Avainsanaan ‘kvartaali’ liitetyt artikkelit

Osallistuin keskiviikkona San Franciscossa Quantified Self -tapaamiseen, osin ammatillisista syistä mutta enimmäkseen silkasta uteliaisuudesta.

QS on kansainvälinen verkosto, jonka jäsenet käyttävät ja kehittävät välineitä itsensä ja elämänsä mittaamiseen. Mittaamisen julkilausuttuna tavoitteena on kehittää itsetuntemusta numeroiden avulla. Tapaamisissa osallistujien omia kokemuksia korostavien esitysten perusrakennetta määrittää kolme kysymystä: Mitä teit? Miten teit sen? Mitä opit?

Keskiviikon tapahtuma yllätti iloisesti. Mittausprojektien taustalla tuntui väikkyvän yllättävän samat teemat kuin ne, joita pohdittiin viikko sitten syyspäiväntasauksen aurinkotervehdysmaratonin (kiinnostuneille tiedoksi: 9×12, AABBAABBA) tiimellyksessä.

Vapaasti käännettynä:

  1. Mikä elämässäni toimii tällä hetkellä hyvin?
  2. Mikä elämässäni ei tällä hetkellä toimi hyvin?
  3. Millaisia hyviä ihmissuhteita elämässäni on? Muistanko arvostaa niitä?
  4. Kenen elämän olen tehnyt hankalaksi?
  5. Millaisia asioita haluaisin tehdä enemmän?
  6. Kenelle voisin olla avuksi, tavalla tai toisella?
  7. Mitä olen jättänyt tekemättä? Onko osa siitä sellaista, mikä joutaakin jäädä tekemättä?
  8. Erotanko toisistaan tyhmän jääräpäisyyden ja tahdonvoimaa kehittävän sisukkuuden?
  9. Stop and smell the roses. Muistanko kiinnitä huomiota siihen kaikkeen, mikä on jo hyvin?

Hikoillen tai hikoilematta, mittaustekniikoiden avulla tai ilman, näiden pohtiminen vähintään kerran kvartaalissa on tuskin haitaksi.

Kolme kuukautta on vaikeanmittainen aika.

Kvartaali on niin pitkä, ettei koko aikaa mitenkään voi olla huliviliseikkailumoodissa, ei varsinkaan jos on tullut kaupunkiin tiukasti työasioilla. Samalla aika on niin lyhyt, että itsesuojeluvaisto kieltää molskauttamasta ankkuria liian syvälle. Ennen kuin arvaakaan pitää huiskuttaa toisille hyvästiksi ja tunnustaa itselleen, että työsuunnitelmaan kirjatut viikot käyvät vähiin.

Kolmesta kuukaudesta on jäljellä enää yksi. On se vaihe kesästä, jolloin tartun pieniinkin aavistuksiin kaipuusta Suomeen innolla, sillä omalla ovelalla tavallaan ne tekevät kaikesta helpompaa.

Tänä viikonloppuna olen siksi huoletta vähän kateellinen kaikille niille, jotka pääsivät Kouluun. Mutta vain ihan vähän, sillä hyvin mukavia ovat myös sellaiset päivät, joina voi ostaa vihannestorin hyväntuuliselta kauppiaalta kypsiä avokadoja pilkkahintaan, katsoa taidemuseon katolta mereen hyppiviä taitureita ja kiepsahtaa italialaiskaupunginosan joogakoulussa asanoihin, jotka kaksi vuotta sitten vaikuttivat täysin absurdeilta.

Pörssiyritykset tekevät osavuosikatsauksia kvartaaleittain. Minä päätin tehdä pienen välitilinpäätöksen ensimmäisen Amerikassa vietetyn vuosikahdeksanneksen päätteeksi.

Kuudessa viikossa vieras ehtii muuttua tutuksi, seikkailu arjeksi. Vuosikahdeksannessa ehtii syntyä rutiineja, tottumuksia ja paikallistietämystä. Osaan pieniä asioita, joita yleensä unohtaa arvostaa, jos asuu pitkään samassa paikassa – esimerkiksi tietoa siitä, mitä katua pitkin kannattaa pyöräillä kotiin, ettei joudu tarpeettomaan ylämäkeen tai ajamaan liikennettä vastaan, tai varmuutta siitä, mitä appelsiinimehua haluaa aamulla juoda.

Vauhdin hidastamisesta on kummunnut fiilis siitä, että aikaa on ja se riittää kyllä kaikkeen oleelliseen. Olen lennättänyt leijaa, hengittänyt turhaumia ulos joogatunnilla ja kävellyt kenkäni pilalle. Olen tottunut käymään kirjastossa ja tanssitunnilla, mutta myös harjoitellut tosi-tv:n katsomista sohvalla istuen ja peiton alle jäämistä, vaikka lähistöllä olisi tarjolla useita mielenkiintoisia tapahtumia.

En muista, koska olisin viimeksi elänyt näin kaikkinaisessa rauhassa. Tahdon keksiä keinon säilyttää tämän tunteen talven yli.