Avainsanaan ‘ilotulitus’ liitetyt artikkelit

On 4th of July, ja olen taas Yhdysvalloissa. Kolmas kerta toden sanoo, sillä vasta tänä vuonna vietin itsenäisyyspäivää täysamerikkalaisin menoin, firman juhlissa.

Fêtes de Genèven pyromelodisen spektaakkelin jälkeen olen elänyt siinä uskossa, ettei minuun enää voi tehdä vaikutusta massiivisella ilotulituksella. Mutta niin vain kävi, että amerikkalaiset onnistuivat sittenkin.

Juhlien jälkeen toimistorakennuksen ilmastoidusta viileydestä kadulle jalkautuessa vastassa oli shanghaimaisen tahmea kuumuus ja riemullisen kaoottiset kadut, joilla jalankulkijat olivat kerrankin vallassa.

Parasta tässä päivässä on silti iltapäivällä saapunut tekstiviestitiedote, jonka myötä hyppään perjantaina bussiin, suuntana New York, New York.

Mainokset

Katselin ilotulitusta Töölön kattojen yllä. Ilotulitukset ovat asia, jolle pimeydestä on hyötyä.

Eilen silppusin, kuutioin ja paloittelin kasviksia. Kaivelin granaattiomenan siemeniä kuorestaan ja tiskasin kuohuviinilaseja. En päässyt huutamaan bingo, mutta kakku oli erinomaista.

Tänään opeteltiin yli kolmiminuuttinen koreografia kahdessa tunnissa. Oli heittäydyttävä hetkeen ja hyväksyttävä epätäydellisyys etenemisen edellytyksenä. Muistin, että on tanssittava ennen kaikkea siksi, että muuten voi unohtaa olevansa ihan oikeasti elossa.

Kukin löytäköön kukoistusruiskeen sieltä mistä voi. Pelkkään selviytymiseen ei tänäkään vuonna pidä tyytyä.

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun muutin Kaliforniaan. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet olivat tänä vuonna kolminkertaisesti paremmat kuin sinä ensimmäisenä tuulisena iltana: ilta oli kirkas, sijainti sellainen, josta ilotulitukset näkyivät, ja ennen muuta, en ollut yksin vaan ystävien ympäröimänä.

Saavuin Amerikkaan toiveikkaana, mutten osannut odottaa, että täällä voisi olla näin onnellista. En tainnut edes tietää, että näin onnellista voi ylipäänsä olla. Nyt yritän muistaa, etteivät lähdöt ja paluut ole nollia ja ykkösiä ja suhtautua Suomeen siirtymiseen seikkailuna.

Se, ettei Helsingissä odota kodittomuus, tekee tästä kaikesta vähän helpompaa.

Tällä viikolla tapahtunutta: Alvin Ailey Dance Company Zellerbach Hallissa, laki, teknologia ja yksityisyys -keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, joita voi tavallisesti vain siteerata, To Catch A Dollar -elokuvan ensi-ilta, Samuelson-klinikan 10-vuotissynttärit.

Ilotulitusta on riittänyt arkipäiviinkin, mutta parasta on se, että arkikin kipunoi. Näinä päivinä Berkeley on kylpenyt paahtavassa auringonpaisteessa raekuurojen ja rankkasateen tauottua.

En osaa kunnolla kuvailla Berkeleyn berkeleymäisyyttä, mutta jos yrittäisin, käyttäisin joitakin seuraavista sanoista: ihailu, arvostus, ilo, aherrus, ahneus elämälle, heittäytyminen, antautuminen, aktiivisuus, tinkimätön tavoitteellisuus, välittäminen, yhteisö, tosissaan, täysillä, kasvaminen, uskallus olla olemassa, osallisuus, strategisuus, merkitys, yhteiskunnallisuus, ongelmalähtöisyys, ratkaisukeskeisyys, vastuu olla haaskaamatta aikaansa epäolennaiseen, koska maailmassa on ongelmia ja ne ongelmat voidaan ratkaista, yhdessä.

Ei, tietenkään kaikki ei ole vain ihanteellista ja ihanaa. Ja kyllä, kuten kaikkialla, täälläkin tasapainotellaan naiivilta näyttävän innon ja kyynisyyttä lähenevän kriittisyyden kanssa. Erilaista on se, etteivät nuo kaksi näyttäydy toisensa poissulkevina vaihtoehtoina.