Avainsanaan ‘me’ liitetyt artikkelit

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin gradua. Vaikkei varsinaisesti ollut tarkoitus, jäin sille tielleni. HCI-ryhmään liittymisestä avautuneet polut ovat kuljettaneet kiinnostaviin paikkoihin. Tässä vinkkejä vuoteen 2008 eli oppeja, joista olen matkan varrella vakuuttunut:

1. Sitoudu ideoihin ja ihmisiin tiukemmin kuin projekteihin ja instituutioihin.

2. Juhli pieniäkin voittoja. Isoja tulee parhaassakin tapauksessa vain harvoin.

3. Kehu ja kiitä. Malta kuunnella ja muista arvostaa ihmisiä ympärilläsi – töissä on paljon mukavampaa, jos huomaat, miten ihmeellisissä jengeissä saat työskennellä.

4. Osallistu konferensseissa town hall -sessioihin. Tiedät, mitä on tekeillä, mutta vielä olennaisemmin opit kuuluvasi joukkoon siinä missä muutkin. Se on tärkeää.

5. Ota yhteyttä keneen vain haluat. Älä oleta, että kaikki vastaavat, mutta varaudu siihen, että maailma on yllättävän altis. Muista konferensseissa viisaan miehen ohje: Get into small rooms with people.

6. Lue paljon, kärsivällisesti ja mielenkiinnon oikkuja arvostaen. Jatka, vaikka tuntuu, ettei mikään millään riitä. Vuosien myötä kerrytys kannattaa.

7. Viesti hankaluuksista ja viiveistä ajoissa – aikatauluissa on usein joustoa ja ongelmat voidaan melkein aina ratkoa yhdessä, kunhan kaikki ovat tilanteen tasalla.

8 .Vertaisarviointi on yhteistyössä, vapaaehtoisvoimin toteutuva aikaansaannos. Suhtaudu siihen asianmukaisella kunnioituksella ja tee osasi huolella. Jos olet luvannut hoitaa jotakin, pidä #7 kirkkaana mielessäsi.

9. Moni asia tulee viittaamaan siihen, että tutkimustyö olisi lyhyen tähtäimen yksilölaji. Ymmärrä pelisäännöt ja ota ne huomioon, mutta älä suostu uskomaan, että ne olisivat kuvaus mistään oleellisesta. Ajattele useammin me kuin minä. Vältä tekemästä sellaista, millä ei enää ensi vuonna ole väliä.

10. Jos tuntuu, että joudut valitsemaan joko merkityksellisen elämän tai vaihtoehtoisesti akateemisen uran, suosittelen ensimmäistä. Jos oikein hyvin käy, voit saada molemmat.

Vaalituloksia tähytessä ensimmäinen reaktio oli typertynyt epäusko. Toinen oli ajatella tämän olevan se viimeinen niitti, joka tekee paluumuuton mielekkyyteen uskomisesta mahdotonta. Sisko sanoi, ettei voi kieltääkään, jos päätän jäädä.

Mutta sitten, vähitellen, tuli muita ajatuksia.

Mieleen palasivat Ville Blåfeldin sanat Helsingistä: Tämä kaupunki on meidän tarinoitamme varten. Niin on koko maa, eikä kukaan voi päättää toisen puolesta, keitä kenenkin meihin kuuluu. Suomen on pysyttävä minun reittikartallani, koska meidän tarinoissamme on vielä niin monia kirjoittamattomia lukuja.

Muistin, miten naapuri sanoi vuosia sitten puheessaan, että isänmaa on paikka, jonka voi tuntea kodikseen myös silloin, kun kukaan ei ole siivonnut tai kaapista löytyy luurankoja. Tänään pohdin kodin olevan sellainenkin, että kun siellä vallitsee sekasorto, tapana on siivota, ei muuttaa pois.

Ja sitten on se elokuvasta opittu, mikä pitää paikkansa myös todellisuudessa: Die besten Ideen leben weiter.