Avainsanaan ‘Helsinki’ liitetyt artikkelit

Jälleen kerran tekisi mieli lähettää terveisiä minulle vuosi tai kaksi sitten:

Kehottaisin uskomaan Koivistoa kevyemmin mielin: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Kertoisin, että kun luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, niin välillä tosiaankin käy. Kehuisin uskalluksesta miettiä mitä minä haluan tehdä töissä, riippumatta siitä, onko se jonkun muun mielestä kunnianhimoisin kuviteltavissa oleva vaihtoehto.

Sanoisin, että Kalifornian ja Helsingin kaipuut eivät katoa minnekään, mutta niiden kanssa oppii elämään. Ja muistuttaisin, että erityisesti tällaisina aurinkoisina toukokuun iltoina Tukholma on erinomaisen hyvä koti.

Tämänhetkisen itseni haluan määrätä sanomaan vielä useammin ei houkutteleville sivujuonteille ja tarttumaan vihdoin kunnolla toimeen kirjankirjoitusrintamalla, mutta myös hankkimaan uuden pakan IVAO-tarroja ja ottamaan niistä opiksi.

Mainokset

Viime viikkoina olen kylpenyt työn puolesta yllättävän monta kertaa.

Lokakuun alkupuolella tutkimusryhmä suuntasi juonimaan tulevaisuutta Tukholman saaristossa sijaitsevaan japanilaiseen kylpylään. Sitten lähdin tuplakonferenssimatkalle Daeguun ja Helsinkiin. Koreassa pääsin kahdesti jijimlbangiin, Suomessa saunasta pikapyrähdykselle syksyiseen Itämereen.

Onneksi tämänhetkinen työviihtyvyyteni ei kuitenkaan rakennu pelkkien porealtaiden ja löylyjen varaan.

2014-09-29 17.01.28

Olennaisempaa on varmuus siitä, että olen siellä missä juuri nyt pitääkin. On riemullista, kun töissä tuntuu, että olen sopivaa kokoa, samalla kun toimenkuvaan on jätetty myös kasvunvaraa. Tekemistä on paljon, mutta siihen voi keskittyä levollisemmin mielin kuin aikoihin.

Arki alkaa asettua uomiinsa. Vaikka on marraskuu, olen vihdoin alkanut tutustua naapuruston joogamahdollisuuksiin, hakenut kirjastosta ruotsinkielisiä äänikirjoja ja hankkinut villasukkalankoja iltapuhteeksi.

On muutoksen aika. Sen huomaa viimeistään herätessään.

Lauantaiaamuna heräsin muuttokuorman ympäröimänä asunnosta, josta oli kahdessa vuodessa kehkeytynyt koti ja sunnuntaihengauspäämaja. Puunaamisen ja puoli tuntia kestäneen salamamuuton jälkeen lähdettiin aamiaiselle, kohti uusia seikkailuja, eteenpäin.

Sunnuntaina heräsin siskon sohvalta Helsingissä ja murmelimaisen pitkän päivän päätteeksi lentokoneen kopsahtaessa kiitorataan San Franciscossa. Siinä välissä rajatarkastusvirkailija halusi tietää ainoastaan, olenko Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa. Siihen oli helppo vastata.

Tänä aamuna heräsin Berkeleyssä. Vihdoinkin.

Ensimmäinen kokonainen viikonloppu Helsingissä sitten kesäkuun alun on myös viimeinen kokonainen huonosti määritellyn pitkään aikaan.

Täällä on kesä ja kaverit, Kiasman ilmaisilta, 10-vuotias Debbiefox, keltaista jaffaa, uimastadion ja riemullista pop-up guerilla -joogaa. On meri, jossa uida, puistoja, joissa lojua, ja Teurastamo, jossa voi sunnuntain päätteeksi kuunnella Bad Ass Brass Bandia.

Image

Ja niin se vain on, että tämä kaupunki, varsinkin kesäisin, on kuin muutkin ystävät: Riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa on, aina toivoisi, että olisi vielä vähän enemmän.

 

Sukattoman kesäarjen perään olisi helppo haikailla, mutta jotain mukavaa on siinäkin, että aamulla töihin lähtiessä saa valita päivän tunnelmaan sopivan kaulaliinan.

Pidän siitä, miten monien ihmisten kanssa minun Suomessani syödään lounasta, juodaan kahvia ja haluttaisiin ehtiä tehdä yhdessä enemmän kuin juuri nyt on mahdollista. Sähköpostin ja Twitterin ansiosta lähellä tai vähintäänkin nopeasti tavoitettavissa ovat myös valtameren takaisten todellisuuksien tärkeät henkilöt.

Helsingistä on helppo viehättyä, kun kotimatkalla hyppää äkkiarvaamatta kulttuuriratikan kyytiin. Klovnit lausuvat runoja. Ruskeaan vakosamettipukuun sonnustautunut attasea-salkkuinen mies aplodeeraa muiden mukana. Ulkomaiset turistit ovat innostuneesti ymmällään. Niin olen minäkin.

Ruokakaupan kassajonossa naurattaa: karkkihyllyssä on uutuuspussi nimeltä Pikkuhässäkkä. Tästäkin syksystä taitaa kehkeytyä juuri sellainen.

Varpunen

Posted: 27/09/2012 in Uncategorized
Avainsanat:, , , , ,

Kotiinpaluun ensimetreillä on helppo idealisoida ja innostua.

Suomessa on maailman parhaat suihkut. Täällä on ruisleipää, salmiakkia, hedelmäkarkkia ja maitohylly, jonka valikoimia ymmärrän.

On myös vanhan työpaikan uusi toimisto, jossa riemullisten jälleennäkemisten määrä yllättää. Säkkituolit ja lattea valmistava kahvikone eivät ehkä ole hyvän arjen tae, eivät edes sen riittäviä tai välttämättömiä ehtoja, mutta kyllä niistäkin kannattaa ilahtua.

Ulkona tuoksuu syksyltä. Sisällä on mukava istua syömässä linssikeittoa sateen rummuttaessa ikkunaa. Silloin puhutaan työelämistä, teleporteista ja politiikasta.

Se, että alku tuntuu helpolta, on hyvä. Sekin on hyvä, että paluun jälkeisiä syksyjä on nähty jo niin monta, etten silti oleta, etteikö tulisi myös niitä päiviä, joina varpusenväriseen taivaaseen on vaikea suhtautua  lempeästi.

Suomen kesä on lyhyt mutta ihmeellinen. Tänä kesänä se on minun osaltani tavallistakin lyhyempi – ja ihmeellisempi.

Olen sinkoillut pää kolmantena jalkana järjestämässä omia ja työasioita: ideoinut palvelumuutoksia, käyttäjätutkimuksia, illallisia ja seminaareja. On ollut hektistä ja hauskaa.

Kaiken keskellä pieni loma sivilisaatiosta tekee terää. Sorsatunturin huipulta tähystellen kaupunkilaiselämän kommervenkit näyttävät sopivan vähäpätöisiltä. Merkittävämpää on se, että on tajunnut lähteä matkaan ja sitten vielä päässyt perille sen tunturin laelle, jonka olemassaolon huomasi vasta vähän aikaa sitten karttaa katsoessaan. Lakritsipiipun lakritsi on tuoretta ja makoisaa.

Viikon päästä asun Bostonissa. Onneksi sielläkin on kesä ja seikkailupotentiaalia. Lakritsipiippuja vien mennessäni.