Avainsanaan ‘Kiina’ liitetyt artikkelit

Työpaikalla käydään keskusteluja, jotka tekisi mieli nauhoittaa, jotta voisi myöhemmin tarkistaa, ettei ole nähnyt unta.

Oluelle nimensä antaneesta kaupungista kotoisin oleva kollega kertoo tuohtuneena kiinalaisten keskustelufoorumeiden trolleista ja vastaa kärsivällisesti kysymyksiini nettisensuurin merkityksestä ja tehokkuudesta. Kaikkein mieluiten hän kuitenkin puhuu ruoasta, sillä mitä järkeä on elää ellei voi nauttia syömisestä.

Toiselle työkaverille Israel ei ole uutisista tuttu poliittinen umpisolmu, vaan kotimaa. Hänen huolensa Syyrian tilanteesta on siksi eri tavalla akuutti kuin minun. Se näkyy ryppynä otsalla ja tiukkoina mielipiteinä.

Kolmas on tohkeissaan, sillä hän on saanut käsiinsä hyvin toimivan, laadukkaan kynän. Se saa työn sujumaan kuin rasvattu.

Perjantai-iltapäivisin kahvihuoneessa tarjoillaan viiniä ja juustoa. Päädyn seuraamaan väittelyä Kungfutsen ja Laotsen opetuksista, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja joogaguruista. Keskustelu on tuhansia vuosia vanha ja täysin ajankohtainen.

Työkaverit ajattelevat enimmäkseen eri tavalla kuin minä – ja ennen kaikkea eri asioita. Yhteinen kesä on epätodennäköinen sattumus. Kun tässä nyt kuitenkin ollaan, tekisi mieli unohtaa miten ohikiitäviä nämä viikot ovat.

It’s not that it goes too fast. It’s just that it goes at all.

Mainokset

Kiina oli tutulla tavalla vieras mutta nyt myös vieraalla tavalla tuttu. Perillä odotti uusien seikkailujen lisäksi se mielessäni kiinteästi Kiinaan liittyvä onnentunne, joka syntyy, kun ympäristö pakottaa hellittämään kontrollikuvitelmista ja vapauttaa antamaan elämän olla elämä.

CSCW oli juuri sellainen kuin konferenssien toivoisi aina olevan: tulvillaan aidosti kiinnostavia esityksiä ja ihmisiä, joiden kanssa on helppo löytää yhteinen sävel niin tieteellisesti kuin hassuttelullisestikin. Muistikirja tulvii papereita, jotka pitäisi lukea tai kirjoittaa.

Hangzhoun kevät on seesteinen verrattuna Shanghain kesäiseen hulinaan. Vaikka suurin osa ajasta kului ikkunattomissa konferenssitiloissa, oli onneksi muutakin. Hotellin allasosastolla heitin löylyä ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. West Laken halki veneillessä kuultiin tarinoita kaupungin taruista ja runoilijoista. Saman järven rannalla katseltiin kylmästä hytisten absurdia mutta kaunista vetten pinnalla tanssivaa teatteria. Ehdittiin myös suureen buddhalaiseen temppeliin ja teeviljelmille.

Kotimatkalla siirryin luotijunasta lentokoneeseen matkaamalla ruuhkaisessa metrossa Shanghain halki. Väsyneenä aamuhetkenä, beigen poplarin lämmössä, ominpäin suuressa kaupungissa tuntui hyvällä tavalla aikuiselta.

Lukukausi alkoi eilen sellaisen kurssin avausluennolla, jolla tietokoneiden käyttö on kielletty opetuksen aikana.

Sääntö on pieni järkytys mutta ennen muuta iloinen yllätys: läppäri on usein kuin proverbiaalinen karkkikulho, josta on vaikea pitää kätensä erossa, vaikka kuinka tietäisi, että ilman olisi parempi. Niin paljon hyviä ja innostavia asioita kuin internet mahdollistaakin, erityisen paljon hyvää ja innostavaa jää kokematta, jos ei keskity olemaan läsnä siellä missä on.

Keskustelu internetin kyseenalaisistakin vaikutuksista meihin ja suhteisiimme on viime aikoina voimistunut hiljaisista signaaleista julkiseksi hälyksi. Olen lukenut Turklea ja Lanieria. Suosittelen. Ne ovat tarjoilleet ajatusruokaa vireillä olevia kirjoitusprojekteja varten, mutta puskeneet pohtimaan laajemminkin, mitä ihmiskunta oikein on informaatioteknologian kanssa itselleen tekemässä.

Itse aion tänä vuonna yrittää käyttää internetiä ja tietokonetta ylipäänsä harkitummin ja laadukkaammin. Olen statuspäivitystauolla, harjoittelen lukemaan sähköpostia keskitetymmin ja pitämään tietokonetta kiinni silloin, kun sen käyttämiselle ei ole parempaa syytä kuin pohjattoman rauhaton uteliaisuus. Kokeiluja ajaa mielenkiinto nähdä millaista arki voisi olla, jos keskittyisi keskittymään paremmin myös joogatuntien ulkopuolella.

Verkkoviuhdonnan vaimentamistakin huojentavampaa on tänään ollut se, että sain passini takaisin – varustettuna viisumilla sinne, missä joukkoliikenteen kehityshankkeiden toteutusaikoja lasketaan vuosikymmenten sijaan kuukausissa.

Autossamme ei enää kuunnella sydänsuruisia amerikkalaisia radioasemia. Ne ovat hyvä vitsi mutta huonoa matkaseuraa.

Torstaiaamuna hankitun johdon ansiosta matkaa tahdittaa nyt ipodien kätköistä löytyvä materiaali, jonka yllätyksellinen huikeus vetää, melkein muttei aivan, vertoja ikkunoiden takana vilistäville maisemille ja taukopaikoilla tavatuille ihmisille. Mt. Bachelorilla kohtasimme suomenruotsalaisen hissimiehen. Crater Lakella vertailtiin kameroita ja kuultiin, että muidenkin on vaikea päästä yli siitä, miten uskomattoman upealta maailma voi näyttää.

Lost Creekin padolla mieleen tulivat kiinalaiset, jotka rakensivat paljon suuremman padon, vaikka tiesivät, että sen tehdäkseen heidän oli hukutettava kyliä. Satunnainen kaveri antoi meille luvan mennä kävelemään padolla, koska hänen ystävänsä on poliisi. Emme menneet, vaan jatkoimme matkaamme kohti Ashlandia, joka kuulemma on poliittiselta linjaltaan kuin pieni Berkeley.

Tunnelmaan virittäytymiseksi kuuntelimme Kisällittäret. Surut eivät synkkänä sieluja peitä.

Kansainvälisten tutkijoiden orientaatiotilaisuuden viihdearvo ylitti informaatioarvon. Tilaisuuden kulusta vastannut herrasmies hoisi hommaansa talkshowisännän varmakätisin ottein. Seuraa kooste opitusta.

Kalifornian yliopisto koostuu kymmenestä kampuksesta. Berkeley on se aito ja alkuperäinen. Historiallisista detaljeista innostuneille kerrottakoon anekdoottina, että aivan alussa lafkan nimi ei ollut University of California, Berkeley vaan College of California in Downtown Oakland. Nyttemmin Oakland-brändillä olisi vaikea loistaa, vaikka naapurikaupunki on huonosta maineestaan ja vaarallisista kortteleistaan huolimatta enimmäkseen täysin käypää lääniä.

Talkshowsedän mukaan Berkeley on kuin tehdas, sillä se on myöntämiensä tutkintojen määrässä maailman suurin: vuosittain valmistuu 7000 kandia, 2500 maisteria ja yli 900 tohtoria. Kiinan isot yliopistonimet ovat valmistumismäärissä tiukasti kintereillä ja menevät varmaan pian ohi – kiinalaisia on vaikea nokittaa suuruusluokkakysymyksissä.

Koska amerikkalaiseen kulttuurin ei kuulu pitää kynttilää vakan alla, setä palautti mieliimme myös, että Berkeleyssä on eniten nobelisteja maailmassa sekä kertoi, että Berkeley on hallinnut viimeiset 40 vuotta vuosikymmenittäin jaettavaa parhaan amerikkalaisen tutkimusyliopiston titteliä. Kuiskuttaen hän lisäsi, että se tosiaankin tarkoittaa, että sellaiset koulut kuin Stanford, Harvard ja Yale ovat listalla takanamme.

Yliopistotrivia voi olla mielenkiintoista, mutta todellinen arvojärjestys ratkotaan tietysti pelikentillä. Nurmikenttien shakin vanhaa ystävää ilahduttaa, että pahin vihollinen pukeutuu täälläkin punaisiin.

Berkeleyssä on helppo ja hyvä olla. San Francisco on seikkailu. Molempia tarvitaan.

Suuri hippikaupunki oli tänään oma itsensä: tuulinen, mäkinen, eloisa. Siellä muisti olevansa Yhdysvalloissa. China townissa kuitenkin tuoksui -hieman yllättäen- kiinalta. Paremmalla ajalla aion löytää sieltä teetä ja mausteita. Nostalgiassa roikkuminen on turhaa, mutta ilman tulisia neilikoita, appelsiininkuorta ja oransseja teekukkia ei kannata olla ilman painavia syitä.

Loikkaus mörköviinakauppojen keskeltä luksushotellissa järjestettyyn keskusteluun Haitin jälleenrakentamisesta oli juuri sellainen nopea käänne, joita elämässä kuuluukin olla. Valkoviini oli kotoa opitun trifectan mukaista: kylmää, kuivaa ja ilmaista. Keskustelu eteni hitaasti, eikä siinä päästy kovin pitkälle. Oli opettavaista nähdä, miten vaikeaa kulttuurirajojen yli kommunikoiminen voi olla jopa silloin, kun kaikki ovat paikalla hyvillä mielin ja sisäiseen muutosarkkitehtiuteensa uskoen.

Ensimmäinen kuukausi Kaliforniassa on pian paketissa. Fulbright-kollega summasi tilanteen sähköpostissaan osuvasti: Toistaiseksi kaikki hyvin.