Avainsanaan ‘kurssi’ liitetyt artikkelit

Lukukausi alkoi eilen sellaisen kurssin avausluennolla, jolla tietokoneiden käyttö on kielletty opetuksen aikana.

Sääntö on pieni järkytys mutta ennen muuta iloinen yllätys: läppäri on usein kuin proverbiaalinen karkkikulho, josta on vaikea pitää kätensä erossa, vaikka kuinka tietäisi, että ilman olisi parempi. Niin paljon hyviä ja innostavia asioita kuin internet mahdollistaakin, erityisen paljon hyvää ja innostavaa jää kokematta, jos ei keskity olemaan läsnä siellä missä on.

Keskustelu internetin kyseenalaisistakin vaikutuksista meihin ja suhteisiimme on viime aikoina voimistunut hiljaisista signaaleista julkiseksi hälyksi. Olen lukenut Turklea ja Lanieria. Suosittelen. Ne ovat tarjoilleet ajatusruokaa vireillä olevia kirjoitusprojekteja varten, mutta puskeneet pohtimaan laajemminkin, mitä ihmiskunta oikein on informaatioteknologian kanssa itselleen tekemässä.

Itse aion tänä vuonna yrittää käyttää internetiä ja tietokonetta ylipäänsä harkitummin ja laadukkaammin. Olen statuspäivitystauolla, harjoittelen lukemaan sähköpostia keskitetymmin ja pitämään tietokonetta kiinni silloin, kun sen käyttämiselle ei ole parempaa syytä kuin pohjattoman rauhaton uteliaisuus. Kokeiluja ajaa mielenkiinto nähdä millaista arki voisi olla, jos keskittyisi keskittymään paremmin myös joogatuntien ulkopuolella.

Verkkoviuhdonnan vaimentamistakin huojentavampaa on tänään ollut se, että sain passini takaisin – varustettuna viisumilla sinne, missä joukkoliikenteen kehityshankkeiden toteutusaikoja lasketaan vuosikymmenten sijaan kuukausissa.

Mainokset

Tämä viikko on ollut täynnä ihmisiä, ideoita ja innostusta. Konferenssi oli alusta loppuun intensiivinen. Kotimatka hujahti kuulumisia vaihtaen ja keskustellen. Kevään kurssivalinnat ja työmatka-aikataulu alkavat hahmottua. Joulu on hämmentävän lähellä, mutta sitä ennen on hoidettavana iso kasa asioita.

Hulinan yltyessä on välillä vaikea keskittyä elämään käsillä olevia hetkiä.  Samalla on haastavaa luottaa siihen, ettei aivan kaiken tarvitse tapahtua tänä vuonna, juuri nyt. Kohinan keskellä on huojentavaa kuulla professorin sanovan, ettei kiirettä ole: hän ei ole aikeissa eläköityä ainakaan seuraavaan 30 vuoteen.

On osattava malttaa mielensä ja muistettava suunnitella elämää sen ajatuksen varassa, että nykyhetken lisäksi on olemassa myös tulevaisuus. Iisisti vaan, aikaa on.

Olen uudesta syksystä innoissani kuin fuksi tai se takavuosien tarinan pikkutyttö, jolla oli reppukin vielä ostamatta.

Suomalaiset yliopistot tarjoavat loistavia resursseja ja kokemukseni mukaan lähes rajoittamatonta vapautta. Se onnellinen sekamelska, jota olen elänyt viimeiset seitsemän vuotta, ei olisi ollut mahdollinen missään muualla. Minua on hyvin harvoin kielletty tekemästä mitään. Välillä on kuitenkin mukavaa, jos kaikkia taikoja ei tarvitse tehdä itse.

Geneveen mennessä en odottanut opinnoilta paljoakaan. Sain odottamattomasti oivaltaa, miten hyvää opiskelu ja ennen muuta opetus voi parhaimmillaan olla. En tiedä, olisinko koskaan ryhtynyt jatko-opiskelijaksi, ellen olisi ensin päätynyt Mathilde Bourrierin ja Karine Lempenin kaltaisten, Berkeleyssäkin opiskelleiden, naisten oppilaaksi.

Tänne tullessa tilanne oli toinen. Vaikka pidän puuterilunta, kielitaitoa ja uteliaisuutta uudelle edelleen hyvinä syinä lähteä uusiin paikkoihin, muutin maailman kääntöpuolelle myös akateemisin perustein. Tiesin olevani tulossa loistavaan yliopistoon, tekemään töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät mistä tutkimuksessani on kysymys.

Geneven aikojen perusteella olen osannut kaivata sitä elävää ja intoa kipunoivaa akateemista kulttuuria, jollainen täälläkin on. Kolmea kurssiani, joista kaksi alkoi tällä viikolla, vetää kolme hienoa miestä: täkäläinen ohjaajani Coye Cheshire, sosiologian laitoksen Robb Willer ja BiDin Björn Hartmann.  Luennot ovat olleet kuin sade pitkän kuivan kauden päätteeksi.