Irtiotto

Minulta kysyttiin toissapäivänä, mikä Kaliforniassa on sellaista, että täällä vierailuaikaa viettäneet tutkijanrentut haaveilevat paluusta vielä vuosia vaihtonsa jälkeen. En väitä tietäväni vastausta, mutta joitakin arvauksia minulla on.

Ensimmäinen ja ilmeisin on ilmasto. Kaliforniassa ei ole kaamosta. Vaikka aamut ovat usein sumuisia ja tuuli viileä, sininen taivas on jokseenkin päivittäinen näky. Täällä ei ole niin kuuma, ettei jaksaisi tehdä töitä, muttei myöskään niin kylmä, ettei huvittaisi poistua kotoa. Keli on sellainen, että takapihan ylikasvaneesta puutarhasta saattaa talkoovoimin löytyä kivinen patio.

Toinen ja tärkeämpi on ilmapiiri – niin kaupungissa kuin kampuksellakin. En osaa kiteyttää tunnetta hyvästä draivista sanoiksi, mutta ne, jotka ovat täällä eläneet, tietänevät, mitä tarkoitan. Ihmiset suhtautuvat häpeilemättömällä innolla siihen, mitä tekevät. Ei ole noloa välittää asioista, joiden parissa päivänsä puuhaa. Tekemisen meininki on vahva. Lisäksi alue on niin kirjavaa porukkaa pullollaan, ettei siitä mitä muut ajattelevat tule huolineeksi senkään vertaa kuin muulloin. On otettava mallia keski-ikäisistä möhömahamiehistä, joilla on pokkaa tanssia hiphopia sydämensä kyllyydestä.

Kolmas tekijä pätee muihinkin vaihtokohteisiin ja on kotia kohtaan epäreilu: irtiotto. Vieraileva tutkija on jossain lähettävän ja vastaanottavan yliopiston välimaastossa, aidosti osa molempia akateemisia yhteisöjä mutta samalla sopivasti loitolla kummankin rajoitteista. Kotimaan arkisista rutiineista irtautuminen antaa mahdollisuuden koota elämän legot uudella tavalla ja raivata tilaa tärkeäksi kokemilleen asioille. Puhdas alku on mahtava mahdollisuus.

Lisäksi ruoka on hyvää ja ihmiset kohtelevat vieraitakin kuin ystäviä.