Avainsanaan ‘luento’ liitetyt artikkelit

Elämä on siinä mielessä ihmeellistä, että kun näennäisesti aivan tavallisena päivänä lähtee luennon jälkeen työkaverin kanssa kahville, saattaa yhtäkkiä löytää itsensä kättelemästä Frederick Wisemania ja tämän kuvausryhmää. Ellei sellaisena hetkenä olisi ihmettelevästi innoissaan, tuntisi itsensä luultavasti sivistymättömäksi typerykseksi, koska ei ole aiemmin oikein edes rekisteröinyt koko maestron olemassaoloa.

Työpäivä päättyi tänään cembalo-konserttiin, jossa nuori taiteilija kertoi silmät säihkyen, mikä kunnia on saada soittaa vanhoista nuoteista, hyvällä soittimella, kauniissa tilassa. Konsertin jälkeen tarjolla oli notkuva apéro-pöytä, jollaisista Aallon virkistymistapahtumien olisi hyvä ottaa mallia. Sen äärellä ähkyltä säästi ainoastaan tietoisuus joogatunnin läheisyydestä. Ja sillä joogatunnilla tapahtui pieni mutta riemullinen tasapainoläpimurto.

Aivan tavallisia päiviä ei taida olla olemassakaan, mutta nämä eriskummalliset ovat oikein hyviä.

Tämä viikko on edennyt Think Van Manifeston toisen pykälän tahdittamana.

Olen elänyt kuin mikä tahansa olisi mahdollista. Tänä aamuna heräsin puoli kuudelta luennoimaan Atlantin yli Helsingin yliopistolle. Viime yönä luentokalvoja kootessa mietin hetken, olisiko jo aika hyväksyä aikaerojen asettamat rajoitteet. Ehkä kuitenkaan ei, sillä luennon valmistelu osoittautui lopulta riemastuttavaksi katsaukseksi siihen, miten paljon asiat ovat edenneet vuodessa. Vielä suurempi voitto oli eilinen havainto, että jalkani ovat vuosien tauon jälkeen vihdoin siinä kunnossa, että voin taas juosta ajatukset kirkkaiksi.

Olen kysynyt neuvoja ja pyytänyt apua. Itsenäisyys ja päättäväisyys ovat mahtavan hyviä juttuja, mutta kallistun pitämään vielä tärkeämpänä, että välillä höllää otetta ja antaa elämän kantaa. Alan oppia tunnistamaan ja torjumaan sen typerän mekanismin, joka työsumassa jankuttaa takaraivossa, että kaikesta on selvittävä itse. Elämä ei ole kilpajuoksu eikä jatkuva hätätila, vaan joukkuelaji, jossa ei joka päivä tarvitse voittaa arvokkaimman pelaajan pystiä.

Olen yrittänyt kiitokseksi olla hyödyksi muille, koska sekin kuuluu joukkuepelin henkeen. Erlend Loen Supernaiivissa todetaan tarkkasilmäisesti osapuilleen näin: Kaikkein mieluiten olisin sellainen, joka tekee maailmasta vähän paremman. En kuitenkaan ole varma, mitä siihen vaaditaan.

Viikko alkoi TEDxChange-webcastia aamutiimellyksessä kuikuillen.

Jälleen kerran todettiin, että nuorten naisten kouluttaminen on yksi tehokkaimmista tavoista ratkoa maailman ongelmia. Siksi päätin olla surematta, kun katkaisin lähetyksen kesken Melinda Gatesin puheenvuoron lähteäkseni luennolle. Maailmassa on meneillään paljon mielenkiintoista, mutta on silti uskallettava olla läsnä yhdessä paikassa kerrallaan.

Kävi ilmi, että lukukausi on edennyt siihen vaiheeseen, jossa kaltaisenikin arkajalka uskaltautui vihdoin ottamaan osaa väittelyyn. Se on pieni askel niin ihmiskunnalle kuin minullekin, mutta riittävän suuri tehdäkseen maanantaista onnistuneen.

Pyöräillessäni tänään luennolle mietin, onko asiaa nimeltä alakynsietu olemassa. Jos on, se tarkoittaa hyötyjä, joita saa hakeutuessaan tai ajautuessaan pois paikoista, joissa nauttii kotikenttäetua.

Ensimmäinen kouluviikko on sisältänyt löytämisen riemua mutta myös kulttuurishokin. Ennalta oli tiedossa sekä se, että paikalliset opiskelijat ovat osaavia ja motivoituneita, että se, että kursseilla luetaan paljon ja kovalla vauhdilla. Sekään ei tule yllätyksenä, että amerikkalaisen yliopiston jatko-opiskelijat puhuvat akateemista äidinkieltään huomattavan sujuvasti ja heittävät vilkastahtisiin keskusteluihin argumentteja, joiden mahdollisuus oli parhaimmillaankin vasta alkamassa orastaa omassa takaraivossa. Hyppäys jonkin tietämisestä saman asian elämiseen todeksi on kuitenkin todellinen.

Ei ole pelkästään mukavalla tavalla hämmentävää löytää itsensä epämukavuusalueen uumenista. Samalla olen innoissani. Tämä kortti kannattaa katsoa loppuun asti samoista syistä kuin lukiossa tuntui mielekkäältä lukea pitkiä kieliä – kaikkein eniten voi oppia silloin, kun opettajan lisäksi myös kanssakurssilaiset ovat itseä edistyneempiä.

Jos alakynsietu on olemassa, sen pitäisi olla tällä hetkellä minun puolellani.

Kansainvälisten tutkijoiden orientaatiotilaisuuden viihdearvo ylitti informaatioarvon. Tilaisuuden kulusta vastannut herrasmies hoisi hommaansa talkshowisännän varmakätisin ottein. Seuraa kooste opitusta.

Kalifornian yliopisto koostuu kymmenestä kampuksesta. Berkeley on se aito ja alkuperäinen. Historiallisista detaljeista innostuneille kerrottakoon anekdoottina, että aivan alussa lafkan nimi ei ollut University of California, Berkeley vaan College of California in Downtown Oakland. Nyttemmin Oakland-brändillä olisi vaikea loistaa, vaikka naapurikaupunki on huonosta maineestaan ja vaarallisista kortteleistaan huolimatta enimmäkseen täysin käypää lääniä.

Talkshowsedän mukaan Berkeley on kuin tehdas, sillä se on myöntämiensä tutkintojen määrässä maailman suurin: vuosittain valmistuu 7000 kandia, 2500 maisteria ja yli 900 tohtoria. Kiinan isot yliopistonimet ovat valmistumismäärissä tiukasti kintereillä ja menevät varmaan pian ohi – kiinalaisia on vaikea nokittaa suuruusluokkakysymyksissä.

Koska amerikkalaiseen kulttuurin ei kuulu pitää kynttilää vakan alla, setä palautti mieliimme myös, että Berkeleyssä on eniten nobelisteja maailmassa sekä kertoi, että Berkeley on hallinnut viimeiset 40 vuotta vuosikymmenittäin jaettavaa parhaan amerikkalaisen tutkimusyliopiston titteliä. Kuiskuttaen hän lisäsi, että se tosiaankin tarkoittaa, että sellaiset koulut kuin Stanford, Harvard ja Yale ovat listalla takanamme.

Yliopistotrivia voi olla mielenkiintoista, mutta todellinen arvojärjestys ratkotaan tietysti pelikentillä. Nurmikenttien shakin vanhaa ystävää ilahduttaa, että pahin vihollinen pukeutuu täälläkin punaisiin.