Avainsanaan ‘intohimo’ liitetyt artikkelit

Reid Hoffman paljasti pari viikkoa sitten ISchoolin valmistujaispuheessa menestyksen salaisuuden: on ajateltava eri tavalla kuin muut ja oltava oikeassa. Erityisen tärkeää on näiden kahden yhdistelmä, kuulemma.

Chris Anderson piti puheen Harvardissa. Hän yllätti vastavalmistuvat neuvomalla heitä olemaan seuraamatta intohimoaan – ei ainakaan suoraan, ei vielä. Parempi olisi tehdä asioita, jotka voimauttavat, olla väsymättömän utelias, kuunnella, oppia. Kaiken luovan hulinan keskellä tarvitaan itsekuria: häiriöiden aikakaudella maailmaa muuttavat ne, jotka pystyvät jättämään useimmat keskeytykset huomiotta.

New York Timesin kolumnissa David Brooks kyseenalaistaa valmistujaispuheiden yksilökeskeistä paatosta. Hänen mielestään menestyneimmät nuoret ihmiset eivät harjoita itsetutkiskelua ja suunnittele sitten elämäänsä. Ei, he katsovat ulos maailmaan ja havaitsevat jonkin ongelman, jota ratkaisemaan ryhtyminen määrittelee elämän suunnan. Elämän tarkoitus ei ole löytää itseään, vaan hukata itsensä, uppoutumalla johonkin suurempaan.

Kaikkien puheenvuorojen pohjalla piilee sama retoriikka: Tärkeää on tehdä merkittäviä asioita, ratkaista suuria ongelmia, muuttaa maailmaa. Jokaisella on siihen mahdollisuus ja velvollisuus. Ajattelutapa on kaunis ja kauhea. Tämä asenne tekee Amerikasta ihanan energisen – ja julman vaativan. Brooks summaa asian ytimen: Ihailemme kaikkein eniten erinomaisuutta, emme onnellisuutta.

Olen tavannut tällä viikolla kirjavamman joukon amerikkalaisia kuin puolessa vuodessa yhteensä. Kun yhteenvetoon lisätään aussit ja kiwit, aksenttien paljous on karkkia kielikorvalle.

Kymmenessä minuutissa matkalla huipulle ehtii keskustella yllättävän paljon. Karrikoiden Breckenridgen hisseissä puhutaan matkoista ja unelmista, Vailissa urasta, kiinteistöistä ja rahasta. Intohimon ja kunnianhimon välisen rajan ei pidä antaa hämätä – kaikki nämä rakastavat lunta, aurinkoa ja elämää.

Yläasemalla toivotetaan nautinnollista päivää ja onnellista tulevaisuutta.