Avainsanaan ‘hyvä’ liitetyt artikkelit

On taas se aika vuodesta: kiitospäivä – juhla, jota kannattaa viettää jo ihan siksikin, että jopa tutkimukset kiittelevät kiitollisuuden hyvää tekeviä vaikutuksia.

Nyt olisi siis oivallinen hetki kirjoittaa uusi lista joistakin hyvistä asioista. Sille sisältyisi järjestämättömänä tulvana koteja valtameren kahta puolta, ystäviä ja perheenjäseniä, matkoja neljällä mantereella, tanssitunteja, puuteriaamuja, hedelmämehuja, merivettä, työkavereita, joogamatto, informaatioteknologiaa, odotukset ylittävä luettujen kirjojen lista, ilmainen korkeakoulutus, alumnineuvosto ja alamäessä jarruiltaan tehoton golfkärry. Kattavan listan kirjoittaminen tällaisena, sanotaanko intensiivisenä, vuonna tuntuu mahdottomalta.

Selvää on, että syitä kiitollisuuteen riittää. Yksi niistä on se, että huomenna istuudun kiitospäiväherkkujen ääreen San Franciscossa.

On huojentavan hyvä olla. Tämä muutos on käsikirjoitettu huolella.

Kaipuu on pienissä hetkissä: lounasburritosta voi vain haaveilla, yrittäessään tuloksetta avata hillopurkin muistaa asuvansa kämppiksettömässä kodissa ja sormet tapailevat laukun sangassa roikkuvan pyöräilykypärän rikkinäistä aurinkolippaa turhaan – vain tajutakseen, että tämä ei ole se kypärä. On jätettävä vastaamatta sähköpostilaatikosta löytyviin kutsuihin lukukauden avajaisluennoille Atlantin taakse.

Mutta pienissä hetkissä on myös onni: Skypen yli iltateetä juodessa on molempien ilta, auringonlaskussa merenrantaa kotiin pyöräillessä tie on täynnä muistoja, sisko asuu kävelymatkan päässä. Aamu voi alkaa auringonpaisteella, kutkuttavan hyvillä uutisilla ja sanomalehden selailulla. Kaapelitehtaalla tietää, mihin rappukäytävään on livahdettava pienen taide-elämyksen toivossa. Suomalais-virolainen nykykulttuuri on niin rehellistä, haurasta ja hauskaa, että tuntuu etuoikeutetulta saada kutsua sitä omakseen.

Tässäkin kaupungissa on tilaa elää hyvin.

Vein uuteen toimistoon oranssin maalauksen. Espoon ei ole pakko olla harmaa.

Ensimmäisenä loman jälkeisenä aamuna tyhjensin Atlantin takaa saapuneiden kirjalaatikoiden sisällön työhuoneen hyllyyn. Seuraavana päivänä alkoi nelimantereinen hulina, elävä muistutus siitä, miten hauskaa ja hankalaa työ on.

Viikonloppuna matkattiin saaristoon ja samoiltiin porvoolaisilla kaduilla amerikkalaisten vieraiden kanssa. Työasioista ei puhuttu nimeksikään, sitäkin enemmän hipstereistä, saunakulttuurista ja suomenkielen pitkistä, vaikeista sanoista.

Kun Helsingissä sataa kuin Genevessä ja nauretaan kuin Kaliforniassa, on helppo luottaa siihen, että tästä syksystä tulee hyvä.

Internet on ihmeellisen täynnä innostavia ajatuksia. Ihmeellistä on sekin, miten monet innostavat ajattelijat asuvat bay arealla – tai vähintäänkin vierailevat. Kotimaan toimijoista kunniamaininnan ansaitsee esimerkiksi perusteilla oleva Avoin Yritys.

Tänään käsiini sattunut A Brief Guide to World Domination vie paremmin perille sen ajatuksen, jota itse koitin kehitellä toissakeväisessä filosofian esseessäni: oman ja muiden hyvän ei tarvitse olla yhteensovittamattomissa. Omien unelmien toteuttaminen ei ole automaattisesti itsekästä, eikä toisiin satsaaminen uhraus. Ärhäkkäästä otsikostaan huolimatta säihkädykseen ei ole aihetta – opas maailmanvaltiuteen ei ole ollenkaan niin militantti kuin nimestä voisi päätellä.

Opasta lukiessani mielessäni kirkastui, että seuraava työn ulkopuolinen haasteeni on perustaa Berkeleyyn lakritsipiippuvallankumouksen paikallisjaos. Vaikka Suomen luottopelurit ovat tavoitettavissa linjoja pitkin, haluan paikan päällekin poppoon, jonka kanssa voin ratkoa Ideal World -harjoitetta lounaspöydässä ja hautuatua post it -lappuihin iltateellä.