Avainsanaan ‘kenttätyö’ liitetyt artikkelit

Minulla oli tänään käytössäni valkotaulu, tussi ja kaksikymmentä minuuttia harjoittelijakollegoitteni huomiota. Käytin resurssit kertomalla versioni muutamista sosiaalipsykologisista perusasioista.

Sosiaalipsykologien tutkimuskohteena ovat ihmiset, mutteivät niinkään yksilöt sinällään kuin se, mitä heidän välillään tapahtuu. Meitä kiinnostavat yksilöt ryhmien jäseninä, ryhmien väliset suhteet ja se, miten yksilöt määrittelevät itseään ryhmäjäsenyyksiensä kautta.

Lähtökohtana on, että ihmiset ovat pohjimmiltaan rationalisoivia – eivät rationaalisia tai irrationaalisia, vaan jälkikäteen järkeileviä, tarinoita kertovia, tolkkua ja tarkoitusta etsiviä olentoja.

Joitakin sosiaalipsykologeja kiinnostaa ihmisten ja tietokoneiden välinen vuorovaikutus. Minua kiinnostaa vielä paljon enemmän se, miten ihmiset järjestävät elämäänsä tässä maailmassa, jossa kasvokkaiset kohtaamiset kietoutuvat yhteen puhelujen, tekstiviestien, sähköpostin ja yhteisöpalvelujen välittämien vuorovaikutusten kanssa. Millaisin ajatuksin ja teoin ihmiset tasapainottelevat yksityisyyttä ja julkisuutta? Entä miten neuvotellaan vastavuoroisuudesta ja kiitollisuudenvelasta?

Ihmisten toimintaa on vaikea mallintaa, eikä sitä oikein voi ymmärtää yksinomaan havainnoimalla. On tärkeitä kysymyksiä, joihin tutkimus ei pysty vastaamaan pelkän käyttäytymisdatan avulla, ei vaikka sitä olisi käytettävissä kuinka paljon tahansa. Siksi joskus, kuten tänä kesänä, on mentävä vieraissa kaupunginosissa sijaitseviin koteihin jututtamaan tuntemattomia ihmisiä.

Tavoitteena ei ole ratkaista ja todistaa todeksi samalla tavalla kuin matemaatikkojen kauniin puhtaassa maailmassa. Ymmärrystä etsittäessä on usein kaivauduttava syvälle tilannesidonnaiseen ja sotkuiseen arkeen.

Esitykseni lopuksi yleisö esitti hyviä kysymyksiä. Täällä ei pelata puolustuspeliä. On lupa olla utelias ja ymmällään.

Mainokset

Herättyäni lauantaina kukonlaulun aikaan seuraamaan hyvän ystävän häitä verkkolähetyksenä, nukuin eilen pitkään. Havahduin alakerrasta leijailevaan tuoreen kahvin tuoksuun.

Olen nyt tavannut kolme neljästä kämppiksestäni. Kokoelma vaikuttaa erinomaiselta.

Yksi opetti, miten talon etuovea käytetään ja kertoi, että maanjäristyksen sattuessa kellarista löytyy puhdasta vettä. En ollut tiennyt, että meillä on kellarikin. Toinen purki kirjansa ja dvd-kokelmansa olohuoneen hyllyyn palatessaan Berkeleyyn kahden vuoden kenttätyökomennukselta. Kolmas on kemisti, jonka tutkimusryhmä kehittää sosiaalitietelijän korvaan hyviltä joskin futuristisilta kuulostavia aurinkopaneeleita. Neljäs on vielä matkoilla, mutta hänen kerrotaan olevan talon paras kokki ja muutenkin hyvä tyyppi.

Talosta on tulossa oikea koti – sellainen, jota lähestyessä ilahtuu valosta ikkunoissa.