Avainsanaan ‘kaipuu’ liitetyt artikkelit

Ajan kanssa arkiset asiat saattavat muuttua näkymättömiksi, kunnes jokin tekee ne taas näkyviksi.

Tänään julkaistu XKCD pysäyttää ihmettelemään, miten rutiininomaisesti mannertenvälinen sompailu nykyään sujuu. Aina ei ole ollut niin, että perheenjäsenten tai työkavereiden kanssa juttutuokiosta sovittaessa pitäisi ajatella tähän tapaan:

Ei aika kuitenkaan ainoastaan pyöri, se myös kulkee eteenpäin – sellaisella vauhdilla, että hetkittäin hirvittää. Berkeley-vierailua on jäljellä enää vähän yli kolme kuukautta. Se tuntuu kauhean vähältä, liian vähältä.

Onneksi on sisko, joka vinkkaa videosta, jonka avulla on helppo generoida kaipuu Suomeen. Kesästä tulee kivaa, en epäile sitä vähääkään.

Heikoimpina hetkinäni ajattelen silti yhä ellipsejä, sillä sen olen oppinut, ettei lähtemisen tarvitse olla binääristä.

Kolme kuukautta on vaikeanmittainen aika.

Kvartaali on niin pitkä, ettei koko aikaa mitenkään voi olla huliviliseikkailumoodissa, ei varsinkaan jos on tullut kaupunkiin tiukasti työasioilla. Samalla aika on niin lyhyt, että itsesuojeluvaisto kieltää molskauttamasta ankkuria liian syvälle. Ennen kuin arvaakaan pitää huiskuttaa toisille hyvästiksi ja tunnustaa itselleen, että työsuunnitelmaan kirjatut viikot käyvät vähiin.

Kolmesta kuukaudesta on jäljellä enää yksi. On se vaihe kesästä, jolloin tartun pieniinkin aavistuksiin kaipuusta Suomeen innolla, sillä omalla ovelalla tavallaan ne tekevät kaikesta helpompaa.

Tänä viikonloppuna olen siksi huoletta vähän kateellinen kaikille niille, jotka pääsivät Kouluun. Mutta vain ihan vähän, sillä hyvin mukavia ovat myös sellaiset päivät, joina voi ostaa vihannestorin hyväntuuliselta kauppiaalta kypsiä avokadoja pilkkahintaan, katsoa taidemuseon katolta mereen hyppiviä taitureita ja kiepsahtaa italialaiskaupunginosan joogakoulussa asanoihin, jotka kaksi vuotta sitten vaikuttivat täysin absurdeilta.

On huojentavan hyvä olla. Tämä muutos on käsikirjoitettu huolella.

Kaipuu on pienissä hetkissä: lounasburritosta voi vain haaveilla, yrittäessään tuloksetta avata hillopurkin muistaa asuvansa kämppiksettömässä kodissa ja sormet tapailevat laukun sangassa roikkuvan pyöräilykypärän rikkinäistä aurinkolippaa turhaan – vain tajutakseen, että tämä ei ole se kypärä. On jätettävä vastaamatta sähköpostilaatikosta löytyviin kutsuihin lukukauden avajaisluennoille Atlantin taakse.

Mutta pienissä hetkissä on myös onni: Skypen yli iltateetä juodessa on molempien ilta, auringonlaskussa merenrantaa kotiin pyöräillessä tie on täynnä muistoja, sisko asuu kävelymatkan päässä. Aamu voi alkaa auringonpaisteella, kutkuttavan hyvillä uutisilla ja sanomalehden selailulla. Kaapelitehtaalla tietää, mihin rappukäytävään on livahdettava pienen taide-elämyksen toivossa. Suomalais-virolainen nykykulttuuri on niin rehellistä, haurasta ja hauskaa, että tuntuu etuoikeutetulta saada kutsua sitä omakseen.

Tässäkin kaupungissa on tilaa elää hyvin.

Kaipuu

Posted: 28/08/2010 in Uncategorized
Avainsanat:, , , , , ,

Se, että viime viikkoina on melkein joka päivä tullut hetkiä, joina tekee mieli hyppiä ja hihkua silkasta olemassaolemisen riemusta, ei tarkoita, etteikö olisi paljon sellaista, mitä kaipaa kotoa.

Tottakai on, ihan valtavasti: iltapäiväkerhoja, afterbailoja, ruuhkaisen riemukkaitta hassuperjantailounaita, sadepäivän lettukestejä, kantakaupungin kommuuneja, teekuppi kädessä työkavereiden kanssa käytyjä keskusteluja syvistä kysymyksistä, sunnuntaihengauksia, iltakävelyjä Taivallahden rannassa, savusaunan löylyjä, Stadikan mummoja, palautekeskusteluja perhepiirissä, toista kouluvuottaan aloittavaa kummipoikaa, kollektiivisia auringonnousuja ja joskus jopa sitä ilmaisjakelulehtien jakajaa, joka Kampin metroasemalla jaksaa hymyillä jokaiselle ohikulkijalle harmainakin aamuina. Lista joistakin hyvistä asioista on pitkä jollei loputon.

Olen kuitenkin päättänyt, että tänä vuonna en lopeta appelsiinien syömistä vain siksi, että niitä kuoriessa on pysähdyttävä ja silloin ikävä voi yllättää. Muutaman tärkeän ihmisen kanssa joitakin vuosia sitten tehdyn linjauksen mukaisesti on osattava olla onnellinen siitä, että on mitä kaivata.