Avainsanaan ‘Boston’ liitetyt artikkelit

Bite off more than you can chew, then you chew like hell. Tämä oli Lisa Ganskyn, yhden jakamistalousilmiön kärkihahmoista, keskeinen neuvo SHARE-konferenssin yleisölle.

Ja juuri niin tässä on taas tainnut tulla tehtyä.

Huhtikuun alun jälkeen olen istunut lentokoneissa suuntana Chicago, Soul, ja Boston. Ensimmäinen oli konferenssi, viimeinen meneillään oleva paluu parin vuoden takaisille kotikulmille. Keskimmäinen sentään oli hyvään tarpeeseen tullut, viime kesältä rästiin jäänyt loma.

Tutkimushaastattelukierros on kuljettanut minua ympäri Bay Arean naapurustoja. Kalifornia-päivien huvetessa olen myös vihdoin käynyt vierailulla Airbnb:n ja Couchsurfingin toimistoilla, tavannut paikallisen aikapankkitutkijan ja sopinut kahveista Yerdlen edustajan kanssa.

Onneksi on muutakin. Olen kiivennyt Claremont Canyonin polkua kukkulan laelle ja katsellut sieltä lahden takana siintävää valtamerta. Pujahtanut joogasalin rauhaan ja poetry slamin melskeeseen. Viettänyt sunnuntai-iltaa Berkeleyn kreikkalaisella teatterilla ja valmistanut jälkivapuksi simaa, koska The Nationalin keikalle ja ystäville nyt vain on oltava aikaa.

On ollut sellaista kiirettä ja hulinaa, joka saa ihmeelliset asiat tuntumaan arkisilta ja arkiset ihmeellisiltä.

Viikon päästä palaan Suomeen, mutta kesäkuun deadlinesumasta päätellen vimmainen pureskelu jatkuu ainakin juhannukseen asti.

Tutkimusmaailman syklit ovat hitaita.

Matka oivalluksen hetkestä julkaisukelpoiseen tekstiin voi kestää vuosia. Joskus ei mene niin kauan, mutta julkaisuprosessin kuluessa saattaa silti ehtiä muuttaa Amerikasta Suomeen ja takaisin.

Boston

Asioissa, joiden toivoisi tapahtuvan nopeasti, kestää välillä ärsyttävän pitkään. Kontrollifriikkiä tuskastuttaa, ettei sitä voi itse muuksi muuttaa. On tyydyttävä odottelemaan ja opeteltava kärsivällisyyttä.

Aina se ei ole ihan helppoa.

Siksi on tärkeää pysähtyä iloitsemaan joka kerta, kun jokin valmistuu.

Laitoin tänään matkaan painovalmiin version paperista, joka julkaistaan virallisesti ensi helmikuussa, CSCW-konferenssissa Baltimoressa. Se on ensimmäinen lohkaisu viime vuonna Bostonissa tehdyn projektin tuloksista: artikkeli siitä, miten sohvasurffaajia kodeissaan majoittavat pariskunnat, perheet ja kämppikset jakavat Couchsurfing-käyttäjätilejä. Kupletin juoni on se, että verkkopalveluja suunnitellessa käyttäjäksi oletetaan tavallisesti yksilö, mutta varsinkin jakamistalouden kohdalla oletus on ongelmallinen, sillä tilat, tavarat ja arki ovat usein yhteisiä ja jaettuja.

Itärannikolla esiintymiseen on vielä aikaa, mutta uteliaimmat ja innokkaimmat voivat lukea paperin ennakkoversion vaikka heti.

Kolme kuukautta on vaikeanmittainen aika.

Kvartaali on niin pitkä, ettei koko aikaa mitenkään voi olla huliviliseikkailumoodissa, ei varsinkaan jos on tullut kaupunkiin tiukasti työasioilla. Samalla aika on niin lyhyt, että itsesuojeluvaisto kieltää molskauttamasta ankkuria liian syvälle. Ennen kuin arvaakaan pitää huiskuttaa toisille hyvästiksi ja tunnustaa itselleen, että työsuunnitelmaan kirjatut viikot käyvät vähiin.

Kolmesta kuukaudesta on jäljellä enää yksi. On se vaihe kesästä, jolloin tartun pieniinkin aavistuksiin kaipuusta Suomeen innolla, sillä omalla ovelalla tavallaan ne tekevät kaikesta helpompaa.

Tänä viikonloppuna olen siksi huoletta vähän kateellinen kaikille niille, jotka pääsivät Kouluun. Mutta vain ihan vähän, sillä hyvin mukavia ovat myös sellaiset päivät, joina voi ostaa vihannestorin hyväntuuliselta kauppiaalta kypsiä avokadoja pilkkahintaan, katsoa taidemuseon katolta mereen hyppiviä taitureita ja kiepsahtaa italialaiskaupunginosan joogakoulussa asanoihin, jotka kaksi vuotta sitten vaikuttivat täysin absurdeilta.

Ollaan auttamattomasti siinä vaiheessa kesää, jolloin vastoin parempaa tietoani toivon, että minua olisi kymmenen.

Työnjako voisi olla vaikka tällainen:

Yksi hoitaisi asialliset hommat kiirehtimättä, vilkuilematta kelloa ja surematta sitä, että jotain hauskaa jää aina tekemättä, jos yrittää huolehtia kaikesta siitä, mistä pitäisi.

Toisella olisi ruhtinaallisesti aikaa akateemisilla raja-alueilla seilaaviin kohtaamisiin. Koskaan ei tarvitsisi jättää menemättä kiinnostavaan seminaariin tai karata lounaspöydästä puhelinkokoukseen kesken inspiroivan keskustelun. Toinen osallistuisi kurittomiin ajatuskokeisiin ja oppisi ymmärtämään, miksi ruma matematiikka ei kestä ajan hammasta, kun taas kauniille teoreemille löytyy melkein aina, lopulta, myös käytännöllinen sovellus.

Kolmas keskittyisi lukemaan ja kirjoittamaan, rajoituksetta ja riemulla. Kolmannen ansiosta kirjahylly ei olisi täynnä kirjoja, jotka olisi pitänyt lukea vuosia sitten, eikä työpöydällä pyörisi käsikirjoituksia, jotka tarvitsisivat vain vähän lisää työstöä voidaakseen lähteä maailmalle.

Neljäs kysyisi muilta miten voin olla avuksi. Joutohetkinä voisi leipoa työpaikalle kakun tai kirjoittaa kirjeitä ystäville.

Viides saisi aina sanoa kyllä illalliskutsuille, teatteriesityksille ja after work -hengauksille. Viides murehtisi muidenkin puolesta sitä, että ihan pian toimistossa ei enää ole joka aamu kaikkia niitä lämminsilmäisiä ihmisiä, joiden läsnäoloon on huomaamattaan tottunut.

Kuudes tanssisi, joogaisi ja juoksisi. Unta ja liikuntaa olisi tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein. Kotona olisi aina tuoreita hedelmiä ja puhtaita vaatteita. Kuudes ei olisi niin uppoutunut kaikkeen muuhun, että unohtaisi viikko toisensa jälkeen mennä kampaajalle.

Seitsemäs olisi Suomessa, kahdeksas Kaliforniassa, ja yhdeksäs valmiina matkustamaan minne ikinä tilanne vaatii.

Kymmenes ottaisi iisisti ja olisi avoin yllätyksille.

Bostonin Museum of Fine Arts on kuin suuri kirjasto, hyvässä ja pahassa. Kokoelmat ovat kattavat, huolella hoidetut ja hyvässä järjestyksessä. On ylivoimaisen paljon mielenkiintoista, mutta myös suuret määrät tummanpuhuvia villisikamaalauksia ja muotokuvia.

Taulupaljouden keskellä on palautettava mieleen, ettei kirjastossakaan tarvitse lukea kaikkia kirjoja, jotta vierailu olisi onnistunut. Viime viikolla öljymaalaukset saivat jäädä omiin oloihinsa, sillä kellarissa oli esillä katsaus huikean graafikon tuotantoon.

Pääsylipun hintaa kohtuullistaa mahdollisuus tulla museoon toistamiseen samalla lipulla. On hyvä hetki osallistua opastetulle kierrokselle.

Opas puhuu taideteoksista kuin vanhoista ystävistä: Olemme niin onnellisia, että hän on täällä meidän kokoelmassamme. Lisäsäväyksen elämykseen tuovat kierrokselle saapuneet eläkeläisherrat, joiden syvällisen taiteentuntemuksen päihittää ainoastaan heidän ilmeisen ylitsepääsemätön tarpeensa päteä.

Kun kierroksen pitäisi aikataulun mukaan jo loppua, oppaalla on mielessä vielä pari juttua Amerikka-osastolla, jotka olisi hirveän sääli jättää näyttämättä. Kulttuuri-ihmiset ovat sunnuntain suola.

Tämä viikonloppu on ollut lepuuttavampaa kesälomaa kuin minun viralliset kesälomani tapaavat olla.

Olen nukkunut päiväunet ennen aamiaista, ajanut metrolla vieraaseen kaupunginosaan, käynyt ruokaostoksilla aasialaisessa supermarketissa, syönyt dumplingeja Chinatownissa ja burmalaista teesalaattia Brighton-Allstonissa. Uskaltauduin kymmenhenkisen rumpubändin säestämälle afrikkalaiselle tanssitunnille. Katselin sillalta Bostonia, Cambridgeä ja niiden välissä joella puikkelehtivia pieniä purjeveneitä. Takana on tuntikausia inspiroivaa, improvisoivaa vaeltelua suuressa, helteisessä, vielä vieraassa kaupungissa, joka pian on oma.

Riemullisen kaupunkiseikkailun vastaparina on hiljainen joutilaisuus, jonka suojissa ehtii sulatella uusien ärsykkeiden tulvaa ja tehdä kaiken tekemällä ei-mitään.

Uusi toimisto on ulkoisesti aivan erilainen kuin Palais, mutta riemastunut ihmetys siitä, että olen paikalla luvallisesti, osana henkilökuntaa, on sama kuin kesällä 2007. Kahvihuoneen seinänkorkuisista ikkunoista avautuu näköala joen yli Bostoniin.

Tämä päivä meni asioita järjestellessä, teoriassa ja käytönnössä. Ennätin orientoivien paperitöiden seasta mukaan keskusteluun, kun tutkimuskollektiivin kirjakerhossa käsiteltiin nuori klassikko Sorting Things Out. Olen päässyt paikkaan, jossa alakynsietu on tällä hetkellä puolellani.

New Englandin kesä on kuuma ja kostea. Ja kuten Genevessä, ikkunan takana pauhaava ukkonen on täälläkin tosissaan.