Avainsanaan ‘kiitollisuus’ liitetyt artikkelit

Kävi ilmi, että meneillään on Kiitollisuus-viikko.

Syitä onneksi aina riittää, silloinkin kun tehtävänä on kahden viikon hommat ja on vähän vaikea muistaa, että päiväkausia jatkuvasta sateesta ei pitäisi tällä seudulla mussuttaa, vaan olla hyvin iloinen.

On esimerkiksi Long Playn hyvä juttu Katoaminen, joka kaikkien sellaisten kannattaisi lukea, joiden lähipiirissä on muistisairaita, tai on ollut, tai tulee tulevaisuudessa olemaan. Tämä olisi tullut hyvään tarpeeseen jo 15 vuotta sitten, mutta kiinnostava se on nytkin.

Amerikkalaisessa Super Bowl -katsomossa on tunnelmaa. Runebergin torttujen ansiosta Fredrika on täällä nyt paljon suuremmassa suosiossa kuin miehensä, josta tosin kukaan ei oikein ollut kuullutkaan.

Bancroft Libraryyn suuntautuvalla vierailulla pääsi pitämään omissa käsissään papyrusta ja sivua Gutenbergin Raamatusta. Luennolla piirrettiin yhteys Sokrateksesta verkko-opetukseen. Seminaarissa keskusteltiin huolella siitä, miksi esiteltävä tutkimus on tärkeää ja missä se pitäisi julkaista, jotta sillä voisi tehokkaimmin vaikuttaa maailmantilaan.

Sekin on hyvä, kun esityskalvoille löytyy osuvia kuvia, sellaisia joissa on rahaa ja Monopoly-taloja.

(c) Images_of_Money @ Flickr

Ja kun saa vääntäydyttyä vuoden ensimmäiselle lenkille, tuntuu siltä, että kyllä tämä todellakin tästä.

On taas se aika vuodesta: kiitospäivä – juhla, jota kannattaa viettää jo ihan siksikin, että jopa tutkimukset kiittelevät kiitollisuuden hyvää tekeviä vaikutuksia.

Nyt olisi siis oivallinen hetki kirjoittaa uusi lista joistakin hyvistä asioista. Sille sisältyisi järjestämättömänä tulvana koteja valtameren kahta puolta, ystäviä ja perheenjäseniä, matkoja neljällä mantereella, tanssitunteja, puuteriaamuja, hedelmämehuja, merivettä, työkavereita, joogamatto, informaatioteknologiaa, odotukset ylittävä luettujen kirjojen lista, ilmainen korkeakoulutus, alumnineuvosto ja alamäessä jarruiltaan tehoton golfkärry. Kattavan listan kirjoittaminen tällaisena, sanotaanko intensiivisenä, vuonna tuntuu mahdottomalta.

Selvää on, että syitä kiitollisuuteen riittää. Yksi niistä on se, että huomenna istuudun kiitospäiväherkkujen ääreen San Franciscossa.

Kuukausikaupalla on naljailtu huhtikuun loputtomista viikonlopuista ja kaikesta siitä, mitä niiden kuluessa tehdään. Aivan kuin tänä keväänä viikonloppuja olisi loputon määrä ja ne kestäisivät ikuisesti.

Ei näköjään niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli.

Puistossa ihmiset pelaavat baseballia, puhaltavat saippuakuplia ja keskustelevat koira-asioista. Kun aurinko lopulta laskee, kiivetään kattotasanteelle katsomaan kaupungin valoja. Aika tuntuu kerrankin riittävän.

Howard Rheingold kiteytti parinpäiväntakaisessa twiitissään sen, miltä Pohjois-Kaliforniassa nyt tuntuu: So grateful to be alive, bare feet on the grass, seeing and smelling another Spring.

Ei elämä, puolikkaalla et helli.

Kun asettuu uuteen maailmaan vain vuodeksi, on helppo ajatella olevansa väliaikainen ja irtonainen. Se taittuu mielessä helposti vääristyneeseen muotoon väliaikaisin ja irtonaisin.

Oman vaihtoajan vähäisyyttä stressatessa ei tajua huolestua siitä, että joku muu saattaa lähteä aiemmin. Itsenäisessä irtonaisuudessaan saattaa olla huomaamatta, kuinka tiivistä arki on ja kuinka tärkeitä sitä elävöittävät ihmiset. Siksi tulee pienenä shokkina saada sähköpostissa tieto tanssinopettajan lähestyvästä muutosta Los Angelesiin etsimään onnea ammattitanssijana. Se tuntuu haikealta, vaikka tottakai enimmäkseen pitää olla innoissaan siitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi rohkeita ja päättäväisiä yrittäkseen toteuttaa unelmansa, ja kiitollinen siitä puolesta vuodesta, joka ehti olla.

Haikeudessa lohduttaa Consequential Strangers, kirja merkityksellisistä ihmisistä, jotka sijoittuvat oman elämän liepeille tai virtaavat sen läpi. Fingermanin ja Blaun kuvauksessa sosiaalisista verkostoista moottoritietä pitkin etenevänä kulkueena on jotain huomattavan voimauttavaa. Onnellisen voimauttavaa on sekin, että väitöskirjani toinen artikkeli on nyt lopullisen virallisesti hyväksytty julkaistavaksi.

 

 

 

Siinä missä Halloween tuntui ajatuksellisesti vieraalta mutta osoittautui hauskaksi, olin kiitospäivän kohdalla jo ennakolta voittopuolisesti puhtaan viehättynyt. On helppo pitää perinteestä kokoontua hyvän aterian äärelle julkilausumaan aiheita kiitollisuuteen. Toki tätäkin juhlaa voisi lukea tuhannella tavalla vastakarvaan, mutta välillä on parempi suostua nauttimaan siitä kaikesta, mikä elämässä on hyvää.

Kiitollisuustauko arkisesti tohinasta ja tietoyhteiskunnasta rentoutti. Telttailu Big Surissa oli juuri niin eeppistä kuin kuuluukin. Syötiin kalkkunaa ja s’moreseja. Joogattiin aurinkoisella hiekkarannalla. Seuraavana päivänä seistiin sateessa rantakalliolla pelikaaniparven lentäessä yli. Pimeässä illassa erätulilla yksi säesti kitaralla, kun laulettiin Such Great Heightsia. Kaikki näyttää täydelliseltä kaukaa, mutta tärkeimpiä ovat ne hetket, jotka läheltä katsottuina jo elettynä kokemuksena ovat kokonaisen onnellisia.

Kiitospäivä on sellainen pala amerikkalaista kulttuuria, jonka soisin rantautuvan Suomeen ja jonka aion juurruttaa omaan vuotuiseen ohjelmaani.