Avainsanaan ‘herätyskello’ liitetyt artikkelit

Aamulla ei tullut mieleenkään torkuttaa herätyskelloa, sillä tiesin liikkeelle lähtemällä pääseväni toteuttamaan yhtä vanhimmista unelmistani, viilettämistä lumisessa amerikkalaisessa vuoristossa.

Laskupäivät ovat melkein aina hetkiä, joina pohtii, miksi vuoden päivistä niin riittämättömän harvat kuluvat alamäessä. Elämässä on paljon muutakin merkityksellistä, mutta joku siinä on, että lauta jalkoihin kiinnitettynä tuntee silti olevansa aina asteen verran enemmän elossa kuin kaupungeissa ja kampuksilla. Majatalon aamiaispöydässä ja hissimatkoilla tapaa enemmän ja eklektisempiä tyyppejä kuin ehtii käsittää. Vaikka lähdin matkaan ominpäin, olen silti keskellä yhteisöä.

On jotenkin unelmien toteuttamisen olemusta kuvaavaa, että päivän mittaan on aktiivisesti vältettävä niin nestehukkaa, auringonpolttamia kuin kylmettymistäkin. Mukavuus ja mielekkyys, sen paremmin kuin helppo ja hyväkään, eivät aina ole synonyymejä. Se on kuitenkin varmaa, että kuten takavuosien matkanjohtaja, minäkin olen hirmuonnellinen, että lähdin tälle matkalle.

Mainokset

On hulluutta herätä ison deadlinen jälkeisenä lauantaiaamuna seitsemältä herätyskellon soittoon.

Juuri niin kuitenkin tein eilen ehtiäkseni aamiaiselle San Franciscoon, sillä sosiaalisesti Fulbright on uusi Erasmus. Aamu-unia uhmaten paikalle oli saapunut iso joukko stipendiaatteja ympäri maailmaa, sekalaisilta taiteen- ja tieteenaloilta. Aamiaisen jälkeen meidät johdatettiin katsomaan läheisiä muraaleja ja Mission Doloresia.

Helteisiä katuja kulkiessani muistin olevani ulkomailla. Alan ymmärtää, miksi niin monet niin kovin hehkuttavat San Franciscoa.