Avainsanaan ‘mahdollisuus’ liitetyt artikkelit

Kalenterinsa saa pakata niin täyteen kirjoitusluentoja, jakamistaloustapahtumia, tapaamisia ja työlistoja kuin haluaa. Mutta jos kurkussa on maanantaiaamuna kaktus, suunnitelma on kirjoitettava uusiksi.

Bewr8XiCEAA8T-v

Viikossa, jona ei jaksa nousta sängystä ylös, on hyvätkin puolensa. Kun kaikki muu on jätettävä tekemättä, ehtii vihdoin lukea rästikirjoja.

Alice Marwickin Status Update kertoo Web 2.0.:n tarinan ja siinä samassa jotain työelämässä meneillään olevasta suuresta huijauksesta. Gina Neffin Venture Labor liikkuu samoissa teemoissa, riskien ja epävarmuuksien äärellä. Näistä kirjoista ei varsinaisesti tule hyvä mieli, mutta ne auttavat ymmärtämään henkilökohtaisten kokemusten yleisempiä yhteyksiä.

Ja sitten ovat onneksi myös urbaanit tutkimusretkeilijät, joista kirjoitettu Explore Everything tulee pyörimään mielessä vielä pitkään. Varsinkin tämä yksi lause: Multiplying possibilities, and creating opportunities that are not offered, is always a political act.

Pari kuukautta sitten sain sähköpostia Harvardista.

Koska olen sitoutunut antamaan hyville asioille mahdollisuuden tapahtua ja olemaan sanomatta ei lyömättömille tarjouksille, lensin tänä aamuna itärannikolle. Atlantti on kotoinen kuin tuhkajumin aikoina – siellä jossakin vastarannan sopukassa on Suomen kesä.

Tällä rannalla on näillä korkeuksilla kunnon metro, kuuma kesä ja vahva tunne siitä, että tykkään työstäni. Matka on vasta alussa, mutta jo nyt tuntuu väistämättömältä, että tämä on yksi niistä, joilla on tavalla tai toisella kauaskantoisia seurauksia.

Korostaessaan paikan päälle saapumisen merkitystä sosiologian professori puhui ensisijaisesti kurssisuorituksista. Hän oli kuitenkin valtavan oikeassa laajemminkin: The world rewards showing up.

Yksi suurimmista oivalluksista viimeisen puolen vuoden aikana on ollut sen tajuaminen, että pienten todellisuuksien suurehkot hahmot ovat tavallisia ihmisiä, joista useimpiin on hämmentävän helppo luoda hedelmällinen yhteys lähettämällä sähköpostia tai nykäisemällä hihasta.

Tottakai olen koko ajan tiennyt, että nimet journaaliartikkelien kansilehdillä ja uutissyötteenlukijassa edustavat oikeita ihmisiä. Minun piti kuitenkin muuttaa kauas kotoa tajutakseni, miten pieni maailma on ja miten innolla useimmat sen asukkaista tarttuvat ojennettuihin käsiin.

Eilen poikkeuksellinen kirjakiertue saavutti San Francsicon. Hetkessä, jona tajusin olevani samassa huoneessa paitsi Chris Guillebeaun, myös Everett Boguen, Corbett Barrin, Leo Babautan ja Lissa Rankinin kanssa, oli jotain taionmaista. Samalla tilanne oli kaikessa absurdiudessaan ihanan arkipäiväinen – bay arean paras luksus on vahva tunne siitä, että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa, kunhan pitää silmänsä ja mielensä avoimina.

Listalla asioista, joiden kotiin tuomiseksi tahdon löytää keinot, on tämä riemullisen voimakas tunne maailman avoimuudesta ja merkityksellisten seikkailujen itseoikeutetusta asemasta elämän keskiössä.

 

Tämä viikko on edennyt Think Van Manifeston toisen pykälän tahdittamana.

Olen elänyt kuin mikä tahansa olisi mahdollista. Tänä aamuna heräsin puoli kuudelta luennoimaan Atlantin yli Helsingin yliopistolle. Viime yönä luentokalvoja kootessa mietin hetken, olisiko jo aika hyväksyä aikaerojen asettamat rajoitteet. Ehkä kuitenkaan ei, sillä luennon valmistelu osoittautui lopulta riemastuttavaksi katsaukseksi siihen, miten paljon asiat ovat edenneet vuodessa. Vielä suurempi voitto oli eilinen havainto, että jalkani ovat vuosien tauon jälkeen vihdoin siinä kunnossa, että voin taas juosta ajatukset kirkkaiksi.

Olen kysynyt neuvoja ja pyytänyt apua. Itsenäisyys ja päättäväisyys ovat mahtavan hyviä juttuja, mutta kallistun pitämään vielä tärkeämpänä, että välillä höllää otetta ja antaa elämän kantaa. Alan oppia tunnistamaan ja torjumaan sen typerän mekanismin, joka työsumassa jankuttaa takaraivossa, että kaikesta on selvittävä itse. Elämä ei ole kilpajuoksu eikä jatkuva hätätila, vaan joukkuelaji, jossa ei joka päivä tarvitse voittaa arvokkaimman pelaajan pystiä.

Olen yrittänyt kiitokseksi olla hyödyksi muille, koska sekin kuuluu joukkuepelin henkeen. Erlend Loen Supernaiivissa todetaan tarkkasilmäisesti osapuilleen näin: Kaikkein mieluiten olisin sellainen, joka tekee maailmasta vähän paremman. En kuitenkaan ole varma, mitä siihen vaaditaan.

Pyöräilin tänään työpäivän päätteeksi Berkeley Marinaan.

Pier in Berkeley Marina

Halusin mennä katsomaan merenlahtea, jonka rannalla asuminen tuntuu olevan monille kansallisuutta tai kaupunkia merkittävämpi identiteettikysymys. Bay area ei uskoakseni kiteydy pelkästään alati aaltoilevaan mereen – kyse on myös ihmisistä, elämäntyylistä ja luovan keskittymän tarjoilemasta mahdollisuuksien kirjosta. Täällä tuntuu riemastuttavan usein siltä, että mikä tahansa on mahdollista.

Parin viikon päästä rannassa lennätetään leijoja.

Palat alkavat loksahdella paikoilleen.

On jo aikakin, sillä tajusin tänään, että jäljellä olevat työpäivät Suomessa voi nyt laskea sormin. Se saa vastapäivään pyörimisen tuntumaan realistiselta toimintamallilta.

Toisaalta laskelmaan ei tarvitse lisätä kuin yhden jalan varpaat,  jotta voi hahmottaa, miten lähellä kesän ensimmäinen loma on. Pian ollaan matkalla etelään. Silloin hyppään kyytiin, ja kaikki on vielä mahdollista.