Avainsanaan ‘kirja’ liitetyt artikkelit

Jälleen kerran tekisi mieli lähettää terveisiä minulle vuosi tai kaksi sitten:

Kehottaisin uskomaan Koivistoa kevyemmin mielin: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Kertoisin, että kun luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, niin välillä tosiaankin käy. Kehuisin uskalluksesta miettiä mitä minä haluan tehdä töissä, riippumatta siitä, onko se jonkun muun mielestä kunnianhimoisin kuviteltavissa oleva vaihtoehto.

Sanoisin, että Kalifornian ja Helsingin kaipuut eivät katoa minnekään, mutta niiden kanssa oppii elämään. Ja muistuttaisin, että erityisesti tällaisina aurinkoisina toukokuun iltoina Tukholma on erinomaisen hyvä koti.

Tämänhetkisen itseni haluan määrätä sanomaan vielä useammin ei houkutteleville sivujuonteille ja tarttumaan vihdoin kunnolla toimeen kirjankirjoitusrintamalla, mutta myös hankkimaan uuden pakan IVAO-tarroja ja ottamaan niistä opiksi.

Kalenterinsa saa pakata niin täyteen kirjoitusluentoja, jakamistaloustapahtumia, tapaamisia ja työlistoja kuin haluaa. Mutta jos kurkussa on maanantaiaamuna kaktus, suunnitelma on kirjoitettava uusiksi.

Bewr8XiCEAA8T-v

Viikossa, jona ei jaksa nousta sängystä ylös, on hyvätkin puolensa. Kun kaikki muu on jätettävä tekemättä, ehtii vihdoin lukea rästikirjoja.

Alice Marwickin Status Update kertoo Web 2.0.:n tarinan ja siinä samassa jotain työelämässä meneillään olevasta suuresta huijauksesta. Gina Neffin Venture Labor liikkuu samoissa teemoissa, riskien ja epävarmuuksien äärellä. Näistä kirjoista ei varsinaisesti tule hyvä mieli, mutta ne auttavat ymmärtämään henkilökohtaisten kokemusten yleisempiä yhteyksiä.

Ja sitten ovat onneksi myös urbaanit tutkimusretkeilijät, joista kirjoitettu Explore Everything tulee pyörimään mielessä vielä pitkään. Varsinkin tämä yksi lause: Multiplying possibilities, and creating opportunities that are not offered, is always a political act.

Muutama kuukausi sitten hankin elektronisen lukulaitteen.

Elän vihdoinkin tulevaisuudessa. Raahaan laukussani vähemmän kirjoja. Jos yllättäen haluan tai tarvitsen jonkun kirjan käsiini nopeasti, saan sen luettavakseni muutamalla klikkauksella. Pidän kirjastoissa samoilusta ja paperisten sivujen sormituntumasta yhtä paljon kuin ennenkin, mutta käteväähän tämä on.

Viime viikolla amerikkalainen kollega vinkkasi mahdollisuudesta ladata Sidewalk Ritual -kirja ilmaiseksi. Koska tarina kertoo San Franciscosta ja koska kaveri lupasi sen olevan hyvin kirjoitettu, tartuin syöttöön.

Ja kyllä, kirjaan on vangittu pala bay areaa, kaikkine ihanuuksineen, kummallisuuksineen ja ristiriitoineen:

My point is, my friend, if you want vitality, if you want creative energy, if you want to be plugged-the-fuck-in to the heartbeat of the world, you just have to walk these streets, man, walk these streets. And just let yourself feel it.

Syksyn saapuessa kutsuvat luovaa energiaa sykkivät kadut. Mutta juuri nyt suurinta elinvoimaa huokuu Suomen kesä, josta tulee pitkä ja hyvä.

Tänä kesänä arjen luksusta on olla esikuvallisten naisten suojatti. He ovat vähän kuin Tove, Edith ja Armi.

Työpaikan naiset kirjoittavat kirjoja, uskovat kysymisen voimaan ja tuovat keskusteluihin kriittisiä näkökohtia ajamatta muita puolustusasemiin. He eivät piileskele, eivätkä pelkää ottaa tilannetta haltuun. He nauravat ja innostuvat usein. He käyttävät aikaansa harkiten, sillä vitkastelu on menneisyyteen kuuluvaa ylellisyyttä.

Joogakoulun naiset kannustavat rohkeuteen ja kärsivällisyyteen. Heidän ohjauksessaan koetellaan ja venytetään mahdollisen rajoja, vähän kerrallaan. Polvitaipeen levätessä olkapäällä, vääntämättä tai pakottamatta, mieleen palaa kysymys muutaman päivän takaa.

What else can you do that you thought was impossible?

Lentokentälle saapuessaan on paras antautua prosessin vietäväksi.

Kun on luovuttanut matkatavarat ruumaan ja kävellyt turvatarkastuksen läpi, on turha miettiä, montako tuntia matkaa on vielä jäljellä ja mitä kello on siellä, minne on menossa. Kaikki selviää aikanaan.

En sano tänään tämän enempää, vaan seuraan juuri lukemaani ohjetta. Sieppari ruispellossa päättyy nimittäin kehotukseen olla kertomatta kenellekään mitään – jos kertoo, alkaa vain ikävöidä kaikkia.

Tänään tajusin, että tätä kesää on paras tarkastella samalla tavalla kuin erityisen mehukasta kohtaa hyvässä kirjassa.

Olen vihdoin ehtinyt Safran Foerin esikoisessa yli puolivälin. Osa lauseista on niin kauniita ja kekseliäitä, että tekisi mieli lakata kääntämästä sivua ja jäädä pohtimaan. Se ei kuitenkaan käy päinsä, koska silloin en saisi tietää, mistä tarinassa on kyse ja mitä seuraavaksi tapahtuu. On luettava eteenpäin.

Tällä viikolla pakkasin rinkan ja matkalaukut. Myin sängyn ja sohvan. Tänään kauan kaivatulla tanssitunnilla muistin, mitä sana viimeinen tarkoittaa – tanssinopettajien sanomana: ei koskaan oikeasti viimeistä, vaan yhtä niistä, joihin tulee heittäytyä täydellä liekillä, säästelemättä.

Muutin San Franciscoon. Koska lähtöjen lähetessä käydään vuodesta toiseen läpi samoja tunteita, on kesäkuun haaste tänäkin vuonna pysyä preesensissä. Ei tämä tässä ollut, vielä.

Junat ovat ehkä maailman nerokkaimpia kulkuneuvoja – niissä voi pysähtyä samalla, kun etenee kohti määränpäätään. Tänään suuntanani oli Stanfordin kollegoiden viikkoseminaari.

Palo Alton palmukujat ovat vähitellen tulleet niin tutuiksi, että niillä osaa kulkea ahdistumatta. Tänään päivästä tuli yllättävän jälleennäkemisen tuloksena erityisen hauska. Silti Stanfordissa käyminen on aina myös muistutus siitä, miten hyvältä ja omalta Berkeley tuntuu.

Paikallisjunamatka lahden eteläiselle rannalle oli joka tapauksessa sopivan pitkä. Sen kuluessa ehti viimeistellä esityskalvot, lukea kirjaa ja katsoa taivaalle huomaten, ettei mikään viittaa sen olevan putoamassa niskaan juuri nyt. Kotimatkalla junaa odottaessa muistin, että kiire lakkaa, kun sen lopettaa – ja usein vasta kun sen lopettaa.

Elämään pitäisi kehittää parempia jarrumekanismeja. Pysähtymisten mahdollistamat pienet oivallukset saavat maailman maistumaan paljon paremmalta.