Avainsanaan ‘huoltotauko’ liitetyt artikkelit

Konferenssimatkan jälkeisenä aamuna jääkiekon välierä tuli kuin tilauksesta. Tuskin mikään olisi voinut eilen toimia paremmin kuin käpertyminen kotisohvalle katsomaan peliä, josta puhutaan vielä pitkään.

MM-jääkiekko on parasta huoltotaukoviihdettä, sillä sitä katsoessa tietää miettimättä, kenen puolella kuuluu olla. Peliä seuratessa saa tuntea paljon, mutta ilman ristiriitaisuuksia. Maaleista voi iloita, turhista jäähyistä tuohtua. Kolmannen erän alkaessa uskaltaa jo toivoa, ihan tosissaan. Ja vaikka kotikatsomon selostus olikin eilen englanninkielinen, Mertarantaa kuunnellen vierineiden vuosien pohjalta oli helppo arvata, millaisessa äänensävyrekisterissä tilanteista suomeksi puhuttaisiin.

Tänään menen kämppisten ja monien muiden koulukavereiden valmistujaisiin. Luvassa on paitsi hassuja akateemisia asuja, myös jääkiekkopeliä monimutkaisempia mielentiloja. Kolme vuotta sitten valmistujaispuheen piti Genevieve Bell, jonka mielestä elämässä on oltava läsnä, haavoittuvainen, yllättynyt ja rohkea.