Avainsanaan ‘fuksi’ liitetyt artikkelit

Lauantai-iltapäivänä istuin Harvardin kampuksella: paljaat jalat mukavasti puistotuolille nostettuina, jääkahvi yhdessä kädessä, kirja toisessa.

Aukion poikki kulki fukseja perheineen.  Ylpeyttä puhkuvat vanhemmat ottivat kuvia lapsistaan, arvovaltaisuutta huokuvista rakennuksista ja harvardilaisista. Hyvin todennäköisesti (ja yhtä aiheettomasti) minäkin olen pian kuva tuntemattomien ihmisten perhealbumissa. Mieleen juolahti Erlend Loen Supernaiivissa esitetty ajatus koiranomistajuudesta:

Muut ihmiset varmaan kuvittelevat, että minä olen newyorkilainen koiranomistaja. Että minä asun täällä ja että minulla on asunto ja koira. — Se, etten minä ole newyorkilainen koiranomistaja tarkoittaa sitä, että kaikki muutkin ihmiset voivat olla jotain aivan muuta kuin miltä he näyttävät. Mikä taas tarkoittaa, ettei voi olla varma yhtään mistään.

Syksyn merkit ovat kuitenkin varmoja: Kalenteri ei enää sano elokuu. Kaupungin liikenne on muuttoautoista sekaisin. Olen hankkinut punaisen syyshuivin ja tehnyt päätöksiä CHI-deadlinen suhteen.

Olen uudesta syksystä innoissani kuin fuksi tai se takavuosien tarinan pikkutyttö, jolla oli reppukin vielä ostamatta.

Suomalaiset yliopistot tarjoavat loistavia resursseja ja kokemukseni mukaan lähes rajoittamatonta vapautta. Se onnellinen sekamelska, jota olen elänyt viimeiset seitsemän vuotta, ei olisi ollut mahdollinen missään muualla. Minua on hyvin harvoin kielletty tekemästä mitään. Välillä on kuitenkin mukavaa, jos kaikkia taikoja ei tarvitse tehdä itse.

Geneveen mennessä en odottanut opinnoilta paljoakaan. Sain odottamattomasti oivaltaa, miten hyvää opiskelu ja ennen muuta opetus voi parhaimmillaan olla. En tiedä, olisinko koskaan ryhtynyt jatko-opiskelijaksi, ellen olisi ensin päätynyt Mathilde Bourrierin ja Karine Lempenin kaltaisten, Berkeleyssäkin opiskelleiden, naisten oppilaaksi.

Tänne tullessa tilanne oli toinen. Vaikka pidän puuterilunta, kielitaitoa ja uteliaisuutta uudelle edelleen hyvinä syinä lähteä uusiin paikkoihin, muutin maailman kääntöpuolelle myös akateemisin perustein. Tiesin olevani tulossa loistavaan yliopistoon, tekemään töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät mistä tutkimuksessani on kysymys.

Geneven aikojen perusteella olen osannut kaivata sitä elävää ja intoa kipunoivaa akateemista kulttuuria, jollainen täälläkin on. Kolmea kurssiani, joista kaksi alkoi tällä viikolla, vetää kolme hienoa miestä: täkäläinen ohjaajani Coye Cheshire, sosiologian laitoksen Robb Willer ja BiDin Björn Hartmann.  Luennot ovat olleet kuin sade pitkän kuivan kauden päätteeksi.

Kulkemaamme reittiin Vancouverista San Franciscoon olisi järkevää varata kolme tai neljä kuukautta. Meillä oli käytettävissä noin viikko, mutta saimme sen tuntumaan kolmelta tai neljältä kuukaudelta.

Grant’s Passin vihannesmarkkinoiden ihmisissä ja kirpputorien tavarakummajaisissa riitti tutkailtavaa. Kalifornian puolelle tultaessa tiet muuttuivat mutkaisiksi ja puut valtaviksi. Launtai-illan hämärtyessä palasimme valtameren rannalle. Sunnuntaina Berkeley otti matkalaiset vastaan helteisenä ja täynnä uutta elämää hehkuvia fukseja. Myöhemmin samana iltana tiesin palanneeni San Franciscoon, kun kadulla ohitsemme käveli alaston mies.

Autovuokraamon kuitin mukaan matkamittariin kertyi viikon varrella 1500 mailia. Isä on opettanut, että on eri asia olla lomalla kuin lepäämässä. Tänään jouduin päästämään siskon kotimatkalle kohti Eurooppaa. Söin sushia suruuni. Sitten tartuin arkirutiineihin hyvillä mielin. Menneessä ja tulevassa on paljon hehkutettavaa, mutta hyvää on myös tässä ja nyt.

Ylihuomenna alkaa koulu.