Avainsanaan ‘illallinen’ liitetyt artikkelit

Kun viikonloppu on jäänyt väliin työmatkan tiimellyksessä, tuntuu, että maanantaina pitäisi sekä hoitaa kaikki rästiin jääneet asiat että piiloutua ullakolle lepäämään.

Mutta ei se ihan niin mene, sillä amerikkalainen syksy on täynnä juhlia.

Lähes sveitsiläisen pitkäksi venähtäneen illallisen päätteksi kaiverretaan kämppisten kanssa halloween-kurpitsoita. Tämä perinnelaji oli jäänyt aiempina vuosina oppimatta, mutta onneksi ensikertalainenkin voi onnistua. Harjoituskurpitsasta syntyy oivallinen pikku-pacman.

Image

Kaiverrustalkoiden päätteeksi koko kurpitsasuku asetellaan portaille ohikulkijoiden iloksi.

Image

Kurpitsatalkoista tulee kotoisa olo.

Minua ihmetyttää edelleen, miksi Suomessa on syksyisin hiljaista ja pimeää, kunnes tulee joulu.

En ehdota amerikkalaisten perinteiden apinoimista, mutta kyllä nimenomaan marraskuussa olisi hyvä järjestää koko joukko pieniä karnevaaleja kaamosta keventämään.

Mainokset

Oivallus on kaikkein tärkein het­ki. — Kun piirtää viimeisen merkin pa­perin alalaitaan, siinä hetkessä ei ole enää mitään kauhean suurta, totesi menestyvä matemaatikko Ylioppilaslehden haastattelussa pari viikkoa sitten.

Ihmistutkimuksen työprosessit eivät ole yhtä selvärajaisia, sillä viimeinen merkki on usein huonosti määritelty. Aina voisi mennä vielä vähän syvemmälle, kurkistaa vielä yhdestä näkökulmasta enemmän, täsmentää, tarkentaa ja tiivistää. Ja kun työ on valmis vertaisarviointiin lähetettäväksi, se ei ole vielä valmis millään lopullisella, muuttumattomalla tavalla.

Kuitenkin olen matemaatikon kanssa aivan samaa mieltä. Kiinnostavinta ei ole viimeistely, ei usein edes analyyttinen käsityö ja oikean kirjoitusasun etsiminen. Ne tekevät työstä tutkimusta, mutta oivallukset osoittavat suunnan.

Siksi suuren deadlinen jälkeinen iisimpi viikko on paitsi hauska, elintärkeä. Parhaat asiat saavat usein alkunsa niissä hetkissä, joina antaa luvan epäjohdonmukaiselle uteliaisuudelle, vitkastelulta näyttävälle sekalaisten tekstien lukemiselle sekä keskusteluille, joille ei ole ennalta varattu aikaa kalenterista.

On oleellista voida sanoa kyllä suomalais-ranskalaisille illallisille, Vox Helsingille, koomisen halvalle balettilipulle, suklaarusinapullalle ja syyspäiväleiriä puuhaaville alumniystäville. Toisin sanoen: My writing would be hollow and pointless if I hadn’t led an insanely random and intense life.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, opetti Paasikivi. Tänään faktat aiheuttavat kuitenkin lähinnä paniikkia.

Eletään niitä hetkiä, joina lähdön väistämätön läheisyys alkaa vihdoin valjeta. Palaverissa päätetään, että ensi viikolla ehditään vielä puhua lisää. Illallisella viimekesäisten kämppisten kanssa tajutaan, että ateria on kaikella todennäköisyydellä tällä erää viimeinen. Yritän muistaa, että vuosi sitten Helsingissä tuntui monella tavalla samalta: tulevaisuus houkutti, nykyisyydestä irtautuminen ei.

On keitettävä teetä, hengitettävä syvään ja juteltava sellaisten kanssa, jotka pysyvät lähellä ihan sama minne menee. Tai pyörittävä vastapäivään.