Avainsanaan ‘eurooppa’ liitetyt artikkelit

Marraspako on sujunut viime viikkoina hyvin intensiivisissä merkeissä. Aikavyöhykkeitä ristiin rastiin sompaillessa olen pohtinut maantietoa.

Jo vuosia sitten tultiin siihen tulokseen, että Eurooppa olisi kätevämpi, jos Portugali ja Ruotsi vaihtaisivat paikkaa. Kolumbiassa turkoosin meren rannassa istuessa epävirallinen Itämeri-työryhmämme päätyi kannattamaan yksimielisesti ajatusta siirtää Karibianmeri Itämeren paikalle. Tänään olen tullut siihen tulokseen, että kolmas maantieteellinen toiveeni on siirtää Kalifornia siihen, missä Venäjä on parhaillaan.

Nyt puuttuu enää taikalamppu ja hyvä haltija.

Kesälomasuunnitelmien kehkeytyessä sain kaverin kautta käsiini lehtijutun amerikkalaisista ja eurooppalaisista loma-ajoista – osuvalla hetkellä, sillä näinä päivinä olisi hyvä päättää onko heinäkuussa yhtäällä vai jossain aivan muualla.

Uutiseksi artikkelia ei voi kutsua, sillä vanhaa tietoahan se on, että amerikkalaiset eivät pidä pitkiä lomia. Tekstissä puhutaan lainsäädännöstä ja muista yhteiskunnan rakenteista, mutta myös niistä arvoista, jotka kussakin maassa ovat johtaneet tietynlaisiin rakenteisiin ja toisaalta ylläpitävät niitä. Amerikkalaiset maksimoivat onneaan tekemällä työtä, eurooppalaiset viettämällä vapaa-aikaa.

Minua mietityttää, miten onnistuisin optimoimaan omakseni molemmat. Kaikki kiinnostaa.

Työkaverin tytär oli viime viikolla kysynyt isältään miksi minuutit ovat sellaisia, että ne menee jo. Samaa mietin minäkin tajutessani ensimmäisen vuosineljänneksen päättyvän parin päivän päästä. Lukukautta on jäljellä alle kaksi kuukautta, täkäläisiä töitä vähän yli kolme. Ohikiitävä aika herättää avutonta kauhua.

Paluumuutto Eurooppaan luikertelee keskusteluihin. Suomessa odottaa paljon, mistä innostua, mutta sitä kaikkea on silti vähän pelottavaa ajatella. Jopa kesäloma, joka tulee epäilemättä sisältämään tolkuttoman huikeita hetkiä, herättää ristiriitaisia tunteita, koska se tarkoittaa matkaamista yhä kaemmas vallitsevasta arjesta. Sovittelen päähäni erilaisia ajatuksellisia hattuja löytääkseni näkökulman, josta käsin uskoa siihen, että hurjan hyvin voi olla niin tässä kuin tulevaisuudessakin.

Tämä on se hetki, kun kauniita unia nähdessään pelkää aamunkoittoa, vaikka siihen on vielä tuntikausia – tai se, kun päiväunilta ei millään tahtoisi herätä, vaikka tietää, ettei silmät auki ole välttämättä huonommin.

Tänään annoin pitkästä aikaa sunnuntain olla sunnuntai.

Se ei tarkoita, etten olisi tehnyt lainkaan töitä, vaan etten pitänyt kiirettä enkä yrittänytkään tehdä mitään erityisen ikimuistoista. Välillä paras tapa viettää pyhäpäivää ovat pienet arkiset asiat. Päiväunet ennen aamiaista ovat luksusta.

Suomessa sunnuntai-illat ovat viime vuosina olleet omistettuja kansainvälisten kavereiden virtuaalisille kokoontumisille. Aikaeron vuoksi näinä aikoina parempia ovat aamut. Internet on siitä ihmeellinen, että sängystä nousematta voi jutella ihmisille Euroopan laidoilla.

Alkavan kolmipäiväisen työviikon päätteeksi laitan repun selkään ja suuntaan luontoon, vihdoinkin.

Yksi kämppiksistäni inhoaa hipstereitä. Häntä eivät häiritse pillifarkut, liioitellut aurinkolasit tai eriskummalliset päähineet, mutta hipsterien ironista elämänasennetta hän ei voi sietää.

En ollut tullut ajatelleeksi asiaa, mutta hetken mietittyäni ymmärrän ärsyynnyksen. Ironisuus on defensiivinen elämäntapa: Kun kaiken tekee läpällä, voi elää vakuuttuneena siitä, ettei itseään ole mahdollista mokata. Samalla tulee asettaneeksi outoon valoon ne hyväntahtoiset hölmöt, jotka ottavat tekemisensä tosissaan.

Mietimme taannoin, onko Eurooppa Amerikkaa pahempi hipsterimanner. En tiedä, pitääkö ajatus paikkansa. Jotenkin kyllä tuntuu, että Pohjois-Kalifornian hipstereiden ironinen terä taittuu siihen, etteivät he osaa peitellä aitoa innostustaan.

Tällä alueella on sen verran ihmeellistä, että on kovin vaikeaa olla iisisti cool.