Avainsanaan ‘julkaisu’ liitetyt artikkelit

Silloin tällöin minulta kysytään, mihin minä oikein käytän työaikani. Yksi helppo vastaus on, että kirjoitan työkseni.

Se on totta. Ei koko totuus, mutta paikkansa pitävä, moninainen osatotuus.

Kirjoitan sähköpostiviestejä, en uskalla edes arvailla kuinka monta sataa kuukaudessa.

Kirjoitan rahoitushakemuksia. Kaikki eivät koskaa realisoidun kohonneena saldona, mutta kunhan kirjoittaa riittävän useita, tarpeeksi moneen koukkuun tarttuu kala.

Viime viikolla kirjoitin tutkimuslupahakemuksen. Sellainen on tehtävä, jos aikoo haastatella ihmisiä amerikkalaisesta yliopistosta käsin.

Tietysti kirjoitusvuoroaan odottavat aina myös varsinaiset työt: konferenssipaperit, journaaliartikkelit, tutkielmat ja kirjanluvut. Niiden kirjoittaminen on kaikkein vaikeinta ja kaikkein palkitsevinta. Joskus tulevaisuudessa listaan liittyvät toivottavasti myös kokonaiset kirjat. 

Joinain päivinä kirjoitan jo tehdyistä teksteistä lyhyempiä, varioituja versioita: lehdistötiedotteita ja suunnattuja poimintoja erilaisille yleisöille. Tänään oli juuri sellainen päivä. Lopputulokset ovat luettavissa RajapinnassaJakamistalous.fi:ssä ja Social Media Collectiven blogissa.

Mainokset

Juttelin ystävän kanssa Kyky-hankkeesta aamutuimaan.

Jäin jälleen kerran pohtimaan sitä, mikä suomalaisissa opiskeluympäristöissä voisi olla paremmin. Vastaus kysymykseen voisi epäilemättä olla pitkä ja monimutkainen. Tänään kuitenkin oikaisin mutkissa ja leikin ajatuksella, että pieniin signaaleihin ja ajatustapoihin panostamalla voitaisiin saada aikaan suuri käänne. (Gladwellin Tipping Pointin lukeneista tai kanssani huonosta viestinnästä puhuneista tämän idean ei pidäkään kuulostaa uudelta.)

Helsingissä opiskelijat purnaavat palautteen ja ohjauksen vähäisyyttä. Samalla professorit surevat sitä, etteivät opiskelijat ymmärrä tulla vastaanottoajoille keskustelemaan. Molempien kokemus on totta ja tarkoitus yleensä hyvä, mutta liian usein käy niin, että katkeileviin sähköpostikeskusteluihin turhaudutaan puolin ja toisin. On helpointa antaa olla. Täällä proffat toivottavat opiskelijat kursseillaan tervetulleiksi vastaanottoajoilleen – ja toistavat kutsua tarpeen mukaan pitkin lukukautta. Sosiologian professorin työhuoneen ovessa roikkuu vastaanottoaikalista, josta juttelemaan mennessään näkee, että muutkin opiskelijat ovat tarttuneet tarjoukseen.

Kurssityöt kannustetaan linjaamaan siten, että ne tukevat tai täydentävät laajempia tavoitteita. Niitä palautetaan samoissa formaateissa, joissa käsikirjoituksia lähetetään vertaisarvioitaviksi. Kaikki eivät tartu julkilausuttuun mahdollisuuteen työstää kurssiprojekteistaan julkaisuja, mutta jo se, että tällainen mahdollisuus ylipäänsä on esillä ja elävä, muuttaa pelin luonteen. Toki täälläkin kurssitöitä tehdään kurssien läpäisemiseksi, mutta henkilökunta kannustaa määrätietoisesti ajattelemaan askeleen pidemmälle.

Tällä viikolla sähköpostiin on tulvinut kutsuja eri kurssien loppuhuipennuksiin, joissa opiskelijat esittelevät lukukauden aikana toteutettuja projektejaan. Nämä tapahtumat, jotka markkinoidaan mahdollisuutena tavata tulevia tutkijoita ja asiantuntijoita, ovat avoimia yleisölle. En vielä tiedä, moniko kunkin kurssin ulkopuolelta käy kuuntelemassa esityksiä, mutta tässäkin kohdassa tärkeintä on mahdollisuus. Menipä tai ei, on mukavaa tietää, että olisi tervetullut.

Rahallisten resurssien vähäisyyden ei pitäisi estää tekemästä hyvällä asenteella sitä, mitä tehdään. Kun suomalaisissakin yliopistoissa on vastaanottoajat ja kursseja, joilla tehdään seminaaritutkielmia tai harjoitustöitä, niitä voisi samantien käyttää ravitsevamman ja rohkaisevamman yhteisön rakennusmateriaalina. Toistuvin pienin signaalein voidaan tehdä kaikille selväksi, että sillä, mitä tehdään ja jätetään tekemättä on väliä. Yhteenlaskettuina ne voivat olla äänekäs tervetulotoivotus, joka yllyttää tekemään parhaansa.