Avainsanaan ‘Iron & Wine’ liitetyt artikkelit

Kalifornia on seikkailuja ja yllätyksiä.

Täällä on paras odottaa odottamatonta, kuten siskon matkoillaan ikuistamassa katutaideteoksessa neuvotaan. Koskaan ei tiedä, milloin San Franciscoon saapuu kirjakiertueelle kollega YK-ajoilta. Siitä sen sijaan voi olla melkein varma, että Iron & Wine yllättää keikallaan tavalla tai toisella.

Image

Mutta Berkeley on myös rauhaa ja rutiineja.

Arkipäivinä toimistolle voi kävellä aamuauringossa, juoda teetä ja lukea New York Timesin verkkoversion, väkertää artikkelikäsikirjoitusten parissa häiriöttä, syödä melkein aina samoissa paikoissa vaikka muitakin olisi, ja käydä kotimatkalla urheilemassa. Keskellä viikkoa on usein parasta yrittää olla se tylsä tyyppi, joka menee ajoissa nukkumaan.

Taikuus tapahtuu tavanomaisen lomassa, esimerkiksi silloin, kun lounaalta palatessa Sproul Plazalla esiintyy a cappella -ryhmä, marssiorkesteri, tai ennalta tuntematon tanssiseurue. 

Mainokset

Vaaleanvihreän puutalon portaita kiivetessä hymyilyttää. Huomaamattani olin kaivannut isossa kaupungissa asumista.

Työmatkassa kestää pitkään, mutta aika ei mene hukkaan. Epätoivoisen hitaassa ruuhkabussissa on pysähdyttävä. Silloin ajatukset saavat harhailla vailla määränpäätä. BARTissa ehtii luonnostella tekstejä, lukea kirjoja ja katsella ihmisiä.

Keskiviikkoiltana Iron & Wine soitti uutta musiikkiaan kiertuetta varten kehiteltyinä ihmeellisinä versioina. Hyvä mieli jäi myös siitä nimettömästä katubändistä, joka teki bussin odottamisesta ikimuistoista. Lämppärin musiikki tulee olemaan tärkeää viimeistään ensi syksynä Helsingissä.

Tänään ryhdyin kunnon kaupunkilaiseksi ja menin kirjastoon. Ilman paikallista henkilöllisyystodistusta sain kirjastokortin, jolla saa lainata vain yhden kirjan kerrallaan. Kaiken kiinnostavan joukosta oli helppo valita Vapaus.

Siinä missä Halloween tuntui ajatuksellisesti vieraalta mutta osoittautui hauskaksi, olin kiitospäivän kohdalla jo ennakolta voittopuolisesti puhtaan viehättynyt. On helppo pitää perinteestä kokoontua hyvän aterian äärelle julkilausumaan aiheita kiitollisuuteen. Toki tätäkin juhlaa voisi lukea tuhannella tavalla vastakarvaan, mutta välillä on parempi suostua nauttimaan siitä kaikesta, mikä elämässä on hyvää.

Kiitollisuustauko arkisesti tohinasta ja tietoyhteiskunnasta rentoutti. Telttailu Big Surissa oli juuri niin eeppistä kuin kuuluukin. Syötiin kalkkunaa ja s’moreseja. Joogattiin aurinkoisella hiekkarannalla. Seuraavana päivänä seistiin sateessa rantakalliolla pelikaaniparven lentäessä yli. Pimeässä illassa erätulilla yksi säesti kitaralla, kun laulettiin Such Great Heightsia. Kaikki näyttää täydelliseltä kaukaa, mutta tärkeimpiä ovat ne hetket, jotka läheltä katsottuina jo elettynä kokemuksena ovat kokonaisen onnellisia.

Kiitospäivä on sellainen pala amerikkalaista kulttuuria, jonka soisin rantautuvan Suomeen ja jonka aion juurruttaa omaan vuotuiseen ohjelmaani.