii. Päivisin ei tarvitse takkia.

Olen viime päivinä kiivennyt katsomaan valtamerta ja bay areaa Mount Tamalpais State Parkin itäiseltä huipulta, seurannut urbaania runonlausuntaa Berkeley Poetry Slamissa ja ryhdistäytynyt arki-iltana elokuviin, kun klassikko-ohjelmistossa oli vuorossa Breakfast at Tiffany’s.

En ole lomalla, ja töitä piisaa. Onneksi arkenakin voi elää hyvin ja ottaa välillä vähän iisimmin.


Paljon bucket list -hupeja ja kaunista säätä olennaisempaa on kuitenkin se, että väittelystä stressaamisesta vapautuneella energialla perusasiat sujuvat: jaksaa käydä ruokakaupassa, palata työmatkapyöräilijäksi, mennä päivän päätteeksi tanssitunnille ja innostua alkavan lukukauden mahdollisuuksista yliopistolla.

Ja ne ullakon katossa ja ikkunan pielissä roikkuvat hämähäkinseitit, jotka aioin putsata pois heti muuton yhteydessä mutta jotka sitten jäivät paikoilleen koko syksyksi? Nekin on nyt pyyhitty pois.

Kalifornia on seikkailuja ja yllätyksiä.

Täällä on paras odottaa odottamatonta, kuten siskon matkoillaan ikuistamassa katutaideteoksessa neuvotaan. Koskaan ei tiedä, milloin San Franciscoon saapuu kirjakiertueelle kollega YK-ajoilta. Siitä sen sijaan voi olla melkein varma, että Iron & Wine yllättää keikallaan tavalla tai toisella.

Image

Mutta Berkeley on myös rauhaa ja rutiineja.

Arkipäivinä toimistolle voi kävellä aamuauringossa, juoda teetä ja lukea New York Timesin verkkoversion, väkertää artikkelikäsikirjoitusten parissa häiriöttä, syödä melkein aina samoissa paikoissa vaikka muitakin olisi, ja käydä kotimatkalla urheilemassa. Keskellä viikkoa on usein parasta yrittää olla se tylsä tyyppi, joka menee ajoissa nukkumaan.

Taikuus tapahtuu tavanomaisen lomassa, esimerkiksi silloin, kun lounaalta palatessa Sproul Plazalla esiintyy a cappella -ryhmä, marssiorkesteri, tai ennalta tuntematon tanssiseurue. 

Vaikka asuntojahti jatkuu, on selvää, että meneillään on helpoin tähänastisista muutoistani Amerikkaan. Sen takaavat tieto jo hyviksi havaituista ruokapaikoista, tutut ihmiset sekä pari vuotta sitten huolella rakennettu arki, johon voi solahtaa enempiä miettimättä.

Se ei tarkoita, etteikö tämäkin vuosi olisi kokeilu. Kaikki vuodet ovat, jos vain muistaa pysyä uteliaana aloittelijana: In the beginner’s mind there are many possibilities, in the expert’s mind there are few.

Image

Kultakuumeen jälkeenkin Kaliforniaa pitää katsoa uteliaasti kuin aarrekarttaa. Täällä, kuten kaikkialla, voi tapahtua mitä tahansa. Ikinä ei voi tietää varmaksi, mitä kulman takana odottaa.

Sukattoman kesäarjen perään olisi helppo haikailla, mutta jotain mukavaa on siinäkin, että aamulla töihin lähtiessä saa valita päivän tunnelmaan sopivan kaulaliinan.

Pidän siitä, miten monien ihmisten kanssa minun Suomessani syödään lounasta, juodaan kahvia ja haluttaisiin ehtiä tehdä yhdessä enemmän kuin juuri nyt on mahdollista. Sähköpostin ja Twitterin ansiosta lähellä tai vähintäänkin nopeasti tavoitettavissa ovat myös valtameren takaisten todellisuuksien tärkeät henkilöt.

Helsingistä on helppo viehättyä, kun kotimatkalla hyppää äkkiarvaamatta kulttuuriratikan kyytiin. Klovnit lausuvat runoja. Ruskeaan vakosamettipukuun sonnustautunut attasea-salkkuinen mies aplodeeraa muiden mukana. Ulkomaiset turistit ovat innostuneesti ymmällään. Niin olen minäkin.

Ruokakaupan kassajonossa naurattaa: karkkihyllyssä on uutuuspussi nimeltä Pikkuhässäkkä. Tästäkin syksystä taitaa kehkeytyä juuri sellainen.

Arki alkaa löytää uomansa. Aamut alkavat puurolla, mustikoilla ja puolen tunnin kävelyllä töihin.

Toimistolla korviin kantautuu matematiikkaa käsitteleviä keskusteluja. Ne käydään usein hepreaksi. En ymmärrä niistä mitään, mutta heprea kuulostaa kauniilta. Yhtälöistä täyttyvistä tussitauluista tulee mieleen Good Will Hunting.

Joen vastarannalla järjestetään keskiviikkoisin ilmaista puistojoogaa. Kun satapäinen osallistujajoukko on lausunut om, punnerretaan, venytetään ja voimistetaan. Harjoituksen loppupuolella taustamusiikkina kajahtava Nothing Else Matters tulee pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

Kotimatkalla voi ostaa burriton ja hymyillä maailmalle.

Berkeley-arki toimii, koska siirtymälogistiikkaan ei juurikaan kulu aikaa. Kaikki on lähellä. Ehtii tehdä töitä ja unelmoida.

Täällä on myös helppoa liikkua itsensä onnelliseksi. Ryhmäliikuntatunneilla huomaa olevansa poliittisista protesteista huolimatta lauhkean hyväksyvässä hippikaupungissa.

Joogaopettaja muistuttaa, ettei itseään pidä satuttaa: Nothing should ever hurt. If it hurts, don’t do it. Do less, or do something different. Se ei tarkoita, etteikö pitäisi koetella rajojaan – kipu ja epämukavuus eivät ole sama asia. On maltettava kuunnella, miltä tuntuu ja toimittava sen mukaan.

Tanssinopettaja puolestaan kehottaa viihtymään ilman itseruoskintaa: Have fun. Get what you can. Don’t be hard on yourself. Ja joka kerta uusille tulokkaille annetaan aplodit ja heitä rohkaistaan pysymään huoneessa – ei pidä säikähtää, vaikkei heti osakaan kaikkea.

Nämä opit on pidettävä mielessä, kun ensi viikolla palaan Suomeen ja ryhdyn paketoimaan tätä hullua ja ihmeellistä vuotta 2011.