Avainsanaan ‘kulttuurishokki’ liitetyt artikkelit

Nyt se sitten tuli: kulttuurishokki.

En edelleenkään ole hetkeäkään katunut, että palasin Suomeen suunnitellusti. On siistiä asua samalla mantereella, samassa maassa, samassa kaupungissa, jopa samassa kaupunginkolkassa lukuisien elämäni merkkihenkilöiden kanssa. On mielekkäitä projekteja, joita ei voisi samalla tavalla viedä eteenpäin, jos olisi jossain muualla. Ruisleivän ja irtokarkin helppo saatavuus ilahduttaa.

Siitä ei tietenkään olekaan kysymys, vaan siitä, miten pienet asiat ärsyttävät enemmän kuin pitäisi. Niistä ahdistuminen tuntuu hölmöltä. Tuskastuttaa, etten osaa vain kohauttaa hartioitani, häiriintymättä.

Järjellä voi tajuta, että kaikki on hyvin. Järkeily on kuitenkin laimea lohtu, kun haluaisi vain iisisti solahtaa tähän kaikkeen ja tuntea olevansa kotonaan. Hetken jo näytti, että juuri niin se tällä kertaa menisi, mutta näköjään nämä paluun jälkeiset syksyt ovat aina, hetkittäin, vähän mitä ovat.

Myös haaste on siis sama kuin viimeksi, vaikka marraspako tekeekin siitä vähän helpomman: Paluun jälkeen edessä oli vaihtovuoden ehkä vaikein asia: pysyä avoimena, uteliaana ja onnellisena Suomen syksyssä, ihan oikeassa arjessa. Uskoin onnistumisen olevan mahdollista ja tiesin yrittämisen olevan.

Mainokset

Pyöräillessäni tänään luennolle mietin, onko asiaa nimeltä alakynsietu olemassa. Jos on, se tarkoittaa hyötyjä, joita saa hakeutuessaan tai ajautuessaan pois paikoista, joissa nauttii kotikenttäetua.

Ensimmäinen kouluviikko on sisältänyt löytämisen riemua mutta myös kulttuurishokin. Ennalta oli tiedossa sekä se, että paikalliset opiskelijat ovat osaavia ja motivoituneita, että se, että kursseilla luetaan paljon ja kovalla vauhdilla. Sekään ei tule yllätyksenä, että amerikkalaisen yliopiston jatko-opiskelijat puhuvat akateemista äidinkieltään huomattavan sujuvasti ja heittävät vilkastahtisiin keskusteluihin argumentteja, joiden mahdollisuus oli parhaimmillaankin vasta alkamassa orastaa omassa takaraivossa. Hyppäys jonkin tietämisestä saman asian elämiseen todeksi on kuitenkin todellinen.

Ei ole pelkästään mukavalla tavalla hämmentävää löytää itsensä epämukavuusalueen uumenista. Samalla olen innoissani. Tämä kortti kannattaa katsoa loppuun asti samoista syistä kuin lukiossa tuntui mielekkäältä lukea pitkiä kieliä – kaikkein eniten voi oppia silloin, kun opettajan lisäksi myös kanssakurssilaiset ovat itseä edistyneempiä.

Jos alakynsietu on olemassa, sen pitäisi olla tällä hetkellä minun puolellani.