Avainsanaan ‘Avoin Yritys’ liitetyt artikkelit

Tällä viikolla lounailla on puhuttu ainakin kuumuudessa kiitorataan uponneesta lentokoneesta, asuntokaupoista, uimarannoista, synnytyssairaalan valitsemisesta, hipsterihammaslääkäreistä, C-kaseteista, ilmaisen jäätelön vastustamattomuudesta, kirjaston perustamisesta, julkisilla paikoilla itkemisestä sekä mahdollisuudesta saada HR hankkimaan toimistotalon katolle poreallas.

Kaiken tämän myötä olen pohtinut kahta tarinaa.

Ensimmäinen tarina sijoittuu Otaniemeen. Muutama vuosi sitten työ- ja opiskeluyhteisömme lounaat olivat perjantaisin niin täynnä naurua ja kikatusta, että niihin alettiin viitata nimellä hassuperjantailounas. Joskus näissä vaihtuvien poppoiden kokoontumisissa syntyi ideoita. Joistain ideoista seurasi toimintaa – yhdestä usein keskustellusta kehkeytyi yritys. Tärkeää oli kuitenkin ainoastaan se, että kaikki saivat ruokaa. Jos puhuttiin innovoinnista tai verkostoitumisesta, oltiin ironisen huvittuneita.

Toista tarinaa kerrottaessa tapahtumapaikkaa kutsutaan usein innovaatiokeskittymäksi. Kyseessä voi olla CERN:in ruokala tai kulloinkin viimeisintä huutoa oleva ravintola Palo Altossa. Kertomuksen sävellaji on idealisoiva. Tarina on täynnä poikkitieteellisiä kohtaamisia, määrätietoisuutta, älyllisiä keskusteluja, odottamattomia oivalluksia ja ihanan nälkäistä kunnianhimoa. Luova luokka istuutuu pöytään, ja lounaan päätteeksi servettiin on luonnosteltu Internet, maailmanselitys tai päräyttävä liiketoimintamalli. Tyypillisesti tästä tarinasta jauhaa joku, joka ei ole ollut paikalla ja joka haluaisi nähdä omilla kotikulmillaan enemmän nobelisteja ja äkkirikkaita yrittäjiä.

Olen alkanut epäillä, että kyse on pohjimmiltaan samasta tarinasta – tai ainakin samoista lounaista.

Jälkimmäisen tarinan kertojien olisi viisasta ottaa oppia hassuperjantaieetoksesta. Luovaa taikuutta on todennäköisimmin siellä, missä pöydän ääressä istuvia henkilöitä ei tarkastella innovaatiotalouden resursseina ja missä yhdessä nauraminen on itseisarvo.

Mainokset

Erätulilla kuullun linjauksen mukaisesti ruskaretken merkitys ei ole se yksi punainen varpu.

Rinkka selässä kuljetaan askel kerrallaan. Mustikan poimiminen antaa syyn pysähtyä huomaamaan ympäröivä kauneus ja rauha. Ihmetyttää, miksi päiviin tavallisesti kuuluu niin paljon muutakin, vaikka tämä olisi tarpeeksi.

Arkeen palatessa Palo Aallon työläistä hemmotellaan sinisellä taivaalla. Työpaikan aulassa keskustellaan pian starttaavan yrityksen uusimmista kuulumisista ja tekeillä olevista tutkimuspapereista. Hetken verran on helppo uskoa Steveä: Täällä on tekeillä jotain taianomaista. Tiedän epäilyksettä, että haluan olla osa sitä.

Päivän päätteeksi vaaleankeltaisessa Kruununhaassa ystävää odotellessa katselen ikkunasta sisäpihalle. Muistelen sitä valtavaa onnentunnetta, kun oivalsin samassa pihassa kahdeksan vuotta sitten tämän olevan nyt minun yliopistoni. Oma se on vieläkin, tärkeä vaikkei ainoa.

Kun kaikesta huolimatta on kamalan helppoa haluta olla Toisaalla, koitan muistaa, että olosuhteitaan voi muuttaa muutenkin kuin muuttamalla pois.

Tänään on ollut enimmäkseen rauhallista, enimmäkseen sunnuntai.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana yrittäjyys on kasvanut minua ympäröivässä todellisuudessa isoksi ja oleelliseksi ilmiöksi. Enimmäkseen olen ollut innoissani, mutta välillä on ihmetyttänyt, eikö kohta enää ole okei seistä jättiläisten harteilla ja jatkaa rakentamista sen sijaan, että ryhtyy luomaan jotain aivan uutta.

Vaikuttaa siltä, että vapautta ja merkitystä korostava tapa ajatella työtä alkaa kypsyä pisteeseen, jossa nähdään käärepapereiden ja muodon taakse, asian ytimeen. White hot truth pahoittelee virka-aikalaisten morkkaamista ja toteaa, että ratkaisevaa on yritteliäisyys, ei se, minkälaisella kentällä toimii. Toimimiseen ei aina tarvita toiminimeä. Jollain tavalla juuri tämän me halusimme ilmaista järjestämällä kesäpäiväleirin.

Samoilla linjoilla on tänä viikonloppuna ollut myös kavereiden Avoin yritys, jonka viimeisimmässä kirjoituksessa kehotetaan hyvin: ”Vaalikaa siis kipinöitänne — ja kun maailma tuo eteen kipinän kasvua tukevia mahdollisuuksia, menkää fiiliksen mukaiseen suuntaan ja katsokaa ottaako innostus tulta alleen. Hyvätunnelmaiseen porukkaan hakeutuminen nostaa todennäköisyyttä niin oman kuin muidenkin innostuksen kasvuun.

Tärkeää on löytää sellaisia juttuja, joihin tahtoo panostaa, ja ihmisiä, joiden kanssa uskaltaa satsata ja joiden tukemana suoriutuu niistäkin päivistä, joina tekisi mieli ryömiä sängyn alle piiloon. Kaliforniassa on. Niin on Suomessakin. Mutta kaikkialla ei voi olla yhtä aikaa.

 

 

 

Internet on ihmeellisen täynnä innostavia ajatuksia. Ihmeellistä on sekin, miten monet innostavat ajattelijat asuvat bay arealla – tai vähintäänkin vierailevat. Kotimaan toimijoista kunniamaininnan ansaitsee esimerkiksi perusteilla oleva Avoin Yritys.

Tänään käsiini sattunut A Brief Guide to World Domination vie paremmin perille sen ajatuksen, jota itse koitin kehitellä toissakeväisessä filosofian esseessäni: oman ja muiden hyvän ei tarvitse olla yhteensovittamattomissa. Omien unelmien toteuttaminen ei ole automaattisesti itsekästä, eikä toisiin satsaaminen uhraus. Ärhäkkäästä otsikostaan huolimatta säihkädykseen ei ole aihetta – opas maailmanvaltiuteen ei ole ollenkaan niin militantti kuin nimestä voisi päätellä.

Opasta lukiessani mielessäni kirkastui, että seuraava työn ulkopuolinen haasteeni on perustaa Berkeleyyn lakritsipiippuvallankumouksen paikallisjaos. Vaikka Suomen luottopelurit ovat tavoitettavissa linjoja pitkin, haluan paikan päällekin poppoon, jonka kanssa voin ratkoa Ideal World -harjoitetta lounaspöydässä ja hautuatua post it -lappuihin iltateellä.