Avainsanaan ‘keskittyminen’ liitetyt artikkelit

Kalifornialaisessa yliopistomaailmassa aivokarkkipäivä on joka päivä.

Tiistaina näin lakikoululla Jaron Lanierin – vihdoin, sillä viime vuonna lähdin Bostonista täpärästi pari päivää liian aikaisin. Eilen ISchoolilla vieraili innostava proffa Lancasterista, tänään kaupunkisuunnittelijat ovat järjestäneet paneelikeskustelun kesän mielenosoituksista Brasiliassa, Turkissa ja Egyptissä. Ensi viikolla sosiologien vieraaksi tulee Castells.

Välillä tekee terää livistää joogatunnille rauhoittumaan.

Siellä kerrotaan kissanpennusta, joka säntäilee sinne tänne innoissaan kaikesta, malttamatta keskittyä mihinkään kunnolla. Opettajan mukaan ihmismieli on samanlainen. Siksi siihenkin on suotavaa suhtautua lempeästi mutta kuria opettaen.

Mainokset

Hälinän keskellä on hetkiä.

10 minuuttia: Joka päivä pitäisi löytyä sen verran aikaa ottaa pienet nokkaunet.

25 minuuttia: Vaikka keskittyminen käsillä oleviin askareisiin olisi miten vaikeaa, yhden Pomodoro-yksikön verran voi aina tehdä vaikka väkisin. Focus booster auttaa.

56 minuuttia: Iltateehetki hitaan verkkoyhteyden yli Angolaan. Kaista ei riitä äänipuheluun, mutta chätti toimii. Sen kautta käsitellään ajankohtaiset asiat ja haaveillaan kesästä.

90 minuuttia: Joogamatolla, lämpimässä salissa, luvan kanssa lomalla kaikesta muusta.

Päivät ovat pitkiä, vuodet lyhyitä. Ikinä ei pitäisi toivoa, että aika kuluisi nopeammin.

 

Lukukausi alkoi eilen sellaisen kurssin avausluennolla, jolla tietokoneiden käyttö on kielletty opetuksen aikana.

Sääntö on pieni järkytys mutta ennen muuta iloinen yllätys: läppäri on usein kuin proverbiaalinen karkkikulho, josta on vaikea pitää kätensä erossa, vaikka kuinka tietäisi, että ilman olisi parempi. Niin paljon hyviä ja innostavia asioita kuin internet mahdollistaakin, erityisen paljon hyvää ja innostavaa jää kokematta, jos ei keskity olemaan läsnä siellä missä on.

Keskustelu internetin kyseenalaisistakin vaikutuksista meihin ja suhteisiimme on viime aikoina voimistunut hiljaisista signaaleista julkiseksi hälyksi. Olen lukenut Turklea ja Lanieria. Suosittelen. Ne ovat tarjoilleet ajatusruokaa vireillä olevia kirjoitusprojekteja varten, mutta puskeneet pohtimaan laajemminkin, mitä ihmiskunta oikein on informaatioteknologian kanssa itselleen tekemässä.

Itse aion tänä vuonna yrittää käyttää internetiä ja tietokonetta ylipäänsä harkitummin ja laadukkaammin. Olen statuspäivitystauolla, harjoittelen lukemaan sähköpostia keskitetymmin ja pitämään tietokonetta kiinni silloin, kun sen käyttämiselle ei ole parempaa syytä kuin pohjattoman rauhaton uteliaisuus. Kokeiluja ajaa mielenkiinto nähdä millaista arki voisi olla, jos keskittyisi keskittymään paremmin myös joogatuntien ulkopuolella.

Verkkoviuhdonnan vaimentamistakin huojentavampaa on tänään ollut se, että sain passini takaisin – varustettuna viisumilla sinne, missä joukkoliikenteen kehityshankkeiden toteutusaikoja lasketaan vuosikymmenten sijaan kuukausissa.

En ole varma olenko tehnyt tänä syksynä enemmän töitä kuin aiemmin, mutta tiedän varmuudella tehneeni niitä keskitetymmin ja keskittyneemmin. Ilmassa on nytkin monia palloja, mutta ne muodostavat eheän jonglöörausharjoitteen. Kun aikaa ei kulu ruuhkabusseissa sahatessa eikä rajallisesta ajasta kilpailevia aktiviteettaja tasapainotellessa, ehtii paneutua täysipainoisesti siihen, mitä tekee.

Olen nauttinut häiriöttömyydestä täysin siemauksin. Nyt luentokauden päättyessä ja aikataulun vapautuessa joustavammaksi olen kuitenkin löytänyt itseni työpöydän äärestä miettimästä, mihin pitäisi tarttua. Tekemistä riittää, mutta joustamattomat aikataulut tai deadlinet eivät määrää tahtia. Saatuani tänään kevään workshopin osallistumiskutsun julkaistua, tajusin, että seuraavaan hommaan ryhtymisen sijaan on aika laittaa päivän työt pakettiin ja lähteä vapaalle, tekemään ihan mitä vaan.

Olin ymmälläni, vaikka vasta eilen nyökyttelin oivaltaville sanoille siitä, miten tärkeää kiireettömyys on. En ollut varautunut kohtaamaan korvamerkitsemätöntä aikaa. Hetkeä myöhemmin pyöräilin valikoimaan joulukortteja, lukemaan eilen luennoineen Lisa Ganskyn uutta kirjaa ja lähettämään sähköpostia entisille kämppiksille.

Kun työssä on imua, on helppo unohtaa, mitä kaikkea muutakin elämässä on. Kuitenkin, ehkä erityisesti silloin, kun työ vie onnellisesti mennessään, on pidettävä huoli siitä, että elämässä on jatkossakin monenlaista muutakin kuin työ.

Ostin viime viikolla uuden muistikirjan, koska halusin keskittyä ajattelemaan ja kuuntelemaan kunnolla. Evernote on mahtava apuväline muistiinpanojen säilömisessä, mutta on hetkiä, joina käyttöliittymä, joka ei mahdollista poukkoilua Internetissä, on ylivoimainen.

Keskiviikkoiltana HUB SoMassa vaaleat sivut täyttyivät hurjaa vauhtia, kun Rachel Botsman kertoi kirjastaan What’s Mine is Yours ja panelistit keskustelivat yhteisöllisen kuluttamisen mullistavista mahdollisuuksista. Video summaa keskustelun ytimen hyvin: Näinä aikoina opitaan luottamaan tuntemattomiin ihmisiin, arvostamaan kokemuksia enemmän kuin rojua ja ymmärtämään, että tärkeää on se, että tarvitut tavarat ovat käytettävissä, kun niitä tarvitsee, ei se, että ne omistaa.

Muistikirja tuli tarpeeseen myös lauantain >play-konferenssissa, jonka tähtihetkiin kuului päivän avannut Wired-lehden päätoimittajan esitys. Chris Anderson puhui journalismin tulevaisuudesta digitalisoituvassa maailmassa ja iPadin sekä muiden tablettien merkityksestä tässä kehityksessä. Yllättäen ajatukset linkittyivät keskiviikon keskusteluihin: uudella teknologialla digitaalisiin lukukokemuksiin voidaan palauttaa se nautinnollinen rauhallisuus ja taitollinen kauneus, joka paperilehtiä verkkoon viedessä on tavanomaisesti hukkunut.

Andersonin visio on näkymä lukemisesta, jossa on kyse enemmän keskittymisestä kuin keskeytyksistä. Esitys hahmotteli kuvaa siitä, miten digitaalisessa mediassa voidaan tehdä taloudellisestikin kannattavaa journalismia. Suurin mullistus piilee siinä, että uusien liiketoimintamallien varassa ensisijaiseksi asiakkaaksi voidaan korottaa mainostajien sijaan lukijat.

Uudet teknologiat eivät automaattisesti muuta pelin luonnetta sen paremmin journalismin kuin muunkaan kulutuksen osalta. Ne voivat kuitenkin mahdollistaa, yhä paremmin kohdistetun mainonnan ohella, myös uudenlaisen keskittymisen oleelliseen. Maailma, joka on täynnä mahdollisuuksia ja vapautta tukahduttamatta asukkaitaan tavarapaljoudella tai häiritsevällä virikevyöryllä, on paikka, jonka luomiseksi voi tehdä töitä hyvillä mielin.