Avainsanaan ‘koira’ liitetyt artikkelit

Tänä viikonloppuna meillä on päivähoidossa koira. Sillä on vaaleat tassut ja mukava persoonallisuus. 

Ei tunnu uhraukselta käyttää osaa lauantaista rästitöiden parissa, kun asioita voi hoitaa sohvasta käsin, villasukat jalassa, uutta karvakorvaista kaveria rapsutellen.

Tanssitunnin jälkeen maistuu Farmer’s Marketilta hankittu lounas. Ruokakaupassa ostoskoriin osuu viikonlopun kunniaksi Pandan lakritsia ja bendiläinen kesäolut.

 

Image

Takapihalta limeä ja basilikaa salaattiin hakiessa tuntuu siltä, että elämä on raiteillaan – tai ehkä pikemminkin hyvällä tavalla raiteiltaan, sillä ihan todelliselta tämä Kalifornia ei kaikessa yltäkyltäisyydessään aina tunnu.

Mainokset

Viime viikolla lomalta palatessa kotiovella oli ensimmäisenä vastassa uuden kämppiksen koira. Yllätys oli iloinen.

En tunnista koiran rotua – ehkä sekin on Kalifornian pystykorva. Tänään pikkukaveri joka tapauksessa kömpi viereeni sohvalle ja osoittautui oikein reippaaksi tutkimusassistentiksi. Mielenkiinto yhteisöpalveluita kohtaan tuntui tosin olevan suorassa yhteydessä rapsutuksen jatkuvuuteen: jos uppouduin kirjoittamaan kaksin käsin, seurasi välitön palaute.

On kulunut vuosia siitä, kun viimeksi asuin koirallisessa kodissa. Olin melkein unohtanut, miten mukavaa se voi hetkittäin olla.