Avainsanaan ‘kesä’ liitetyt artikkelit

Lakritsipiippuvallankumous etenee, vaikka sen historiaa kirjoitetaan laiskasti.

Kaikkea ei tarvitse dokumentoida, mutta jos nyt jotain: Olen vihdoin alkanut opetella kitaransoittoa, kirjoittanut enemmän tutkimuspapereita kuin sielu sietää ja käynyt naapuruston mukavimmissa kahviloissa niin usein, että vähitellen minutkin tunnistetaan stammikseksi.

IMG_1388

Vasastanista on talven aikana tullut koti. Kun muistaa nostaa katseensa tietokoneen näytöltä, huomaa kevään taittuneen kesäksi.

Ja olen aika varma, että tästä kesästä tulee hyvä.

Bite off more than you can chew, then you chew like hell. Tämä oli Lisa Ganskyn, yhden jakamistalousilmiön kärkihahmoista, keskeinen neuvo SHARE-konferenssin yleisölle.

Ja juuri niin tässä on taas tainnut tulla tehtyä.

Huhtikuun alun jälkeen olen istunut lentokoneissa suuntana Chicago, Soul, ja Boston. Ensimmäinen oli konferenssi, viimeinen meneillään oleva paluu parin vuoden takaisille kotikulmille. Keskimmäinen sentään oli hyvään tarpeeseen tullut, viime kesältä rästiin jäänyt loma.

Tutkimushaastattelukierros on kuljettanut minua ympäri Bay Arean naapurustoja. Kalifornia-päivien huvetessa olen myös vihdoin käynyt vierailulla Airbnb:n ja Couchsurfingin toimistoilla, tavannut paikallisen aikapankkitutkijan ja sopinut kahveista Yerdlen edustajan kanssa.

Onneksi on muutakin. Olen kiivennyt Claremont Canyonin polkua kukkulan laelle ja katsellut sieltä lahden takana siintävää valtamerta. Pujahtanut joogasalin rauhaan ja poetry slamin melskeeseen. Viettänyt sunnuntai-iltaa Berkeleyn kreikkalaisella teatterilla ja valmistanut jälkivapuksi simaa, koska The Nationalin keikalle ja ystäville nyt vain on oltava aikaa.

On ollut sellaista kiirettä ja hulinaa, joka saa ihmeelliset asiat tuntumaan arkisilta ja arkiset ihmeellisiltä.

Viikon päästä palaan Suomeen, mutta kesäkuun deadlinesumasta päätellen vimmainen pureskelu jatkuu ainakin juhannukseen asti.

Ajan kanssa arkiset asiat saattavat muuttua näkymättömiksi, kunnes jokin tekee ne taas näkyviksi.

Tänään julkaistu XKCD pysäyttää ihmettelemään, miten rutiininomaisesti mannertenvälinen sompailu nykyään sujuu. Aina ei ole ollut niin, että perheenjäsenten tai työkavereiden kanssa juttutuokiosta sovittaessa pitäisi ajatella tähän tapaan:

Ei aika kuitenkaan ainoastaan pyöri, se myös kulkee eteenpäin – sellaisella vauhdilla, että hetkittäin hirvittää. Berkeley-vierailua on jäljellä enää vähän yli kolme kuukautta. Se tuntuu kauhean vähältä, liian vähältä.

Onneksi on sisko, joka vinkkaa videosta, jonka avulla on helppo generoida kaipuu Suomeen. Kesästä tulee kivaa, en epäile sitä vähääkään.

Heikoimpina hetkinäni ajattelen silti yhä ellipsejä, sillä sen olen oppinut, ettei lähtemisen tarvitse olla binääristä.

Ensimmäinen kokonainen viikonloppu Helsingissä sitten kesäkuun alun on myös viimeinen kokonainen huonosti määritellyn pitkään aikaan.

Täällä on kesä ja kaverit, Kiasman ilmaisilta, 10-vuotias Debbiefox, keltaista jaffaa, uimastadion ja riemullista pop-up guerilla -joogaa. On meri, jossa uida, puistoja, joissa lojua, ja Teurastamo, jossa voi sunnuntain päätteeksi kuunnella Bad Ass Brass Bandia.

Image

Ja niin se vain on, että tämä kaupunki, varsinkin kesäisin, on kuin muutkin ystävät: Riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa on, aina toivoisi, että olisi vielä vähän enemmän.

 

Tämä kesä ei ole dokumentaatiota varten.

Tämä kesä on omistettu Suomesta nauttimiselle ja siinä sivussa pienille lähimatkoille naapurimaihin.

Juhannuksen viettoon lähdettiin ajamalla polkupyörät autokannelle. Tukholmassakin on kaunis ja valoisa kesä. Brunssipöytä notkui kalaa ja kakkuja, Gröna Lundin keinukaruselli kohosi taivaaseen, eikä Airbnb-kämppä kai olisi voinut olla enää yhtään sympaattisempi olematta epäuskottava. 

Kovan loman itseoikeutettu matkakohde oli Lappi. Rinkka selässä Kevon-reittiä kulkiessa oli helppo uskoa siihen, että onni ei tule niille, jotka eivät vaella. Kaamasessa kaikki oli kuten ennenkin. Saunottiin, pelattiin ristiseiskaa yöttömään yöhön, nukuttiin raukeaan rentouteen asti. Pohjois-Norjan koillisranta oli yhä yhtä maaginen kuin vuosia sitten.

Olen myös vihdoin käynyt niin Venäjällä kuin Nuuksiossakin, vuosien uhoamisen jälkeen.

Kaikkeen tämäkään kesä ei riitä, mutta siitä ei pitäisi hätäillä. Kovin huonosti ei voi olla, jos voi pyöräillä Stadikalle uimaan, pelata ultimatea, käydä puistokirppiksellä ja hypätä työviikon päätteeksi junaan, joka vie mökille, mansikka-aikaan.

Muutama kuukausi sitten hankin elektronisen lukulaitteen.

Elän vihdoinkin tulevaisuudessa. Raahaan laukussani vähemmän kirjoja. Jos yllättäen haluan tai tarvitsen jonkun kirjan käsiini nopeasti, saan sen luettavakseni muutamalla klikkauksella. Pidän kirjastoissa samoilusta ja paperisten sivujen sormituntumasta yhtä paljon kuin ennenkin, mutta käteväähän tämä on.

Viime viikolla amerikkalainen kollega vinkkasi mahdollisuudesta ladata Sidewalk Ritual -kirja ilmaiseksi. Koska tarina kertoo San Franciscosta ja koska kaveri lupasi sen olevan hyvin kirjoitettu, tartuin syöttöön.

Ja kyllä, kirjaan on vangittu pala bay areaa, kaikkine ihanuuksineen, kummallisuuksineen ja ristiriitoineen:

My point is, my friend, if you want vitality, if you want creative energy, if you want to be plugged-the-fuck-in to the heartbeat of the world, you just have to walk these streets, man, walk these streets. And just let yourself feel it.

Syksyn saapuessa kutsuvat luovaa energiaa sykkivät kadut. Mutta juuri nyt suurinta elinvoimaa huokuu Suomen kesä, josta tulee pitkä ja hyvä.

On vaarallista lykätä asioita tuonnemmaksi. On vaarallista ajatella sitten kun. Mutta joskus on tehtävä sellaista, mikä on hyvin vaarallista. Se opetetaan jo Veljeni Leijonamielessä.

Olen tänä keväänä jättänyt väitöskirjan esitarkastuskuntoon saattamisen jalkoihin monenlaista. Olen ajatellut sitten kun ja sanonut ei useammin kuin olisin halunnut. Niin täytyi tehdä. Muuten ei olisi tullut valmista.

Sitä mukavampaa on nyt kun käsikirjoitus on lähetetty valtameren taakse.

Nyt kun ei enää tarvitse pelätä olevansa pelokas panda, joka ei uskalla päästää irti. Nyt kun työpäivät täyttyvät taas yhdessä tekemisestä ja monen pienen projektin välillä pallottelusta.

Nyt kun on toukokuu ja puihin puhkeaa lehdet. Nyt kun työpäiviä seuraavat pitkät valoisat illat ja kesä on aivan alussa.

On paljon turvallisempaa ja hauskempaa, kun elämä mahtuu taas tähän hetkeen, jonka nimi on nyt.

Sisko irtisanoutui päivätyöstään, koska elämä on lyhyt. Vuorossa on 150 päivää kesää ja mittaamattomia seikkailuja.

Minä jatkan omassa pestissäni, sillä Helsinki Bus Station Theoryn mukaisesti olisi tyhmää hypätä kelkasta ennen aikojaan. Luvassa on loppuunviemistä ja uusia avauksia.

Tänään molemmilla luisti suksi mökkijärven jäällä, ja hyväntahtoinen aurinko katseli meitä.

Viimeisen viikon viimeinenkin deadline on selätetty. Tietokone ja työpöytä on puhdistettu. Kirjat on pakattu postipaketteihin, joiden lähettäjällä ja vastaanottajalla on sama nimi mutta eri osoite. Toinen on fiman nainen, toinen yksityishenkilö.

Nyt ei tarvitse kuin ajatella, että tämä riittää tältä kesältä ja miten tämä on ollut enemmän kuin luulin olevan mahdollista. Vaikka tietysti kuitenkin on ajateltava vähän myös sitä, ettei tämä tähän jää.

Ja juuri kun miettii kadulla kävellessään, miten mukavia hitaat ja hiljaiset viikonloput voivatkaan olla, joku huikkaa Slow down, or they’ll give you a speeding ticket.

Ollaan auttamattomasti siinä vaiheessa kesää, jolloin vastoin parempaa tietoani toivon, että minua olisi kymmenen.

Työnjako voisi olla vaikka tällainen:

Yksi hoitaisi asialliset hommat kiirehtimättä, vilkuilematta kelloa ja surematta sitä, että jotain hauskaa jää aina tekemättä, jos yrittää huolehtia kaikesta siitä, mistä pitäisi.

Toisella olisi ruhtinaallisesti aikaa akateemisilla raja-alueilla seilaaviin kohtaamisiin. Koskaan ei tarvitsisi jättää menemättä kiinnostavaan seminaariin tai karata lounaspöydästä puhelinkokoukseen kesken inspiroivan keskustelun. Toinen osallistuisi kurittomiin ajatuskokeisiin ja oppisi ymmärtämään, miksi ruma matematiikka ei kestä ajan hammasta, kun taas kauniille teoreemille löytyy melkein aina, lopulta, myös käytännöllinen sovellus.

Kolmas keskittyisi lukemaan ja kirjoittamaan, rajoituksetta ja riemulla. Kolmannen ansiosta kirjahylly ei olisi täynnä kirjoja, jotka olisi pitänyt lukea vuosia sitten, eikä työpöydällä pyörisi käsikirjoituksia, jotka tarvitsisivat vain vähän lisää työstöä voidaakseen lähteä maailmalle.

Neljäs kysyisi muilta miten voin olla avuksi. Joutohetkinä voisi leipoa työpaikalle kakun tai kirjoittaa kirjeitä ystäville.

Viides saisi aina sanoa kyllä illalliskutsuille, teatteriesityksille ja after work -hengauksille. Viides murehtisi muidenkin puolesta sitä, että ihan pian toimistossa ei enää ole joka aamu kaikkia niitä lämminsilmäisiä ihmisiä, joiden läsnäoloon on huomaamattaan tottunut.

Kuudes tanssisi, joogaisi ja juoksisi. Unta ja liikuntaa olisi tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein. Kotona olisi aina tuoreita hedelmiä ja puhtaita vaatteita. Kuudes ei olisi niin uppoutunut kaikkeen muuhun, että unohtaisi viikko toisensa jälkeen mennä kampaajalle.

Seitsemäs olisi Suomessa, kahdeksas Kaliforniassa, ja yhdeksäs valmiina matkustamaan minne ikinä tilanne vaatii.

Kymmenes ottaisi iisisti ja olisi avoin yllätyksille.