Avainsanaan ‘koti’ liitetyt artikkelit

On hyviä syitä olla Euroopassa.

Kun viettää kesälomaa Tonavan varrella, muistaa, että tämä vanha manner oli aikoinaan paikka täynnä toiveita, seikkailuja ja kulmia, joiden takaa saattoi löytää mitä vain. On se vieläkin, kunhan vain asennoituu oikein.

Budapestin rauniobaareissa riittää tutkittavaa. Olut ei ehkä ole erikoisherkkua, mutta kansanmusiikki yllättää iloisesti ja pöytäjalkapallotaidot paranevat pelaamalla. Vanhassa ottomaanikylpylässä on juuri sellaista parantolatunnelmaa kuin pitääkin.

Koska ollaan lomalla, vanha kaupunki kierretään vain aamulenkillä. Mitään ei ole pakko.

Kahviloissa ja junamatkoilla luen Murakamia ja Franzenia, ellen sitten tuijota kummempia miettimättä vastapäisen talon seinää tai ikkunan takana vilistävää peltomaisemaa.

Bratislavassa syödään riittävän monen ruokalajin illallinen ukkoskuuron rummuttaessa ravintolan ikkunoita. Päätetään tulla toistekin, paremmalla ajalla.

Wieniläisen aamiaispöydän ääressä puhutaan seitsemää kieltä, enimmäkseen Erasmus-englantia. Fête de l’Amitié on niin onnistunut, että aletaan jo juonia uutta vuotta sekä parin vuoden päästä järjestettäviä 10-vuotisjuhlia.

Tukholmassa on kesä ja upea kutina kaikesta uudesta. Matkan viimeisenä päivänä käydään asunnossa, johon uskomattoman tuurin ansiosta viittaan pian sanalla koti.

Perjantaina kannoin matkatavarat hostellista uuteen kotiin.

Emeryvillen pullantuoksuisesta IKEAsta löytyi tunnissa kaikki ostoslistan asiat, myös pohjoismaiset kriteerit täyttävä pussilakana. Retken suurin saavutus oli olla hankkimatta mitään mitä ei pitänytkin, vaikka tarjolla olisi ollut hallikaupalla halpoja ja hauskoja asioita. Kotimatkalla bussi ajoi Pixarin päätoimiston ohi.

Viikonloppuna hankin vihdoin kitaran sen tilalle, jonka kaula katkesi tapaturmaisesti takavuosien muutossa. Seuraavaksi pitää opetella soittamaan.

Tänään on amerikkalainen vappu. Vietän sitä tällä kertaa, yltiöamerikkalaiseen tapaan, kotitoimistopäivän merkeissä.

Tänä aamuna kiipesin kierreportaita puutalon ullakolle.

Sieltä löytyi tuleva kotini, jossa on kattoikkunoita, lukunurkkauksia ja kaikki tarvittavat kalusteet.

Talo on hyvään kalifornialaiseen tapaan vähän rempallaan. Olohuoneessa on piano ja kitara. Takapihalla on riippumatto ja kasvimaa. Eteisessä säilytetään polkupyöriä.

Kämppikset ovat rentoja mutta aikuisia. Keittiössä, kahvikuppi kädessä, oli helppo ja hyvä olla.

Kirjoitin sekin. Sain kotiavaimet. Huomenna grillataan lohta.

2013-08-24 15.21.41

Enää ei tarvitse etsiä, eikä murehtia.

Tunsin eilen saavani erityiskohtelua, kun rajatarkastusvirkailija katsoi silmiin, hymyili ja sanoi toivovansa, että tulen viihtymään. Olen ollut poissa Yhdysvalloista tarpeeksi kauan unohtaakseni, että on maan tapa katsoa silmiin ja hymyillä. Erityisesti asiakaspalvelutilanteissa.

Uuden kodin kynnyksellä purskahdin nauramaan: täällä on kaksi televisiota, kylpyamme, sohva, liian monta komeroa ja pompöösi kaasuhella. Matkalaukun pohjalta löytyneen instant-Elovenan syöminen tuntui pienanarkismilta.

Tänään pilvenhattaroita katsellessani huomasin, että niiden viereen kirjoitettiin juuri kannustusta paikalliselle baseball-joukkueelle:

Puistosta löytyi ilmainen sinfoniaorkesterin konsertti. Se alkoi kansallishymnillä ja jatkui Broadway-klassikoilla ja Brahmsilla.

Huomenna on uuden arjen ensimmäinen päivä. Siihen liittyy sellaista kihelmöivää jännitystä, jota saa kokea aivan liian harvoin.

Sanomalehdessä sanottiin osuvasti: Kesä on ohi, mutta kyllä Helsinkiä kannattaa rakastaa.

Käsillä on ensimmäinen kokonainen viikonloppu Helsingissä reilusti yli vuoteen. Se on riemullista, sillä tämä on kaupunki, jossa on ystäviä, lakritsipiippuja, raitiovaunuja, uimastadion, Design Market, ruisleipää ja lupa innostua. Lisäksi saattaa löytyä burritoja, jääjogurttia ja hyvällä onnella jokin naurettavan jyrkkä katu kiivettäväksi.

Tätä nykyä täällä on myös koti. Kuukausien kuljeskelun jälkeen asetun aloilleni, hetkeksi. Se on mukavaa, sillä tässä talossa voi niin halutessaan juoda aamuteetä, pyyhkiä pölyt ovenkarmeista, tutkiskella vanhoja papereita ja nauttia ikkunan takana paistavan syysauringon lämmöstä.

Mutta varovasti nyt, sillä tämä hetki, jos mikä, on hauras.

On liian monta viikkoa siitä, kun viimeksi levitin joogamaton lattialle ja asettauduin kolmijalkaiseen koiraan hengittämään huolet pois. Jokin joogasta on kuitenkin läsnä koko ajan.

Kiireisen aikataulun keskellä yksittäiset hetket ovat rauhallisia, kun niihin vain malttaa pysähtyä. Sanomalehteä lukiessani ja käsiä tiskivedessä uittaessani koitan keskittyä siihen, että olen kotona. Luen ratikassa pyörivät runot. Ja vaikka säntäänkin yhdeltä reissulta toiselle, tiedän jostain välistä aina löytyvän sen hetken, jolloin saa loikoilla rantakallioilla kiireettä tai ajatella junassa keskeytyksettä.

Harmaan taivaan alla, sateessa liikennevaloissa seistessä huomaan ahdistukset ja pelot – ja annan niiden sitten mennä, tuomitsematta. Kirkasvalolamppu muistuttaa, ettei syksyn lähestyessä tarvitse leikkiä sen reippaampaa ja rohkeampaa kuin on.

Hymyilen, kun näen, että joku on tussannut alikulkutunnelin seinään oivalluksen: Hengitys on kotonaan kaikkialla.


Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun muutin Kaliforniaan. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet olivat tänä vuonna kolminkertaisesti paremmat kuin sinä ensimmäisenä tuulisena iltana: ilta oli kirkas, sijainti sellainen, josta ilotulitukset näkyivät, ja ennen muuta, en ollut yksin vaan ystävien ympäröimänä.

Saavuin Amerikkaan toiveikkaana, mutten osannut odottaa, että täällä voisi olla näin onnellista. En tainnut edes tietää, että näin onnellista voi ylipäänsä olla. Nyt yritän muistaa, etteivät lähdöt ja paluut ole nollia ja ykkösiä ja suhtautua Suomeen siirtymiseen seikkailuna.

Se, ettei Helsingissä odota kodittomuus, tekee tästä kaikesta vähän helpompaa.