Avainsanaan ‘maisema’ liitetyt artikkelit

Autossamme ei enää kuunnella sydänsuruisia amerikkalaisia radioasemia. Ne ovat hyvä vitsi mutta huonoa matkaseuraa.

Torstaiaamuna hankitun johdon ansiosta matkaa tahdittaa nyt ipodien kätköistä löytyvä materiaali, jonka yllätyksellinen huikeus vetää, melkein muttei aivan, vertoja ikkunoiden takana vilistäville maisemille ja taukopaikoilla tavatuille ihmisille. Mt. Bachelorilla kohtasimme suomenruotsalaisen hissimiehen. Crater Lakella vertailtiin kameroita ja kuultiin, että muidenkin on vaikea päästä yli siitä, miten uskomattoman upealta maailma voi näyttää.

Lost Creekin padolla mieleen tulivat kiinalaiset, jotka rakensivat paljon suuremman padon, vaikka tiesivät, että sen tehdäkseen heidän oli hukutettava kyliä. Satunnainen kaveri antoi meille luvan mennä kävelemään padolla, koska hänen ystävänsä on poliisi. Emme menneet, vaan jatkoimme matkaamme kohti Ashlandia, joka kuulemma on poliittiselta linjaltaan kuin pieni Berkeley.

Tunnelmaan virittäytymiseksi kuuntelimme Kisällittäret. Surut eivät synkkänä sieluja peitä.

Mainokset

Paikallisjunassa istumisessa on kotiinpaluuntuntu.

Hyvän loman päätteeksi on huojennus palata todellisuuteen, jossa autot ja kymmenkaistaisilla moottoriteillä navigointi ovat enintään sivuroolissa. Berkeleyssä melkein kaikkialle voi mennä kävellen tai pyörällä. Elokuusta alkaen työmatkani on neljän korttelin mittainen. Se on juuri sopivasti.

Matka San Franciscosta Los Angelesiin oli vielä kauniimman huikea kuin minulle oli kerrottu. LA oli yllättävän täsmällisesti sellainen, millaiseksi olin sen kuvitellut: liikaa pintaa ja liian vähän syvyyttä. Kaiken feikin keskellä Tyynenmeren suurissa aalloissa uidessa, vegaaniruokaa syödessä ja Warner Brothersin studioihin tutustuessa hyväntuulisuus oli aitoa.

Vallitsevien olosuhteiden hyvyydestä kertoo paljon se, että loman viimeisenä iltana ajatus töihin pääsemisestä innostaa.