Avainsanaan ‘kulttuuri’ liitetyt artikkelit

Syksyllä Lisa Gansky opetti, että loppuunmyyty on bisneksen kuumin sana, varmin tapa nousta kulttimaineeseen. Toivottavasti sama pätee kulttuuriin.

Kulttuurinystävä minussa nimittäin riemuitsee, kun teatteriin ei pääsekään ohikulkumatkalla, koska esitys on loppuunmyyty. Se tarkoittaa, että kaupungissa on huomattava joukko ihmisiä, jotka kokevat aivan pian jotain huikeaa. Hitaasti ja harhaillenkin lipun sai onneksi jo kahden päivän päähän.

Odotellessa voi nauttia verkon välittämistä vaihtoehdoista: Sita Sings the Blues -elokuva on virkeää ja visuaalista creative commons -animaatiota San Franciscosta. Lisäksi on ilmeistä, että Pasilan poliisit ovat jokseenkin yhtä suuria monologisteja kuin Mike Daisey. Arvostan.

Mainokset

Siinä missä Halloween tuntui ajatuksellisesti vieraalta mutta osoittautui hauskaksi, olin kiitospäivän kohdalla jo ennakolta voittopuolisesti puhtaan viehättynyt. On helppo pitää perinteestä kokoontua hyvän aterian äärelle julkilausumaan aiheita kiitollisuuteen. Toki tätäkin juhlaa voisi lukea tuhannella tavalla vastakarvaan, mutta välillä on parempi suostua nauttimaan siitä kaikesta, mikä elämässä on hyvää.

Kiitollisuustauko arkisesti tohinasta ja tietoyhteiskunnasta rentoutti. Telttailu Big Surissa oli juuri niin eeppistä kuin kuuluukin. Syötiin kalkkunaa ja s’moreseja. Joogattiin aurinkoisella hiekkarannalla. Seuraavana päivänä seistiin sateessa rantakalliolla pelikaaniparven lentäessä yli. Pimeässä illassa erätulilla yksi säesti kitaralla, kun laulettiin Such Great Heightsia. Kaikki näyttää täydelliseltä kaukaa, mutta tärkeimpiä ovat ne hetket, jotka läheltä katsottuina jo elettynä kokemuksena ovat kokonaisen onnellisia.

Kiitospäivä on sellainen pala amerikkalaista kulttuuria, jonka soisin rantautuvan Suomeen ja jonka aion juurruttaa omaan vuotuiseen ohjelmaani.

Olen uudesta syksystä innoissani kuin fuksi tai se takavuosien tarinan pikkutyttö, jolla oli reppukin vielä ostamatta.

Suomalaiset yliopistot tarjoavat loistavia resursseja ja kokemukseni mukaan lähes rajoittamatonta vapautta. Se onnellinen sekamelska, jota olen elänyt viimeiset seitsemän vuotta, ei olisi ollut mahdollinen missään muualla. Minua on hyvin harvoin kielletty tekemästä mitään. Välillä on kuitenkin mukavaa, jos kaikkia taikoja ei tarvitse tehdä itse.

Geneveen mennessä en odottanut opinnoilta paljoakaan. Sain odottamattomasti oivaltaa, miten hyvää opiskelu ja ennen muuta opetus voi parhaimmillaan olla. En tiedä, olisinko koskaan ryhtynyt jatko-opiskelijaksi, ellen olisi ensin päätynyt Mathilde Bourrierin ja Karine Lempenin kaltaisten, Berkeleyssäkin opiskelleiden, naisten oppilaaksi.

Tänne tullessa tilanne oli toinen. Vaikka pidän puuterilunta, kielitaitoa ja uteliaisuutta uudelle edelleen hyvinä syinä lähteä uusiin paikkoihin, muutin maailman kääntöpuolelle myös akateemisin perustein. Tiesin olevani tulossa loistavaan yliopistoon, tekemään töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät mistä tutkimuksessani on kysymys.

Geneven aikojen perusteella olen osannut kaivata sitä elävää ja intoa kipunoivaa akateemista kulttuuria, jollainen täälläkin on. Kolmea kurssiani, joista kaksi alkoi tällä viikolla, vetää kolme hienoa miestä: täkäläinen ohjaajani Coye Cheshire, sosiologian laitoksen Robb Willer ja BiDin Björn Hartmann.  Luennot ovat olleet kuin sade pitkän kuivan kauden päätteeksi.